Ranskalle kuuluva Uusi-Kaledonia äänestää kolmatta ja viimeistä kertaa itsenäistymisestä sunnuntaina: Toive erkanemisesta voi kariutua äänestys­boikottiin

Vuosina 2018 ja 2020 Ranskan vallan jatkuminen on voittanut äänestykset alle 7 prosentin erolla. Itsenäisyyttä puoltavat aktivistit uhkaavat jättää äänestämättä koronaepidemian vuoksi.

Uusikaledonialainen Lolesio Pagatele 23. marraskuuta kasvimaallaan, jonka kertoo tuovan säästöjä ruokakuluissa. Saarialueen tuloerot ovat mittavia. Väestön eriarvoisuus on näkynyt myös itsenäistymisäänestyksissä.

9.12.2021 13:37

Tyynellämerellä sijaitsevista saarista koostuva, Ranskalle kuuluva erillisyhteisö Uusi-Kaledonia äänestää tulevana sunnuntaina jälleen itsenäistymisestä. Asiasta kirjoittavat muun muassa uutistoimisto AFP, The Guardian, Nikkei Asia ja The Sydney Morning Herald.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat