Entinen britti­ministeri väittää muslimiutensa aiheuttaneen potkut Boris Johnsonin hallituksesta

Johnsonin kerrotaan kannustaneen ex-ministeri Nusrat Ghania tekemään virallisen valituksen, mihin Ghani ei ryhtynyt.

Nusrat Ghani osallistui uiguurivähemmistön puolesta järjestettyyn mielenosoitukseen Lontoossa huhtikuussa 2021.

23.1. 15:13

Britannian entinen liikenneministeri Nusrat Ghani kertoi The Sunday Times -lehden haastattelussa, että hänet erotettiin toissa vuonna tehtävästään, koska hän on uskonnoltaan muslimi.

Ghani sai liikenneministerin salkun 2018, mutta menetti sen jo vuonna 2020 tehdyssä pienimuotoisessa ministerikierrätyksessä. Ghanin mukaan konservatiivipuolueen ryhmäkurista parlamentissa vastaava ”piiskuri” olisi sanonut hänelle ministeripestin menettämisen perusteeksi, että Ghanin muslimius oli koettu epämukavaksi konservatiivikollegoiden parissa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat