Pohjois-Korean taloustilanteessa ei ole mitään huvittavaa, mutta korean puheenparteen se on tuonut pari hauskaa lisäystä. Ne ovat ”auringonkukka” ja ”päivälamppu”.
Kansainvälisesti näitä ilmauksia teki tunnetuksi brittilehti The Economist joulukuun alussa, kun se kirjoitti sukupuolten työnjaosta Pohjois-Korean kommunistidiktatuurissa.
Työnjako menee valitettavan usein niin, että nainen hankkii leivän pöytään kovalla työllä esimerkiksi torikauppiaana ja mies tärkeilee jossain huonopalkkaisessa lumevirassa. Lisäksi naisen hoidettaviksi jäävät kotityöt ja lapset.
Pohjois-Korean naisilla on kekseliäitä haukkumanimiä hyödyttömille siipoille.
Auringonkukat (”haebaragi”) istuvat sievästi kotona odottamassa, että vaimo tulee kotiin. Päivälamput (”natjeondeung”) taas ovat yhtä hyödyllisiä kuin valaisimet, jotka kytketään päälle kirkkaassa auringonpaisteessa.
Laiskimuksiin kohdistuvat pilkkanimet ja laiskottelua kuvailevat ilmaukset ovat yleismaailmallisia, moninaisia ja usein varsin vanhoja. Näin on suomenkin kielessä, jossa on esimerkiksi laiskajaakko.
”Laiskajaakko pohjautunee suomalaisten sotilaiden päällikölleen Jaakko De la Gardielle antamaan lisänimeen”, kirjoitti suomen kielen tutkija Johanna Halonen vuonna 1998. ”Valloitettuaan Novgorodin vuonna 1611 De la Gardie viipyi siellä kuusi vuotta sotilaineen: ’Lähtee suvi, lähtee talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko.’”
Laiskajaakon asemaa vakiinnutti Elias Lönnrot – monitaituri ja suomen kielen auktoriteetti –, joka 1800-luvun lopulla kirjasi sille merkitykset vitkastelija, viivyttelijä, laiskuri ja tuhlailija.
Toki suomessa on muitakin osuvia laiskotteluun liittyviä ilmauksia. Itse asiassa niitä on hämmästyttävän paljon.
Hanttapulit ne vaan syljeskelee kattoon, vaikka joulukiireet painavat. Tyhjäntoimittajaa vaivaa lorvikatarri – tauti, joka joissain murteissa tavattiin tuntea nimellä völötuhkuri.
Nahjus, vätys, velttoilija, vetelys. Onhan näitä. Sohvaperuna, lusmu. Lapatossu, laiskamato.
Laiskurisanasto on toisinaan kulttuurisidonnaista. Australiassa puhuttiin ennen vanhaan sundownereista, ”auringonlaskulaisista”.
Sillä tarkoitettiin kiertäviä työmiehiä, jotka saapuivat uuteen paikkaan ”sattumoisin” illansuussa. Päivän työt oli ikävä kyllä jo ehditty tehdä, mutta illallinen maittoi ja yösija kelpasi.
Nyky-yhteiskunnassa kannattaa olla varovainen, kun puhuu laiskuudesta. Tämän on saanut karvaasti tuta Ranskan touhukas presidentti Emmanuel Macron.
Virkakautensa alussa vuonna 2017 Macron puolusti työlainsäädännön tiukennuksiaan kiivassanaisesti.
”Olen päättäväinen enkä anna periksi velttoilijoille, kyynikoille enkä äärilaidoille”, Macron sanoi.
Macron käytti velttoilijoista sanaa fainéant, mitääntekemätön. Sana on ehkä 1300-luvulta, ja ainakin 1500-luvun esseisti Michel de Montaigne käytti sitä Esseissään (”laiskajaakolle opiskelu on kidutusta”).
Vanhahtavan sanan käyttö tuli Macronille kalliiksi. Monet ranskalaiset tulkitsivat presidentin lausunnon niin, että eliittikoulujen kasvatti siinä syytti kansalaisia laiskureiksi.
Silläkin uhalla, että käy macronit, näin joulun aikaan on paikallaan muistuttaa perusasiasta: kotityöt kuuluu jakaa. Laiskottelu on jaloa puuhaa, mutta juhlapyhät aiheuttavat ikävän paljon myös siivoustarpeita ja tiskivuoria.
Niinpä kehotus Sinulle, hyvä suomalainen: älä ole päivälamppu!