Koulun päättäjäisjuhlissa Tasmaniassa tapahtunut pomppulinnaonnettomuus vaati kuudennen kuolonuhrin - Ulkomaat | HS.fi

Koulun päättäjäis­juhlissa Tasmaniassa tapahtunut pomppulinna­onnettomuus vaati kuudennen kuolonuhrin

Kaksi lasta on yhä sairaalassa kriittisessä tilassa.

16.12.2021 6:34 | Päivitetty 19.12.2021 13:14

Australian eteläosassa Tasmanian saarella torstaina tapahtunut pomppulinna­onnettomuus on vaatinut kuudennen kuolonuhrin.

Australian poliisi tiedotti sunnuntaina, että 11-vuotias poika on kuollut saamiinsa vammoihin sairaalassa.

Torstaina uutisoitiin viiden lapsen kuolleen ja neljän loukkaantuneen vakavasti, kun raju tuulenpuuska sinkosi pomppulinnan ilmaan koulunpäättäjäisjuhlissa. Australian yleisradioyhtiö ABC:n mukaan lapset putosivat noin kymmenen metrin korkeudelta.

Aiemmin kuolleiksi on julistettu kolme 12-vuotiasta poikaa ja 11- ja 12-vuotiaat tytöt. Kaksi lasta on yhä sairaalassa kriittisessä tilassa, poliisin tiedotteessa kerrotaan. Yksi toipuu koti­hoidossa.

Tasmanian Devonportissa sijaitsevan koulun oppilaat olivat onnettomuushetkellä juhlistaneet viimeistä kouluviikkoaan ennen joulutaukoa.

Onnettomuuspaikalle lähetettiin useita ambulansseja ja pelastushelikoptereita.

Paikallinen media julkaisi kuvia kyynelehtivistä poliiseista. Maan pääministeri Scott Morrison kuvaili turman olleen murskaava ja käsittämättömän sydäntä särkevä.

Devonportin koulu oli pyytänyt vanhempia vapaaehtoisiksi torstain tapahtumaan, jonka yhteydessä oli pomppulinnan lisäksi tarjolla muun muassa vesileikkejä, liukumäki ja askartelua.

Koulu oli kertonut Facebook-sivuillaan, että päivän aikana oli tarkoitus juhlia onnistunutta lukuvuotta ja nauttia hauskasta ajanvietosta luokkatoverien kanssa.

Ilmoitusta seurasi kuitenkin päivitys, jossa kerrottiin, että koululla on sattunut onnettomuus. Koulun kerrottiin sulkeutuvan loppupäiväksi, ja vanhempia pyydettiin hakemaan lapsensa kotiin kiireellisesti.

Koulun lähistöllä asuva Bob Smith kertoi ABC:lle nähneensä, kun pomppulinna lensi ilmaan.

”Vaimoni kuuli kovan pamahduksen. Se oli aika traumaattista”, Smith kertoi ja kuvaili yhteisön koulun ympärillä olevan tiivis.

Tapauksesta on käynnistetty tutkinta, mutta poliisin mukaan se ottaa aikansa. Tutkinnan aikana muun muassa kuullaan silminnäkijöitä, kerätään todisteita sekä selvitetään, millaiset sääolosuhteet olivat onnettomuushetkellä, tiedotteessa todetaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat