Richelieun herttuan patsas Potjomkinin portaiden yläpäässä meren äärellä on suojattu hiekkasäkein. Huipulla liehuu Odessan lippu.

Hiljentynyt Odessa elää näkymättömän uhan alla

Mustanmeren miljoonakaupungin asukkaat ovat jo turtuneet hälytyksiin ja ilmatorjunnan paukkeeseen. Todellinen uhka on merellä ja idässä, Mykolajivin lukon takana.


19.3. 17:04 | Päivitetty 9.5. 1:09

Odessa

Sireenin ääni on niin hiljainen, että sen voisi luulla tulevan auton jarrujen vinkumisesta. Kyse on kuitenkin ilmahälytyksestä. Se voi tarkoittaa esimerkiksi kaupungin yli lentäviä ohjuksia tai lentokonetta, jollaista ei tosin täällä nyt näy eikä kuulu.

Taras Ševtšenkon rantapuistossa perjantaiaamun koiranulkoiluttajien ilmekään ei värähdä, kun he jatkavat rauhallista tallusteluaan.

Etelä-Ukrainan suurimman kaupungin Odessan asukkaat tunnetaan huolettomuudestaan. Kolmen viikon jälkeen monet ovat jo turtuneet sotaan, eivätkä jaksa taivaltaa pommisuojaan hälytyksen takia.

Perjantai-iltana seitsemän aikaan, tunti ennen ulkonaliikkumiskiellon alkamista, kaupungilla kuuluu kovia paukahduksia.

”Se on meidän ilmatorjunta, joka toimii”, sanoo odessalainen Iryna Tkatš ja siemaisee kahviaan hetken päästä sulkeutuvassa kulmakuppilassa. ”Sitä paitsi tämä on varsin kestävä talo.”

Odessalainen Irina Tkatš juo kahvia keskustan kulmakuppilassa illalla puoli tuntia ennen ulkonaliikkumiskiellon alkua.

Hieman myöhemmin Ukraina ilmoittaa ampuneensa Odessassa alas venäläisen lennokin.

Edellisenä yönä Ukraina kertoi ampuneensa alueella alas kaksi Mustaltamereltä Länsi-Ukrainan Lviviin suunnattua ohjusta. Neljä pääsi perille.

Sota Mustanmeren miljoonakaupungissa on tällaista: päivittäisiä ilmahälytyksiä ja oman ilmatorjunnan toimintaa.

Sota alkoi Odessassa 24. helmikuuta dramaattisesti, kun koko kaupunki heräsi aamuviideltä voimakkaisiin räjähdyksiin. Tkatš kiirehti työpaikalleen, josta käsin näki Venäjän raketti-iskun läheiselle varastoalueelle. Kaupungin yllä kaarteli Venäjän hävittäjiä.

Odessan oopperatalon lähistöä suojataan barrikadein.

Suuremmilta tuhoilta Odessa on välttynyt.

Se on silti tulilinjalla. Venäjä tarvitsee tarunhohtoisen kaupungin hallintaansa, jos se aikoo eristää Ukrainan merestä.

Uhka on Odessassa näkymätön. Se on merellä.

Keskiviikkona Venäjän laivat ampuivat raketinheittimillä Odessan alueen rannikkoa lähempänä Romanian rajaa.

Torstaina Venäjän laivastoa nähtiin horisontissa Odessan edustalla. Yhdellä Odessan hiekkarannoista tapahtui voimakas räjähdys. Rantoja on miinoitettu, eikä ole varmuutta johtuiko räjähdys siitä vai Venäjän ammuksesta.

Panssariesteitä Derybasivska-kävelykadulla hiekkasäkkibarrikadin ampuma-aukosta nähtynä.

Sodan alusta lähtien Odessassa on pelätty Venäjän maihinnousua, mutta useiden arvioiden mukaan rantautuvat joukot olisivat puolustajille helppo maali.

Jotta Venäjä saisi Odessan, sen pitäisi saartaa se. Se edellyttäisi läpimurtoa idässä 130 kilometrin päässä olevassa Mykolajivin kaupungissa, josta Venäjä on kuitenkin joutunut perääntymään.

Odessa on saanut elää vielä melko rauhallista elämää.

Kaupungin hiljaisuus on kuitenkin painostavaa laatua. Kadut ovat puolityhjiä. Illalla harvasta ikkunasta kajastaa valo. Iltakahdeksasta aamukuuteen on ulkonaliikkumiskielto.

Arviolta ainakin viidennes miljoonakaupungin asukkaista on paennut.

Suurin osa liikkeistä ja ravintoloista on kiinni. Ruokakaupat sentään toimivat.

Ydinkeskustan kadut on eristetty piikkilangoin ja hiekkasäkein. Paikoin näkyy naamioituja panssarivaunuja. Kuuluisille Potjomkinin portaille ei pääse, ja niiden yläpäässä seisova, Richelieun herttuan patsas on ympäröity kauttaaltaan hiekkasäkeillä. Herttua oli 1800-luvun alussa Odessan kenraalikuvernööri.

Kaupungin ulosmenoteillä ja tärkeissä risteyksissä on panssariesteitä ja tiesulkuja, joissa jokainen auto tarkistetaan.

Viikko ennen sodan alkua matkustin Odessaan lentäen. Nyt kaupungin lentokenttä on suljettu ja eristetty. Venäjä on ampunut sinne raketeilla.

Isoäiti Halyna lohduttaa Odessan rautatieasemalla lapsenlastaan Oleksia hetki ennen junan lähtöä. Oleksi on lähdössä äitinsä ja sisarustensa kanssa evakkoon Itävaltaan, isoäiti Halyna ja isä Denis jäävät Odessaan.

Sota tuntuu ihmisten käytöksessä ja puheissa.

Kadunkulmaan pysähtyneen auton luona nainen itkee valtoimenaan. Rauta­tie­asemallakin vuodatetaan kyyneleitä, kun Odessaan jäävät saattelevat perheenjäseniään evakuointijuniin.

Monet yrittävät vaalia normaalielämää. Lena Kartševska on pukeutunut eläinnuttuun ja viisivuotiaalla Kira-tyttärellä on päässään hörökorvapipo.

5-vuotiaan Kiran äiti Lena Kartševskaja on pukeutunut eläinasuun nostaakseen mielialaa.

”Tämä on mielialan kohottamista. Kun ihmiset näkevät meidät, he hymyilevät, ja jo siitä tulee parempi olo”, kertoo Lena Kartševska.

Merimies Ilja Krylov poimii HS:n toimittajan ja kuvaajan kyytiinsä ja vie perille ilmaiseksi.

”Jäin tänne yksin, kun sain perheen naiset ulkomaille turvaan. Nyt minun ei tarvitse kantaa heistä huolta. Kierrän tyhjäksi jääneissä asunnoissa ruokkimassa kissoja, sillä Odessa on kissakaupunki.”

Merimies Ilja Krylovin perheen naiset ovat lähteneet sotaa pakoon. Nyt Krylov ajelee ympäri Odessaa ruokkimassa sukunsa kissoja.

Krylov kertoo ilmoittautuneensa aluepuolustusjoukkoihin, mutta häntä ei ole vielä kutsuttu.

”Toivottavasti Mariupol ja Mykolajiv kestävät, sillä en halua rauhaa venäläisten ehdoilla. Rauhaa ei voi myöskään solmia niin, että Putin saa tämän anteeksi.”

Venäjän poliittinen mytologia on vaalinut venäjänkielisestä Odessasta kuvaa venäjänmielisenä kaupunkina. Kaupungin lukuisissa kylteissä ja graffiteissa odessalaiset kuitenkin kertovat, etteivät tarvitse ”vapautusta”. ”Mama Odessa hautaa sen, joka häneen koskee”, sanotaan yhdessä. ”Venäläinen sotalaiva, painu vittuun”, toinen siteeraa Käärmesaaren ukrainalaisen merivartijan kuuluisaa lausahdusta.

Keskustassa ravintolakeidas Food Court oli kuukausi sitten täynnä bilekansaa, jotka olivat tulleet kuuntelemaan livekeikkaa.

Nyt tila on muutettu apukeskukseksi, jonne ihmiset tuovat tarvikkeita ja lahjoituksia armeijalle ja aluepuolustusjoukoille.

Tavaraa vastaanottavalla Ljubov Štšerbatšukilla oli selvä syy ryhtyä vapaaehtoiseksi:

”Olemme vapautta rakastavia ihmisiä. Putinin hallintoa emme hyväksy tänne koskaan.”

Vapaaehtoiset Ljubov Štšerbatšuk (istumassa) ja Oryna Stoljarenko ottavat vastaan tavaraa avustuskeskuksen aulassa. Food court Odessan keskustassa on muutettu avustuskeskukseksi, jonne ihmiset tuovat tarvikkeita ja lahjoituksia armeijalle ja aluepuolustusjoukoille.

Vapaaehtoiset Volodymyr Berezovsky (oik.) ja Dymytri siirtävät säkillistä makuupusseja. keskustan avustuskeskuksessa.

Kun helmikuussa tapasin Odessan kaupunginjohtajan Hennadi Truhanovin, hän käveli kanssamme kadulla ja jutteli kaupunkilaisten kanssa.

Nyt häntä vartioidaan tiukasti, eikä hän enää työskentele kaupungintalolla. Venäläisjoukot ovat siepanneet Truhanovin kollegoita miehittämillään alueilla.

”Valloittaja yrittää tukeutua demokraattisesti valittuihin johtajiin, joilla on väestön tuki. He houkuttelevat johtajia puolelleen, ja jos se ei onnistu, he tuhoavat heidät”, Truhanov sanoo lehdistötilaisuudessa.

Odessan kaupunginjohtaja Hennadi Truhanov pitää tiedotustilaisuutta.

Venäjänkielinen Truhanov pitää käsittämättömänä, että ”venäläiset ovat tulleet tappamaan meitä”.

Venäläismielisenä pidetyn Elämän puolesta -puolueen paikallispoliitikko Vitali Sautjonkov arvosteli HS:lle helmikuussa Ukrainan Venäjän-politiikkaa. Nyt hänkin kertoo olevansa järkyttynyt.

”Yksikään järkevä ihminen ei voi tukea sotaa poliittisten kysymysten ratkaisukeinona. Mikään politiikka ei oikeuta lasten kyyneleitä, ja maassamme lapsia on kuollut jo paljon. En tiedä, mitä Venäjä odotti, mutta he ovat erehtyneet politiikassaan pahanpäiväisesti”, hän viestittää.

Vain viikko ennen sodan syttymistä tapasin Odessassa ihmisiä, joihin tutustuin opiskellessani kaupungissa 1990-luvun lopussa.

Silloin useimmat heistä eivät uskoneet sotaan. Nyt se on muuttanut heidän elämänsä perinpohjaisesti.

Iryna Tkatš työskentelee markkinointijohtajana Odessan suurella tukkutorilla, joka on nyt suljettu. Sen sijaan hän paiskii pitkiä päiviä järjestääkseen apua hätää kärsiville ja sotilaille. Se ei ole helppoa.

Monia sotilaiden tarvitsemia varusteita ei yksinkertaisesti ole saatavilla. Tukkutorilla alettiin ommella sotilaspukuja, kun niitä ei saanut valmiina. Lämpötähtäimiä ja luotiliivejä ei tahdo saada rahallakaan. Logistiikkakin tuottaa vaikeuksia.

Odessalainen Irina Tkatš kadulla vähän ennen ulkonaliikkumiskiellon alkua.

”Ukrainalaiset kuljettajat eivät pääse hakemaan apua ulkomailta, sillä he eivät saa poistua maasta. Ulkomaiset firmat taas eivät uskalla ajaa lasteja Ukrainaan. Tänään sain onneksi sovittua, että yksi romanialainen firma tuo lastin tulliin asti”, Tkatš kertoo.

Samoin toimitukset Itä-Ukrainaan ovat vaikeutuneet. Polttoaineestakin on pulaa.

Televisiotoimittajana työskentelevä Ruslan Drozdov jatkaa töitään, mutta lähettää palkastaan rahaa rintamalle.

Jotain on pakko jättää myös perheelle, sillä vaimo menetti työnsä hammashoitajana, Perhe on päättänyt pysyä Odessassa, mutta hän on huolissaan 15-vuotiaasta tyttärestään.

”Itse olen jo elänyt puoli elämää, mutta pelkään, miten tämä vaikuttaa häneen. Häntä pelottaa. Suurin osa hänen kavereistaan on lähtenyt.”

Eläkkeellä oleva venäjänopettaja Tamila Ilnitska, 80, yrittää selviytyä lukemalla kirjasarjaa odessalaisesta huumorista. Pöydällä on osa 32.

Eläkkeellä oleva venäjänopettaja Tamila Ilnitska, 80, kissa sylissään olohuoneensa ikkunassa. Jotkut naapurit ovat peittäneet ikkunansa sirpaleiden pelossa, mutta Ilnitska ei ole jaksanut.

Tamila Ilnitskan naapurustossa osa naapureista on peittänyt ikkunansa sirpaleiden pelossa

Huumoria tarvitaan, sillä perheen talous on tiukalla. Ilnitska asuu poikansa kanssa. Tämä menetti työnsä sodan seurauksena.

Ilnitska oli kuukausi sitten harvoja tapaamiani ihmisiä, jotka olivat oikeasti kauhuissaan sodan mahdollisuudesta.

Nyt hän ei ole peittänyt ylimmän kerroksen asuntonsa ikkunoita, vaikka useimmat naapurit ovat tehneet niin.

Ilnitska ammentaa yhä tietoja sodasta Venäjän televisiosta, mutta on huomannut sen johtavan ristiriitoihin pojan ja ystävien kanssa.

Kuka on syyllinen sotaan?

”Ei ainakaan kansa, joka kärsii.”

Julia Martšenko annostelee borssikeittoa lautaselle.

Ikuisesti optimistinen entinen vuokraemäntäni Julia Martšenko uskoo Ukrainan voittoon, vaikka ”menetykset ovat hirvittävät”.

79-vuotias Martšenko käy yhä ostamassa ruokansa Odessan kuuluisalta torilta Privozilta. Sieltä löytyy useimpia elintarvikkeita, muttei tattaria. Sitä on tuotu Ukrainaan Venäjältä.

Ennen sotaa Martšenko suhtautui epäillen Ukrainan presidenttiin Volodymyr Zelenskyihin. Nyt hän on monen muun tavoin muuttanut mieltään.

Kasvialtaan reuna on koristeltu muun muassa presidentti Volodymyr Zelenskyin kuvalla. Pahvinpalassa lukee "kansakunta ei ole myytävänä". Food court Odessan keskustassa on muutettu apukeskukseksi, jonne ihmiset tuovat tarvikkeita ja lahjoituksia armeijalle ja aluepuolustusjoukoille.

”Sanotaan, että jo hänen pallinsakin ovat Putinia suuremmat.”

Odessassa kerrotaan, että sodan sytyttyä jotkut miehet kiirehtivät nopeasti pois maasta. Osa taas ilmoittautui heti armeijaan tai aluepuolustusjoukkoihin.

Aluepuolustusjoukkojen tehtävä on puolustaa kotiseutua armeijan apuna tai vastarintaliikkeessä miehittäjää vastaan sekä pitää järjestystä.

Käymme 2 500 asukkaan taajamassa aivan Odessan kupeessa maanteiden solmukohdassa. Siellä jo 300 miehen ja naisen kerrotaan liittyneen paikalliseen aluepuolustukseen.

45-vuotias Dmytro on yrittäjä, joka on pyörittänyt turkisompelimoa ja pientä hotellia. Nyt hän osallistuu taajaman aluepuolustukseen.

Paikallispuolustusjoukkoihin kuuluva Dmytro kotipihassaan.

”Tänään olimme ensimmäisissä aseenkäsittelyharjoituksissa”, Dmytro kertoo.

Hänen mukaansa aluepuolustuksessa on paljon aseettomia tehtäviä kuten ensiapua, huoltoa, puolustuslinjan rakentamista ja vaikkapa vanhusten auttamista kriisitilanteessa.

Suurin osa haluaa kuitenkin aseen.

Illaksi Dmytro lähtee tarkkailemaan taajaman ulkonaliikkumiskiellon noudattamista valvontakameroista. Käsivarressaan hänellä on keltainen nauha.

”Ne, jotka täällä olivat venäläismielisiä, ovat lähteneet, ja hyvä niin. Meidän on helpompi ilman heitä”, sanoo alun perin venäjänkielinen Dmytro, joka puhuu nyt mieluummin ukrainaa.

"Venäläinen sotalaiva, painu vittuun!" lukee ulkomainoksessa. Mainostauluissa ja graffiteissa haistatellaan Venäjälle ja neuvotaan kääntymään takaisin.

Oikaisu 19.3.2022 kello 18.54: Potjomkinin portaiden yläpäässä oleva patsas on Richelieun herttuan, ei kardinaali Richelieun kuten kuvatekstissä ensin virheellisesti kirjoitettiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat