Ranskan poliittiset tunnelmat ovat alkaneet toden teolla sähköistyä, kun presidentinvaaleihin on aikaa neljä kuukautta.
Presidentti Emmanuel Macronin jatkokausi ei ole läpihuutojuttu, vaikka hän on ensi katsomalla selvä ykkönen mielipidekyselyissä. Huhtikuun vaalit ratkaistaneen vasta toisella kierroksella, josta voi uumoilla tiukkaa.
Keskustaliberaalin Macronin kintereille on kivunnut maltillisen oikeiston Valérie Pécresse, joka valittiin Tasavaltalaiset-puolueen presidenttiehdokkaaksi joulukuun alussa.
Jos Pécresse pääsee toiselle kierrokselle, hänellä olisi edellytykset panna Macron ahtaalle tai jopa voittaa. Ensimmäistä kierrosta koskevissa kyselyissä Pécresse on noussut viime viikkoina kohisten.
Macron ei ole vielä edes ilmoittautunut pyrkivänsä jatkokaudelle, mutta hänellä on silti kampanjavaihde päällä.
Joulukuussa Macron on muun muassa käynyt maakuntamatkalla Vichyn seudulla ja hakenut tuntumaa la France profondeen eli ”syvään Ranskaan” jutustelemalla kansalaisten kanssa turuilla ja toreilla.
Macron on myös käyttänyt viran suomaa televisiojulkisuutta niin kerkeästi, että vastaehdokkaat syyttelevät häntä aseman väärinkäytöstä.
Keskiviikkona Macronin puolentoista tunnin haastattelu näytettiin parhaaseen katseluaikaan Ranskan ykköskanavalla. Ohjelman nimi oli ranskalaisen suurieleisesti ”Minne Ranska on matkalla?”.
Macron on hallinnut vuodesta 2017. Virkakautensa alussa häntä syytettiin ylimielisyydestä, jopa ylijumala Jupiterin elkeistä.
Keskiviikon haastattelu olikin jatkoa nöyryysharjoituksille. Macron tunnusti tehneensä virheitä.
Jatkohalujaan presidentti ei edelleenkään suostunut vahvistamaan vaan kertoi keskittyvänsä viranhoitoon.
”Jotkut kampanjoivat jo mutta palvelijanne ei”, Macron sanoi uutiskanava LCI:n mukaan. Hän tosin vihjasi, ettei kaikkea voi saada valmiiksi viidessä vuodessa.
Valérie Pécressen lisäksi Macronin haastajaksi oli jo entuudestaan ilmoittautunut kaksi laitaoikeiston poliitikkoa: kestoehdokas Marine Le Pen sekä uusi tulokas, marraskuussa ehdokkuutensa virallistanut Éric Zemmour.
Ranskan vasemmisto on ainakin tässä vaiheessa kampanjaa täysin kanveesissa. Etenkin sosialistien alennustila on hämmentävä, koska puolue on tuottanut Ranskan lähihistoriassa kaksi presidenttiä, François Mitterrandin (virassa 1981–1995) sekä François Hollanden (2012–2017).
Eurooppa-politiikkaan erikoistunut akatemiatutkija Timo Miettinen nostaa Ranskan vaaleista esiin kolme seurattavaa seikkaa.
”Ensimmäinen on äärioikeiston kamppailu Le Penin ja Zemmourin välillä”, Miettinen sanoo. ”Pystyykö Zemmour houkuttelemaan uusia äänestäjiä vai jakautuvatko äärioikeiston äänet kahden ehdokkaan välille?”
Le Pen on pitkän linjan poliitikko ja populistisukua. Hänen isänsä, nyt 93-vuotias Jean-Marie Le Pen perusti muukalaisvastaisen Kansallisen rintaman vuonna 1972 ja pyrki hänkin monta kertaa presidentiksi.
Marine Le Penin johdolla Kansallinen rintama on jossain määrin maltillistunut. Puolue on nykyiseltä nimeltään Rassemblement national, josta tavataan käyttää suomennosta Kansallinen liittouma.
””Jotkut kampanjoivat jo mutta palvelijanne ei.”
Zemmour on astetta kovasanaisempi oikeistopopulisti kuin Le Pen. Zemmour on perustanut puolueen nimeltä Reconquête! eli Takaisinvalloitus! kampanjakoneekseen.
Takaisinvalloituksen kohteena on Ranska, jonka Zemmour haluaa ”takaisin”.
Saattaa käydä niin, että samoista äänistä kilpaillessaan kaksi oikeistopopulistia romuttavat toistensa presidenttihaaveet.
”Olisiko mahdollista, että äärioikeisto ei pääsisi toiselle kierrokselle ja että Macron haastettaisiin perinteisestä puolueesta?” Timo Miettinen aprikoi.
Miettisen tärppilistalla kohta numero kaksi onkin Valérie Pécressen nousu.
Pécressen puolue, Tasavaltalaiset, jatkaa gaullismin eli kenraali Charles de Gaullen perintöä. Tasavaltalaiset on vaihtanut nimeään ties kuinka monta kertaa, mutta sen voisi rinnastaa keskustaoikeistolaisiin voimiin kuten Saksan kristillisdemokraatteihin tai Suomen kokoomukseen.
Pécressellä on takanaan jo varsin pitkä ura politiikassa. Hän oli presidentti Jacques Chiracin avustajakaartissa 2000-luvun taitteessa ja korkeakouluministerinä presidentti Nicolas Sarkozyn virkakaudella vuodesta 2007 alkaen.
Nykyään Pécresse on Île-de-Francen eli Pariisin alueen aluejohtaja. Jos hän voittaisi presidentinvaalit, Élysée-palatsin valtiaaksi nousisi ensimmäistä kertaa nainen. Aikaisemmin lähimmäs on päässyt sosialisti Ségolène Royal, joka vuonna 2007 sai toisella kierroksella 47 prosenttia äänistä ja hävisi Sarkozylle.
Valérie Pécresse on verrannut itseään kahteen tunnettuun naisjohtajaan, Saksan pitkäaikaiseen liittokansleriin Angela Merkeliin ja Britannian takavuosien pääministeriin Margaret Thatcheriin. Pécresse on kertonut koostumuksekseen ”kaksi kolmasosaa Merkeliä ja yksi kolmasosa Thatcheriä”.
Ranskan vaaliasetelmien kannalta on erityisen kiinnostavaa, että tämänhetkisten kyselyiden mukaan Valérie Pécresse olisi toisella kierroksella tasaväkinen Macronin kanssa ja saattaisi jopa voittaa.
Oikeistopopulisteilla, sekä Marine Le Penillä että Éric Zemmourilla, tie nousisi oletettavasti helpommin pystyyn.
Mutta juuri kyselyihin liittyy Timo Miettisen kolmas huomio Ranskan vaaleista.
”Vaaleihin on monta kuukautta”, Miettinen sanoo. ”Gallupeista ei voi liikaa päätellä. Isojakin heilahduksia saattaa tapahtua, kuten Saksan vaalit osoittivat.”
Saksassa sosiaalidemokraatti Olaf Scholz veti puolueensa hämmästyttävään loppunousuun ratkaisevilla viikoilla viime syyskuun vaalien alla. Nyt hän on liittokansleri.
Suomalaisesta näkökulmasta Ranskan vaaleissa on tavallaan isommat panokset kuin Saksan vaaleissa.
”Jos vertaa Saksan vaaleihin, niin kyllähän Ranskan vaalit ovat eksistentiaalisemmat”, Miettinen muotoilee.
Noin 67 miljoonan asukkaan Ranska on eurooppalaisittain suurvalta niin taloudeltaan, poliittisesti kuin sotilaallisesti. Eksistentiaalisella Miettinen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että Ranskan vaalitulos voi järisyttää Euroopan unionin perusolemusta, mikäli EU-vastainen oikeistopopulisti valitaan presidentiksi. Ranska on presidenttivaltainen järjestelmä.
”Saksassa kaikki puolueet, joilla oli yli 15 prosentin kannatus, kampanjoivat jatkuvuuden idealla”, Miettinen sanoo.
”Mutta jos Ranskassa valitaan hahmo äärioikealta, niin sen merkitys koko EU:n kehityksen kannalta olisi huomattavan dramaattinen. Ranskassa saattaa aidosti tapahtua poliittinen linjanmuutos.”
Aiemmat vaalitulokset eivät ennakoi Ranskaan poliittista maanjäristystä. Vuonna 2017 Macron rökitti Le Penin toisella vaalikierroksella prosentein 66–34.
Ranskassa jatkuvuutta edustaa Macronin itsensä lisäksi Pécresse. Kumpikin on EU:n kannattaja, joskin Pécresse saattaa pyrkiä erottautumaan traditionaalisilla oikeiston teemoilla: turvallisuudella ja järjestyksellä.
Pécresse kirjoitti Eurooppa-näkemyksistään vastikään Le Monde -lehdessä. Kirjoituksessaan hän vaati muun muassa ”ylpeää Eurooppaa”, joka ei saa olla ”globalisaation pehmeä alavatsa”. Hän vaati loppua EU:n laajenemisille sekä pikaista 10 000 rajavartijan rekrytointia Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexiin.
Pécressen visio on kuitenkin pääpiirteissään samansuuntainen kuin Macronin. Visioilla on sikälikin merkitystä, että Ranska siirtyy vuodenvaihteessa EU:n puheenjohtajamaaksi.
”Eurooppa-politiikassa Macronin kausi tullaan muistamaan siitä, että Ranska on palannut visionäärin paikalle”, Miettinen sanoo.
Keskeinen käsite on Miettisen mukaan ”strateginen autonomia”. Sanapari viittaa siihen, että Euroopan pitäisi selviytyä omillaan maailman geopoliittisissa myrskyissä.
”Ranska haluaa toimintakykyisemmän Euroopan, joka puolustaa etujaan kansainvälisillä areenoilla.”