Sudanin pääministeri kertoo eroavansa - Ulkomaat | HS.fi

Sudanin pääministeri kertoo eroavansa

Sotilasvallankaappauksessa syrjäytetty pääministeri palasi tehtäviinsä marraskuussa.

Abdallah Hamdok kuvattiin Sudanin pääkaupungissa Khartumissa elokuussa 2019.

2.1. 23:18

Sudanin pääministeri Abdalla Hamdok kertoi sunnuntaina eroavansa tehtävistään.

Hamdok palasi pääministeriksi marraskuussa maan sotilashallinnon kanssa syntyneen poliittisen sovun kautta. Tätä aiemmin Hamdok syrjäytettiin ja määrättiin kotiarestiin, kun armeija kaappasi Sudanissa vallan lokakuussa.

Hamdok kertoi tehtävistään luopumisesta televisiopuheessa. Hän sanoi Sudanin tarvitsevan uuden ja useiden poliittisten tahojen yhteisymmärryksen, jotta maasta voisi tulla demokratia.

”Olen tehnyt parhaani pysäyttääkseni tämän maan luisumisen kohti katastrofia. Sudan on saavuttamassa käännekohdan, joka uhkaa koko maan olemassaoloa”, sanoi Hamdok puheessaan uutistoimisto AFP:n mukaan.

Marraskuussa Hamdok kertoi, että maahan muodostetaan armeijan valvonnassa toimiva ”teknokraattinen” hallitus, joka järjestää demokraattiset vaalit aikaisintaan vuoden 2023 kesäkuussa.

Lue lisää: Armeijan takaisin pää­ministeriksi nostama Abdalla Hamdok lupaa vaaleja aikaisintaan vuoden 2023 kesälle

Maan demokratiamyönteinen liike on vastustanut Hamdokin suunnitelmia, vaatien siviilihallituksen muodostamista johtamaan siirtymävaihetta demokratiaan, kertoo uutiskanava al-Jazeera.

Armeija on pyrkinyt tukahduttamaan väkivalloin syksystä asti jatkuneita mielenosoituksia, joissa on kuollut yhteensä useita kymmeniä ihmisiä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat