Hiilen käyttäjät lämmittelivät polttamalla muinaista metsää, jossa dinosaurukset olivat kulkeneet - Ulkomaat | HS.fi

Hiilen käyttäjät lämmittelivät polttamalla muinaista metsää, jossa dinosaurukset olivat kulkeneet

Vuoden 2022 jälkeen britit eivät saa enää polttaa hiiliä tulisijoissaan.

Sisäpiika sytyttämässä hiiliä tulisijaan. Kuva 1800-luvulta.

7.1. 2:00 | Päivitetty 7.1. 6:16

Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun Britannian kaupungeissa ja taajamissa herättiin talviaamuisin liesien, lämmittimien ja ritilöiden sinnikkääseen kolisteluun, ei kukonlauluun tai kännykän piipitykseen.

Tulisijoista varisi tomua, joka ei ollut pehmeää ja vaaleaa puutuhkaa vaan harmaata tuhkamurua, joka kerran oli ollut hiiltä.

Hiili oli talvikodin kuningas. Sen saapuminen oli syksyn seremonia, kun muhkuraiset säkit heivattiin kuorma-auton lavalta vahvojen miesten hartioille, lätsien ja pölyisten poskien taakse.

Hiilet kaadettiin kellariin tai puutarhan bunkkeriin jyrinän ja kumpuilevan nokipilven saattelemana, ja sitten ovi suljettiin taas. Sen takana hiilen saattoi tuntea odottavan hetkeään.

Polttoaineena hiili oli muinainen ja outo. Sen tuoksu oli suolainen ja mausteinen, kuin jotain syvältä maan povesta.

Se oli syntynyt sedimenteissä kivihiili- ja permikausilla, ja sitten sen kaivoivat esiin puolialastomina raataneet kaivostyöläiset. Suomaiden jättiläissaniaiset ja korkeat muinaispuut olivat voimakkaasti puristuneet niin pitkään, että ne muuttuivat kiveksi.

Hiilten käyttäjät eivät lämmitelleet minkä tahansa klapien äärellä vaan polttivat esihistoriallista metsää, jossa dinosaurukset olivat vaeltaneet.

Hiiltä oli monenlaista, ylpeän kiiltävästä antrasiitista surkeaan ruskohiileen, joka kelpasi vain voimaloihin. Mutta minkä tahansa hiilen polttaminen erosi selvästi puun poltosta.

Puu tuottaa leikkisän, elävän tulen, kun taas hiili syttyy hitaasti, ensin sulatellen sytykkeet ja vanhan sanomalehtipaperin, kunnes kaasut ja tervat olivat poistuneet. Sitten hiili avaa tulisydämensä paljastaen purppuraiset magmajärvet ja hehkuvan malmin.

Robert Louis Stevenson näki tulessa armeijoita, ja moni lapsi saattoikin kuvitella ne marssimaan tulisessa sotamaisemassa, jossa punaiset vuoret vajosivat laava- ja tuhkatasangoiksi. Toisaalta hiilitulisija on rauhallisempi. Se ei kipinöi, ellei sitä sohi. Sen sijaan se sylkee esiin pieniä, salaperäisen sinisiä henkäyksiä elonmerkkeinä.

Hiilituli ei rätise eikä laula. Se palaa hitaasti, mietteliäästi, silloin tällöin huoaten ja asettuen.

Lue lisää: Irlannissa takoissa on poltettu perinteisesti turvetta. Lue HS:n reportaasi Irlannista.

Kun Sherlock Holmes istui suosikkinojatuolissaan Baker Street 221 B:ssä kertaamassa ratkaisemiaan tapauksia, hän kurotti toisinaan hiililuukkuun. Hän säilytti siellä sikareitaan ja katsoi, kuinka hiilet liikahtelivat samalla kun Holmesin mielessä arvoitus seurasi toistaan.

Holmesin aika oli Britanniassa hiilen kulta-aikaa. Vuonna 1913 maan kotitaloudet ja teollisuus polttivat yhteensä 287 miljoonaa tonnia hiiltä, josta suurin osa tuotettiin yli 1 300 kaivoksessa. Siinä vaiheessa jokainen Lontoon, Etelä-Walesin ja pohjoisten kaupunkien savupiippu oli jo vuosikymmeniä pölläytellyt ilmoille hiilipölyä.

Hiili teki sään, kuten Charles Dickens sanoi Kolean talon ensimmäisessä luvussa. Sumua oli kaikkialla.

Thamesin yläjuoksulla se leijui vihreiden saarten ja niittyjen yllä, ja alajuoksulla se oli merenkulun ja suurten, likaisten kaupunkien tahraama ... Sumua Essexin soilla, sumua Kentin ylämailla ... Sumua Greenwichin eläkeläisten silmissä ja kurkuissa, kun he yskivät suojattiensa tulisijojen äärellä.

Britannian hiilivarannot olivat niin pinnassa, että hyökkäävät roomalaiset käyttivät sitä aseittensa takomiseen, vähän vain pinnalta hakulla kuopauttivat.

Hiiltä oli myös niin runsaasti, että maa teollistui paljon ennen muuta maailmaa. Jo Elisabet I ärsyyntyi ilmassa leijuvan hiilen mausta ja savusta.

Hiilivero oli niin tuottoisa, että Christopher Wrenin suunnittelemista Lontoon kirkoista kaksi kolmannesta kustannettiin hiiliverotuloilla.

Vuonna 1888 sentneri (51 kg) hiiltä, joka riitti perheelle viikoksi, maksoi shillingin ja kaksi pennyä, vähemmän kuin viikon jauhot tai hedelmät. Mutta sen taustalla oli pirullinen sopimus.

Hiilen laaja käyttö polttoaineena tuotti, ja Kiinassa, Intiassa ja Amerikassa yhä tuottaa, juuri sitä halpaa energiaa, jota elämäntapamme vaati.

Se myös myrkytti ilman ja rikkoi ilmaston tasapainon. Kun yksi tulisija tuotti ilahduttavaa lämpöä, syytivät ne tuhatmääräisinä saastettaan kaikkialle. Myös kaivostyöläisten lempeä laulu suodattui tappavan mustan pölyn läpi.

Lue lisää: Kivihiili­kiistalla ei ole Suomen kannalta ”mitään merkitystä”, koska hiilestä voidaan luopua jopa tavoitetta nopeammin: ”Pelkästään sillä ei lämpene enää yhtään kotia”

Julkaistu The Economistin The World Ahead 2022-lehdessä. Käännös InPress.©2021 The Economist Newspaper Limited. Kaikki oikeudet pidätetään.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat