Yhdysvallat alkaa tarjota ilmaisia kotitestejä kansalaisille - Ulkomaat | HS.fi

Yhdysvallat alkaa tarjota ilmaisia kotitestejä kansalaisille

Testejä on määrä jakaa jopa 500 miljoonaa.

Yhdysvallat aloittaa ilmaisten kotitestien jakamisen kansalaisilleen ensi viikosta alkaen.

15.1. 11:55

Yhdysvallat alkaa jakaa ilmaisia kotitestejä kansalaisilleen ensi viikosta alkaen, kertoo Valkoinen talo.

Kotitestejä on mahdollista tilata kotiin neljä yhtä kotitaloutta kohden. Testejä voi tilata kotiin hallinnon verkkosivun kautta.

Yhteensä testejä on Valkoisen talon mukaan määrä jakaa 500 miljoonaa.

Maan hallinto sai aiemmin kritiikkiä siitä, ettei se ollut varautunut omikronin vuoksi räjähtäneisiin testausmääriin riittävällä kapasiteetilla, kertoo muun muassa New York Times. Presidentti Joe Biden on kertonut lähettävänsä myös sotilashenkilökuntaa ylikuormittuneiden sairaaloiden avuksi.

Maan viranomaisten mukaan omikron on tällä hetkellä selvästi hallitsevin virusmuunnos.

Esimerkiksi New Yorkissa ja muissa Yhdysvaltain merkittävissä kaupungeissa tartuntamäärät näyttävät kuitenkin alkaneen pikkuhiljaa laskea, kertoo uutistoimisto AFP.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat