Hajottaako järjetön sota Venäjän?

Ukrainan sodan pitkittyminen näyttää päivä päivältä todennäköisemmältä. Se ei tiedä mitään hyvää, varsinkaan Venäjälle.


3.4. 2:00 | Päivitetty 3.4. 15:52

Ukrainan sodan lopputulosta on ennusteltu kuukauden ajan eri tiedotusvälineissä melko lyhyellä tähtäimellä. Perusvaihtoehtoja on viisi: joko Venäjän tai Ukrainan voitto, pitkittynyt sota tai jäätynyt konflikti tai Ukrainan jonkinasteinen pilkkominen.

Esimerkiksi Foreign Policy -lehden tämän viikkoinen, asiantuntijahaastatteluihin perustuva artikkeli lisää vaihtoehtoihin vielä ”arvaamattoman tekijän”. Tällainen voisi olla vaikkapa Venäjän turvautuminen kemiallisiin, biologisiin tai ydinaseisiin, jolloin sota voisi laajentua aina maailmansodaksi saakka.

Kummankaan osapuolen sotilaallista voittoa ei ole näköpiirissä, vaikka Kremlissä ilmeisesti toisin luultiin. Kenenkään kristallipallo ei kerro, kuinka pitkään sota kestää. Tulevaisuutta voi yrittää ennustaa menneisyyden perusteella ja talvisotavertauksia on tehty usein, muuallakin kuin Suomessa.

Maailma on toinen kuin se oli 1939, ja Ukraina on suhteessa Venäjään paljon vahvempi kuin Suomi oli suhteessa Neuvostoliittoon 82 vuotta sitten. Eikä Suomen sotiminenkaan 105 päivän talvisotaan päättynyt vaan sitä jatkui kaikkiaan viitisen vuotta. Laajeneepa Ukrainan sota sen rajojen ulkopuolelle tai ei, on viiden vuoden mittainen sotiminen aivan mahdollista.

Jos Suomi-vertausta jatketaan, päättyisi Ukrainan sota Venäjän presidentin Vladimir Putinin seuraavan presidenttikauden alussa vuonna 2027 rauhansopimukseen. Siinä Ukraina menettäisi kokonaan Donetskin ja Luhanskin maakunnat, joista tulisi Ukrainan ”luovutettu Karjala”.

Ukraina sitoutuisi tässä mallissa puolueettomuuteen ja sen aseistukselle asetettaisiin ankaria rajoituksia. Ukrainan ja Venäjä solmisivat ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen.

Maailmanrauhan kannalta Suomi-versio saattaisi olla mukava mutta Ukrainasta tälle vaihtoehdolle ei ainakaan toistaiseksi löydy minkäänlaista kannatusta. Kysyä sopii myös, riittäisikö se Venäjälle. Putinin päivä päivältä mielipuolisemmaksi muuttuva ulko- ja sisäpolitiikka viittaa siihen, ettei riittäisi.

Jos Suomi-vertausta jatketaan, päättyisi Ukrainan sota Vladimir Putinin seuraavan presidenttikauden alussa vuonna 2027 rauhansopimukseen.

Putin perusteli ensimmäisen valtakautensa alussa juuri aloittamaansa toista Tšetšenian sotaa Venäjän hajoamisen vaaralla.

Venäjän vuoden 2000 presidentinvaalien alla julkaistussa kirjassa Vladimir Putin, vallan ytimessä haastattelija kysyy, ”vaivaako teitä se, että [vallankumousjohtaja Vladimir] Lenin suostui aikoinaan luopumaan Suomesta? Onko mahdoton ajatus, että Tšetšenia tulisi joskus itsenäistymään?”

”Ei ollenkaan, mutta siitä tässä ei ole edes kyse”, Putin vastasi. ”Heidän [tšetšeenien] tarkoituksenaan ei todellakaan ollut puolustaa itsenäisyyttään, vaan tehdä aluevalloituksia. Jos he olisivat saaneet Dagestanin vallattua, he olisivat edenneet Volgaa pitkin syvälle maahan. Ensin Ingušiaan ja sitten Baškortostaniin ja Tatarstaniin.”

”Kauhuissani kuvittelin, mitä seurauksia siitä olisi. Kuinka paljon pakolaisia Yhdysvallat ja Eurooppa pystyisivät ottamaan vastaan. Näin suuren maan hajoaminen olisi ollut globaali katastrofi.”

Viime viikkoina Euroopan pakolaisongelmat eivät ole näyttäneet Putinia suuresti huolettaneen.

Viimeistään Putinin puheesta Münchenin turvallisuuskokouksessa vuonna 2007 kävi ilmi, että Putin oli siirtynyt Venäjän hajoamisen estämisestä Neuvostoliiton palauttamiseen. Ukrainan palauttaminen Venäjän yhteyteen on Putinille tärkein askel imperiumin uudelleenrakentamisessa. Putinin viime heinäkuussa Kremlin verkkosivuilla julkaisemasta historiallisesta katsauksesta viimeistään käy ilmi, ettei hän usko edes Ukrainan kansan olemassaoloon eikä Ukrainan valtion oikeutukseen olla olemassa.

Putinin ajatuksilla on Venäjällä yhä laaja kannatus vaikka suurin osa muuta maailmaa pitää historian peruuttamista järjettömänä yrityksenä.

Ukrainan palauttaminen Venäjän yhteyteen on Putinille tärkein askel imperiumin uudelleenrakentamisessa.

Venäläinen oppositiotoimittaja ja kommentaattori Oleg Kašin nimittää Republic-sivustolla julkaisemassaan artikkelissa meneillään olevaa sotaa ”Venäjän neuvostotasavallan ja Ukrainan neuvostotasavallan” väliseksi sodaksi.

Näin ajatellen sota on yhtä ja samaa Neuvostoliiton hajoamisen prosessia, joka alkoi viimeistään 1980-luvulla. Eurooppa näkee ja kokee samanlaisen perimyssodan tai perimyssotien sarjan kuin Jugoslavia koki 1990-luvulla.

On mahdollista, että hyökkäyksestä Ukrainaan tulee samanlainen epäonnistuminen kuin oli Neuvostoliiton vanhoillisten vallankaappausyritys elokuussa 1991. Toisin sanoen yritys kääntää historian kulkua kääntyy itseään vastaan ja vauhdittaa valtakunnan hajoamista.

Neuvostoliiton hajotessa 1991 moni ajatteli samalla tavalla kuin Putin vuoden 2000 lausunnossaan. Eli että Neuvostoliiton jälkeen hajoamisvuorossa on Venäjä. Putin mainitsi Venäjään kuuluvien Kaukasian tasavaltojen lisäksi Baškortostanin eli Baškirian ja Tatarstanin. Molemmissa on merkittävä islamilaisperäinen alkuperäisväestö ja omia luonnonvaroja.

Tatarstanissa syntyi 1980-luvun lopulla kansallismielinen itsenäisyysliike mutta vuoden 1991 vaaleissa sen menestys jäi vähäiseksi. Vaalien jälkeen Tatarstanin johtaja Mintimer Šaimijev lypsi presidentti Boris Jeltsiniltä autonomiaa niin paljon kuin pystyi vastineeksi uuden liittosopimuksen allekirjoittamisesta.

Monet muut Venäjän federaation alueet seurasivat esimerkkiä. Putinin ensimmäisen ja toisen kauden suorituksiin kuului alueiden saavuttaman itsenäisyyden ankara suitsiminen.

Vähäisempi yritys itsenäistymiseen nähtiin Uralilla Sverdlovskin alueella, jonka pääkaupungissa Jekaterinburgissa on silloin tällöin esiintynyt halua panna Moskovalle kampoihin. Alueen johtoon noussut Volgan saksalainen Eduard Rossel julisti alueen kesällä 1993 ”Uralin tasavallaksi”, joka kaatui ennen vuoden loppua yksinkertaisesti Jeltsinin määräyksellä.

Rosselia ei yrityksestään ammuttu, hän on Venäjän parlamentin ylähuoneen jäsen edelleen.

Yhdysvaltalainen professori Matthew Evangelista teki vuonna 2004 ilmestyneessä kirjassaan Tšetšenian sodat yrityksen kartoittaa Venäjän hajoamisen todennäköisyyttä 1990-luvulla. Aiemmin mainittujen alueiden lisäksi Evangelista pohti myös Venäjän Kaukoidän itsenäistymishaluja ja mahdollisuuksia ja tuli siihen tulokseen, ettei mitään todellista Venäjän hajoamisen vaaraa tuolloin ollut.

Lännessä arvelut Venäjän mahdollisesta hajoamisesta ovat käyneet vähiin Putinin valtakausilla. Venäjällä ajatusta sen sijaan ovat pitäneet elossa monetkin historioitsijat ja yhteiskuntatieteilijät. Venäjän ulkopuolella tunnetuin hajoamisen ennustaja on ollut Yhdysvaltoihin 2013 muuttanut šakkimestari ja oppositiopoliitikko Garri Kasparov.

Kasparov sanoi viimeksi joulukuussa Voice of American haastattelussa pitävänsä edelleen Venäjän hajoamista todennäköisenä. Ei tosin samanlaisena eikä saman mittakaavan kertarysähdyksenä kuin millä Neuvostoliitto hajosi.

”Minkä tahansa diktatuurin romahtaminen johtaa väistämättä jonkinasteiseen valtiorakenteen romahtamiseen”, Kasparov sanoi. ”Romahdus voi olla katastrofaalinen tai se voi olla hallittu.”

Šakkimestari jatkoi maaliskuun alussa samasta teemasta Frankfurter Allgemeine -lehden haastattelussa ja sanoi uskovansa Putinin kaatumiseen kansannousussa. Kasparovin mukaan diktatuurin kaatumiseen tarvitaan tappio sodassa, ja sellainen on luvassa, jos Ukraina jaksaa taistella pitkään. Lisäksi tarvitaan hänen mukaansa talouden romahdus ja maan eristäminen.

Toistaiseksi mistään Venäjän kansannoususta ei näy merkkiäkään. Riippumattoman Levada-keskuksen torstaina julkaisemassa mielipidetiedustelussa 81 prosenttia vastaajista sanoi kannattavansa ”Venäjän asevoimien toimintaa Ukrainassa” ja kannatus oli korkeaa kaikissa ikäryhmissä. Peräti 35 prosenttia tosin ilmoitti, ettei seuraa ”tapahtumia Ukrainan ympärillä” joko lainkaan tai aivan satunnaisesti.

Toistaiseksi mistään Venäjän kansannoususta ei näy merkkiäkään.

Levadan päivää aiemmin julkaisemassa kyselyssä presidentin toimia sanoi kannattavansa 83 prosenttia vastaajista. Lukema oli lähes yhtä korkea kuin Krimin miehityksen jälkeisessä isänmaallisessa huumassa 2014.

Sodan venyessä mielipiteet voivat muuttua ja ne voivat muuttua eri tahtiin Venäjän eri osissa. Kalifornian yliopiston taloustieteen professori, Kiovan Mohyla-yliopiston kasvatti Juri Gorodnitšenko supisti Liga.net-sivuston viime maanantaina julkaisemassa analyysissä vaihtoehdot meneillään olevan sodan lopputuloksesta kahteen: joko sota jatkuu ikuisesti tai lopputulos on ”Venäjän historiallisesti määräytynyt romahdus”.

Villeimmissä vaihtoehdoissa Venäjän on uumoiltu hajoavan Euroopan puoleiseen Venäjään sekä itsenäisiin Uralin tai Siperian, Sahan eli Jakutian, Komin, Kaukasian ja Kaukoidän valtioihin. Pidemmälle menevät ennustajat uskovat Kiinan valloittavan Kaukoidän, Suomen kaappaavan Karjalan, Norjan ottavan Kuolan ja Yhdysvaltain miehittävän vähintäänkin Kamtšatkan niemimaan.

Nämä näyt muistuttavat itse asiassa Putinin painajaisia. Riisuessaan kuvernöörien valtaa Beslanin panttivankikriisin jälkeen 2004 Putin julisti ulkovaltojen haluavan ”repäistä Venäjästä rasvaisen kimpaleen”.

Pitkä sota ja tosiasiallinen tappio Ukrainassa voivat kuitenkin nostattaa levottomuuksia. Venäjän liittolaismaassa Valko-Venäjällä on jo Svjatlana Tsihanouskajan pakolaishallitus valmiina. Presidentti Aljaksandr Lukašenkan vastainen oppositio on hiljennetty mutta se on yhä olemassa.

Valko-Venäjän sotilaat eivät ole liittyneet Venäjän rinnalle Ukrainan sotaan, ja siihen on varmasti syynsä. Kuka tietää, ketä vastaan nuo joukot lopulta kääntyisivät. Levottomuuksien levitessä Venäjälle voisi Valko-Venäjästä tulla samanlainen kumouksellisten piilopaikka kuin Suomi oli tsaarinvallan viime vuosina.

Toinen ilmeinen separatismin pesäke on siellä missä ennenkin eli Tšetšeniassa. Nukkepresidentti Ramzan Kadyrovin joukot taistelevat Ukrainaa vastaan mutta Ukrainan puolella on ainakin kaksi tšetšeeneistä koottua joukko-osastoa.

Tšetšeniassa Kadyrovin hirmuhallinto on nostattanut vihaa, joka ei näy eikä kuulu mutta katoaa tuskin sataan vuoteen. Islamistinen haave ”Kaukasian emiraatistakaan” ei ole kokonaan kadonnut. Eikä hiljainen epäluulo venäläisiä kohtaan ole kadonnut Burjatiasta Mongolian rajalta mihinkään.

Pitkä sota ja tosiasiallinen tappio Ukrainassa voivat nostattaa levottomuuksia.

Näiden kehityskulkujen ennustelu voi kuitenkin viedä harhaan.

Neuvostoliiton hajoaminen 30 vuotta sitten oli nationalistinen projekti, kun niin kutsuttu liitto hajosi 15 kansallisvaltioon – joista suurin osa ja varsinkin Venäjä on hyvin monikansallinen. Venäjän tataareja asuu enemmän muualla Venäjällä kuin Tatarstanissa.

Lisäksi Venäjän liittovaltion kansallisin lähtökohdin perustetut ”osavaltiot” eli subjektit ovat integroituneet Venäjään monin tavoin ja jo kauan ennen vuoden 1917 vallankaappausta.

Venäjän hajoaminen voi olla aivan erilaista kuin Neuvostoliiton hajoaminen. Se voi merkitä vaikkapa keskusvallan heikkenemistä ja federaation muuttumista aidoksi liittovaltioksi.

Vaikka näin uskoisi, ei pidä tuudittautua uskomaan, että tapahtumaketju olisi Kasparovin sanoin ”hallittu” tai veretön. Yhtä lailla mahdollista on, että Venäjä ajautuu vuosien kaoottiseen sisällissotaan, kuten sille kävi ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Hyvät vaihtoehdot sekä Venäjälle että sen nykyjohdolle ovat vähissä ja vähenevät koko ajan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat