Kotitestit saattavat tunnistaa koronaviruksen omikronmuunnoksen muita muunnoksia heikommin, arvioi Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto - Ulkomaat | HS.fi

Kotitestit saattavat tunnistaa korona­viruksen omikron­muunnoksen muita muunnoksia heikommin, arvioi Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto

WHO:n alustavien tietojen mukaan omikron­muunnos näyttää aiheuttavan sairaanhoitoa vaativia tautitapauksia delta­muunnosta vähemmän.

Liikkuvan testauspisteen työntekijä otti näytteen koronavirustestiä varten New Yorkissa 27. joulukuuta.

29.12.2021 5:29

Kotitesteinäkin yleiset antigeenitestit eli pikatestit saattavat havaita koronaviruksen omikronmuunnosta muita muunnoksia heikommin, kertoo Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA).

FDA:n mukaan alustava data osoittaa antigeen­itestien kyllä tunnistavan omikron­muunnosta, mutta kyky havaita luotettavasti kaikki positiiviset näytteet saattaa olla heikentynyt.

FDA suosittelee jatkossakin testien käyttöä. Antigeenitestin negatiivisen tuloksen jälkeen on FDA:n mukaan kuitenkin syytä hakeutua PCR-testiin, mikäli henkilöllä ilmenee esimerkiksi koronavirusinfektion oireita.

Antigeenitestit ovat yleisestikin vähemmän herkkiä havaitsemaan koronavirustartuntoja kuin PCR-testit.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan omikronmuunnoksen aiheuttama riski on edelleen korkea. Viime viikolla maailman koronatartuntatapausten määrä kasvoi 11 prosenttia edelliseen viikkoon verrattuna.

WHO:n mukaan omikronmuunnos on aiheuttanut useissa maissa nopean tartunta­määrien kasvun. Viime viikolla koronaviruksen aiheuttamien kuolemien määrä maailmalla kuitenkin pieneni neljä prosenttia edelliseen viikkoon verrattuna.

Tanskasta, Britanniasta ja Etelä-Afrikasta saatujen alustavien tietojen mukaan omikronmuunnos näyttää aiheuttavan sairaalahoitoa vaativaa tautia deltamuunnosta harvemmin.

WHO:n mukaan lisää tutkimuksia kuitenkin tarvitaan omikronmuunnoksen vaikutusten ymmärtämiseksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat