Syyttäjä aloittaa Saksassa tutkinnan pappien osuudesta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön
Münchenissä toimivien syyttäjien päätös tehtiin torstaina julkaistun laajan raportin jälkimainingeissa. Raportissa todettiin, että jopa 235 ihmistä, joista 173 oli pappeja, olisivat syyllistyneet lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Münchenin arkkipiispa Reinhard Marxia syytetään torstaina julkaistussa raportissa epäonnistumisesta lasten seksuaalista hyväksikäytön estämisessä. Marx vastasi väitteisiin tiedotustilaisuudessa perjantaina Münchenissä. Kuva: Sven Hoppe / Reuters
Saksassa Münchenissä toimiva syyttäjävirasto on ilmoittanut aloittavansa tutkinnan koskien pappien osuutta lasten seksuaalisessa hyväksikäytössä, kertoo uutistoimisto AFP.
Syyttäjän päätös seuraa torstaina julkaistua raporttia, jossa todettiin, että 235 ihmistä oli mahdollisesti syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuosien 1946 ja 2019 välillä.