SvD: Ruotsin valtion­epidemiologin Anders Tegnellin kerrottiin lähtevän WHO:hon, mutta hänelle ei välttämättä olekaan töitä järjestössä

Tegnellin kerrottiin kaksi viikkoa sitten siirtyvän töihin WHO:hon, mutta ilmoitus aiheuttaa hämmennystä järjestössä.

Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell puhui tiedotustilaisuudessa Tukholmassa toukokuussa 2021.

25.3. 9:50

Ruotsin kansanterveysvirasto eli Folkhälsomyndigheten (FMH) ilmoitti kaksi viikkoa sitten, että koronapandemian myötä julkisuuteen noussut Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell jättää tehtävänsä ja siirtyy töihin Maailman terveysjärjestöön (WHO).

Tiedotteen mukaan Tegnell alkaisi työskennellä WHO:n päämajassa Sveitsin Genevessä uuden kansainvälisen rokotteiden saatavuuteen liittyvän ohjelman vanhempana asiantuntijana.

Myös HS uutisoi Tegnellin uudesta työstä.

Lue lisää: Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell siirtyy Maailman terveys­järjestöön

Uutinen näyttää kuitenkin tulleen yllätyksenä WHO:ssa.

Ruotsalaislehti Svenska Dagbladetin (SvD) haastattelemien WHO:n Geneven-päämajan työntekijöiden mukaan mitään sopimusta Tegnellin kanssa ei ole allekirjoitettu. Näyttää siltä, että Ruotsin viranomaiset ovat menneet WHO:n harmiksi julkistamaan vielä kesken olleen asian ennen aikojaan.

”Olemme saaneet Ruotsista tarjouksen, joka on yhä pohdinnassa”, sanoo tiedottaja Fadela Chaib SvD:lle.

Ruotsin kansanterveysviraston mukaan WHO on itse pyytänyt Ruotsilta asiantuntija-apua kansainväliseen rokotetyöhön.

”Keskusteltuamme Ruotsin hallituksen kanslian kanssa olemme päättäneet nimittää Anders Tegnellin tähän”, kansanterveysviraston viestinnästä kerrotaan SvD:lle.

Kansanterveysviraston mukaan Tegnell on toistaiseksi lomalla, mutta on jättänyt tehtävänsä valtionepidemiologina ja viraston johtajana ollakseen WHO:n käytettävissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat