”Tuntuu vieläkin täysin epä­todelliselta olla täällä” – HS tapasi uudelleen perheen, joka pakeni Kiovasta HS:n toimittajien kanssa pari viikkoa sitten

Tämä on toinen maailma, pakolaiselämän noin 150 000 ukrainalaisen tavoin Saksassa aloittanut Žanna Pastušenko sanoo. Hän ikävöi joka hetki miestään, joka jäi Kiovaan.

Žanna Pastušenko ja kahdeksanvuotias Frosja ovat nyt turvassa Saksassa, mutta ikävöivät Kiovaan jäänyttä perheenisää ja puolisoa Vasili Medvetskiä.

17.3. 2:00 | Päivitetty 17.3. 7:56

Wolfratshausen

Kiovalainen Žanna Pastušenko ei ole nukkunut pitkään aikaan kunnolla. Hän käy iltaisin lasten kanssa sänkyyn yhdeksän maissa, mutta viimeistään puoliltaöin hän on taas hereillä.

”Ukrainalaisten kesken on nykyään ihan tavallista kysyä kolmelta yöllä, mitä kuuluu”, hän sanoo.

Hänen mukaansa kukaan ei nuku Ukrainassa eivätkä ukrainalaiset saa unta, vaikka olisivat poissa sodan melskeistä. Kaikkien muiden ukrainalaisten tavoin hän selaa puhelimesta uutisia ja seuraa läheistensä tilannetta.

Hänen kahdeksanvuotias Frosja-tyttärensä suukottaa joka ilta Ukrainaan jääneen Persyk-kissan kuvaa ja itkee puhelimessa isälleen: mitä jos sinut ammutaan. Frosja on isän tyttö ja haluaisi palata Kiovaan isän luo.

Kymmenvuotias Matvei pitää kaiken sisällään, äiti kertoo. Unissaan poika säpsähtelee. Hän ehti Ukrainassa ymmärtää pikkusiskoaan enemmän sodan kauhuista.

Pastušenko on ollut kohta kaksi viikkoa lapsineen Saksassa.

”Kymmenen päivää on ollut kuin kokonainen vuosi”, hän sanoo.

HS kertoi 4. maaliskuuta hänen rankasta pakomatkastaan autolla Kiovasta Moldovaan ja Romaniaan.

Lue lisää: ”Meillä oli elämä, ja nyt se vietiin” – HS:n toimittaja ja kuvaaja olivat mukana kiovalais­naisen ja kahden lapsen sydäntä­särkevällä pakomatkalla

”Tuntuu vieläkin täysin epätodelliselta olla täällä”, Pastušenko sanoo, kun hän kävelee joen varressa Etelä-Saksan lämpimässä kevätauringon paisteessa.

Ympärillä on rauha, ja lapset ovat turvassa. Pastušenkosta se tuntuu edelleen ihmeeltä.

Matvei ja Frosja Medvetski käyvät äitinsä kanssa joka päivä kävelyllä joen rannassa.

HS oli paikalla, kun hän tapasi pakomatkansa alkutaipaleella Moldovassa sattumalta saksalaisen Ralf Muston.

Musto lupasi spontaanisti järjestää hänelle asunnon kotikaupungistaan, baijerilaisesta Wolfratshausenista, joka on Heinolan kokoinen kaupunki Münchenin eteläpuolella.

Musto ja Pastušenko perheineen ajoivat Moldovasta Saksaan lähes 2 000 kilometrin matkan peräkkäin. Ralf ja Natasha Musto olivat hakeneet Ukrainan rajalta turvaan Odessassa asuneen tyttärensä ja tyttärentyttärensä.

Välillä Musto näki peilistä, miten takana ajava Pastušenko läpsi poskiaan pysyäkseen hereillä. Yhden yön saattue vietti Unkarissa Budapestissa.

Raskas ja dramaattinen matka päättyi uneliaaseen pikkukaupunkiin. Nyt ei ole mihinkään kiirettä.

”Tämä on toinen maailma. Tavallaan kuin olisi lomalla, mutta kaikesta on puutetta”, Pastušenko sanoo.

Wolfratshausenissa Pastušenkon ja lasten käytössä on nyt pieni huoneisto. Kolmikolla on muiden asukkaiden kanssa yhteiskäytössä oleva keittiö. Sänkyjen lisäksi asunnossa ei ole paljon huonekaluja.

Suuri osa matkatavaroista on edelleen autossa, sillä väliaikaisasunnossa ei ole vaatekaappia eikä asunnon ovea saa edes lukkoon.

Naapuri on tuonut perheelle ison television, joka tosin ei enää toimi. Frosja värittää sängyllä saksalaista värityskirjaa.

Ikäva Kiovaan jäänyttä isää ja puolisoa on kova.

Pienessä huoneessa on kaksi sänkyä ja suuri televisio, joka tosin lakkasi toimimasta.

Pian he ovat pääsemässä vakituisempaan ja parempaan asuntoon, Musto sanoo. Sen jälkeen he rekisteröityvät asukkaiksi Saksaan ja lasten on tarkoitus aloittaa koulunkäynti.

Sodan hajottaman perheen tilalle on syntynyt kuin uusi perhe: toisiaan auttavat ja nopeasti läheisiksi tulleet ihmiset.

Kuten tuhannet muutkin ukrainalaislapset, Matvei ja Frosja ovat menossa uuteen kouluun ilman kielitaitoa ja kesken lukukauden. Pastušenkon mukaan lapset menevät yhtä luokka-astetta alemmalle luokalle kuin Ukrainassa ollessaan.

Lähes kaikki lasten koulukaverit ovat päässeet pois Ukrainasta. Matvein opettaja on yhä Kiovassa. Sieltä hän lähettää lapsille viestejä ja pitää lyhyitä etäkoulutunteja.

Matvei lukee puhelimesta ääneen viestin, jossa opettaja muistuttaa, että kiroilun yleistyminen ei ole ok. Kirosanoja käytetään Ukrainassa paljon nyt Venäjästä ja Vladimir Putinista. Vaikka kiroilla ei saa, opettaja on antanut lapsille ohjeen, että tästedes Venäjän saa kirjoittaa pienellä alkukirjaimella.

Pastušenko on 44-vuotias. Hän kasvoi itse sellaisessa Ukrainassa, jossa venäläisten kanssa oli paljon ystävyyssuhteita ja tavallista kanssakäymistä. Ulkomailla ukrainalaiset saattoivat mennä venäläisistä, hän kertoo.

Nyt kaikki on toisin, ja hänen lapsensa kasvavat täysin erilaisessa ilmapiirissä.

Matvei on oppinut jo vähän saksaa. Hän osaa sanoa tuoli ja pöytä eli ”Stuhl” ja ”Tisch”, sekä: ”ich liebe dich nicht [minä en rakasta sinua]”.

Matvein koulukavereitakin on tullut Saksaan ja Itävaltaan. Pastušenkon tuttavia on Hampurissa ja Frankfurtissa.

Müncheniin tuli juuri tuttu kolmelapsinen perhe, jossa on isäkin mukana. Kolmen tai sitä useamman lapsen isät saavat poistua Ukrainasta, mutta muita 18–60-vuotiaita miehiä koskee velvoite pysyä Ukrainassa.

Pastušenko on lapsineen osa suurta ja nopeasti kasvavaa Saksan ukrainalaispakolaisten joukkoa. Alkuviikosta Saksassa oli pakolaiseksi rekisteröityneenä lähes 150 000 Ukrainasta paennutta. Rekisteröityminen ei ole välttämätöntä, joten todellinen luku on viranomaisten mukaan paljon suurempi.

Ukrainasta paenneita on jo lähes kolme miljoonaa, ja luku kasvaa edelleen nopeasti. Suurimmat yksittäiset pakolaisten vastaanottajamaat ovat Ukrainan naapurivaltiot. Saksaan on tullut noin puolet niistä EU-maiden pakolaisista, jotka eivät jääneet Ukrainan naapurimaihin.

Pastušenko sanoo olevansa jatkuvasta unettomuudestaan huolimatta täynnä energiaa. Lasten takia on myös tärkeää pitää yllä hyvää mieltä. Hän haluaisi päästä töihin. Joutilaisuus on tylsää.

Mutta miten hän oikein voi ja miten hän itse jaksaa tätä kaikkea, mitä on tapahtunut?

”En tiedä itsekään”, hän vastaa ja hymyilee alakuloisesti.

Žanna Pastušenko sekä lapset Matvei ja Frosja ovat asuneet yli viikon väliaikaismajoituksessa.

Matvei nousee portaita perheen käytössä olevaan huoneeseen.

Lämpimästä vastaanotosta Saksassa ja turvasta huolimatta mieli ei tietenkään ole hyvä. Huoli Kiovaan jääneestä miehestä Vasili Medvetskistä on koko ajan läsnä.

Muutama päivä Venäjän hyökkäyssodan alun jälkeen mies päätti liittyä armeijaan.

Pastušenkon mukaan Medvetskille kuuluu ihan hyvää. Armeijaan värväytymisestä on jo aikaa, mutta mies ei ole vielä saanut asetta. Kotitalo on yhä pystyssä Kiovassa, ja siellä mies on edelleen.

”Kissamme pitää hänestä huolta”, Pastušenko sanoo ja nauraa.

Kiovan kaupoissa ei ole ruokaa, mutta Pastušenko luottaa siihen, että aikuinen mies kyllä selviää. Ukrainalaisen tavan mukaisesti säilykkeitä on paljon. Nauramme yhdessä jutulle ukrainalaisesta mummosta, joka heitti talon ikkunasta vihannessäilykepurkilla venäläisten miehittämätöntä lennokkia.

Kaikista Pastušenkon ja Medvetskin ystäväperheistä naiset ja lapset ovat lähteneet pakoon Ukrainasta. Miehet sanovat, että se on myös heille helpompaa, kun sodassa ei tarvitse miettiä perheen turvallisuutta, Pastušenko kertoo.

Sitten puhelin soikin: Medvetski soittaa, kun vaimo ei ole muutamaan tuntiin ilmoitellut itsestään. Onko kaikki hyvin? Huoli ulottuu myös Ukrainasta Saksaan.

Pastušenko sanoo, ettei ajattele vaihtoehtoa, että jonain päivänä mies ei vastaisi viesteihin tai puhelimeen. Sellaista ei voi ajatella. Tieto siitä, että jälleennäkemisestä ei ole mitään tietoa, saa hänet surusta epätoivoiseksi, hän kertoo.

Hänen äitinsä on venäläisten saartamassa pikkukaupungissa, jossa ei saa mistään enää ruokaa. Äidinkin kanssa Pastušenko puhuu edelleen puhelimessa.

Ulkona Pastušenko näyttää auton, joka oli aiemmin hänen Kiovaan jääneen puolisonsa taksi ja sitten äidin ja lasten pakoauto. Autossa on vielä lappu, jossa lukee ”diti” eli lapsia.

Pastušenko on laittanut autoon itse tehdyn pysäköintiluvan. Siinä lukee saksaksi: ”kiitos pysäköintipaikasta”.

Sattumalta pysäköinninvalvoja on juuri työssään tällä pysäköintialueella. Pastušenko menee kiittämään häntä siitä, ettei sakkoja ole tullut, ja selittää tilanteensa. Pysäköinninvalvoja hymyilee sydämellisesti ja sanoo, että ei hätää. Pastušenkon käsin kirjoittama pysäköintilappu kelpaa hyvin.

Tapahtuu jotain, mitä Saksassa ei näe ikinä: pysäköinninvalvoja saa halauksen auton omistajalta. Kyynelet vyöryvät Pastušenkon poskille.

Pysäköinninvalvoja antaa ukrainalaisen auton olla rauhassa ilman pysäköintimaksua. Saksassa pakolaiset saavat apua ja alennuksia kaikkialla.

Saksalaisten vieraanvaraisuus ja ystävällisyys on hänen mukaansa juuri tällaista. Kaikki tarjoavat apuaan. Kaikki hymyilevät. Samassa talossa asuva leipuri tuo joka päivä tuoreita sämpylöitä. Pikkukaupungissa kaikki myös tervehtivät.

Pakolaiset saavat matkustaa maksutta julkisessa liikenteessä. Kaupassa annetaan alennusta.

Pakolaisiksi rekisteröidyttyään Pastušenko ja lapset saivat runsaan 700 euron avustuksen käteisenä ensimmäiseksi kuukaudeksi. Pastušenko on laskenut tarkkaan, mihin se riittää. Kiovasta he lähtivät talvivaatteissa ja vähillä matkatavaroilla, ja nyt on pitänyt ostaa jo lapsille kevätlenkkarit.

Lämmin vastaanotto on yllättänyt, ja Pastušenko sanoo olevansa siitä äärettömän kiitollinen. Yksi kulttuurišokki on kuitenkin tullut vastaan: sunnuntaisin kaikki liikkeet ovat kiinni.

Kaiken aineellisen lisäksi hyvää tilanteessa on Pastušenkon mukaan myös se, että he pääsivät hyvissä ajoin pakomatkalle.

Lapset eivät nähneet sodan hirveyksistä pahimpia, kuten niin monet muut. Frosja ja Matvei toki kuulivat sireenit ja räjähdykset viettäessään neljä päivää ja yötä yhtä soittoa pommisuojassa ennen lähtöään.

Aikuiset tekivät pommisuojassa olosta leikin, Pastušenko kertoo. Vain yksi isompi tyttö itki, pienemmät lapset pystyttiin pitämään leikin juonessa mukana jatkuvasta hengenvaarasta huolimatta.

Siitä on jo kaksi viikkoa. Samassa pommisuojassa on edelleen ihmisiä, Pastušenko kertoo. Siitä ja romahtaneeseen taloon loukkuun jääneistä ihmisistä hän ei saa ajatuksiaan irti.

Lasten saaminen pukeisiin ulkoilua varten on haastavaa myös pakolaisena.

Žanna Pastušenko haluaisi aloittaa työt Saksassa mahdollisimman pian.

Lue lisää: Espoolaismiesten kyydissä Suomeen saapuneilla siskoilla on mukanaan yksi matkalaukku ja haave Suomesta

Lue lisää: ”Ihmiset ovat peloissaan, tolaltaan ja toivottomia” – Pappi, ex-rikollis­pomo ja lukemattomat muut auttavat Ukrainan sisäisiä pakolaisia

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat