Uutis­sivusto Meduza onnistui säilyttämään venäläiset lukijansa Venäjän estämisistä huolimatta, mutta nyt rahat ovat loppumassa pakotteiden vuoksi

”Kahdeksan vuotta sitten menetin kotikaupunkini ja nyt menetin kotimaani”, Latviasta uutisia Venäjälle jakavan sivuston perustaja Galina Timtšenko sanoo.

Galina Timtšenko perusti Meduzan vuonna 2014. Uutissivusto toimii Latviasta käsin.

29.3. 16:39

Johtaviin Venäjän riippumattomiin uutissivustoihin kuuluva Meduza on onnistunut säilyttämään suurimman osan venäläisistä lukijoistaan siitä huolimatta, että valvontavirasto Roskomnadzor esti maaliskuun alussa sivustolle pääsyn Venäjältä. Meduzan venäläinen yleisö seuraa Latvian Riiassa päämajaansa pitävää uutissivustoa enimmäkseen esteet väistävällä mobiilisovelluksella tai VPN-yhteydellä.

Sivuston perustajan, entisen päätoimittajan ja nykyisen toimitusjohtajan Galina Timtšenkon mukaan Venäjän aiemmat sensuuritoimet koituivat tavallaan sivuston pelastukseksi Ukrainan hyökkäyksen alettua.

”Aloitimme kampanjan VPN-yhteyksien ja mobiilisovelluksen tarjoamiseksi vuosi sitten, jolloin meidät julistettiin niin sanotuksi ulkomaiseksi agentiksi”, Timtšenko sanoo puhelinhaastattelussa Riiasta.

”Kampanja oli menestys ja lukijamäärämme ovat tällä hetkellä suunnilleen sotaa edeltävissä lukemissa.”

Meduza julkaisee uutisia ja analyyseja sekä englanniksi että venäjäksi, jälkimmäisellä hieman laajemmin ja nopeammin. Pelkän yhteystiedon perusteella sivuston noin 700 000 päivittäisestä lukijasta noin puolet tulee Venäjältä, kun venäläisten osuus yleisöstä ennen helmikuun 24. päivää oli 70 prosenttia.

Samaan aikaan EU-maista tuleva liikenne on lisääntynyt vastaavasti, joten kyse on ilmeisesti venäläisyleisön käyttämistä VPN-yhteyksistä.

”Hollantilaisten lukijoiden määrä on noussut 800 prosenttia”, Timtšenko sanoo ja huomauttaa näiden ”hollantilaisten” lukevan innokkaasti venäjän­kielistä tarjontaa.

Timtšenko perusti runsaat kaksikymmentä vuotta sitten Venäjälle laadukkaan Lenta-uutissivuston venäläissijoittaja ja miljardööri Aleksandr Mamutin rahoilla. Potkut tulivat Krimin miehityksen aikaan vuonna 2014. Suurin osa Lentan toimittajista lähti talosta päätoimittaja Timtšenkon mukana, ja ryhmä perusti Meduzan saman tien. Kuukausittainen kävijämäärä oli vuonna 2015 noin kaksi miljoonaa, nyt se on 12–18 miljoonaa.

Aluksi Meduzaa rahoitti Lontoossa maanpaossa asuva miljonääri Mihail Hodorkovski, mutta hänen kanssaan sukset menivät nopeasti ristiin.

”Hodorkovski halusi sataprosenttisen määräysvallan Meduzaan, joten sanoin yhteistyön irti”, Timtšenko kertoo. ”Alussa saimme miljoonan euron lainan, jonka turvin toiminta saatiin käyntiin. Meistä tuli pian myös verkkomainonnan pioneereja ja ennen vuotta 2021 tuotimme peräti voittoa.”

Meduzan julistaminen ”ulkomaiseksi agentiksi” vei venäläiset mainostajat, jonka jälkeen kanava aloitti melko menestyneen kampanjan vapaaehtoisten lukijamaksujen keräämiseksi. Tämä rahoitusmalli loppui Venäjän hyökkäyksen jälkeen kuitenkin kuin seinään, kun Venäjä sanottiin irti Swift-maksu­järjestelmästä ja yleisimmät luottokortit lakkasivat toimimasta rajan yli.

”Lännen Putinia vastaan suuntaamat pakotteet iskevät meihin”, Timtšenko sanoo. ”Mutta enpä tiedä, voiko länsi tässä tilanteessa tehdä asialle yhtään mitään.”

Meduza on aloittanut tyrehtyneiden tulojen korvaamiseksi länsimaissa Save Meduza -kampanjan vapaa­ehtois­rahoituksen keräämiseksi. Sen menestystä toimitusjohtaja ei vielä pysty arvioimaan.

Uutissivuston palveluksessa on tällä hetkellä noin viisikymmentä työntekijää. Sillä on yhä muutamia toimittajia myös Venäjällä. Paljonko ja missä, sitä Timtšenko ei turvallisuussyistä kerro. Venäjä sääti Ukraina-hyökkäyksen alussa lain, joka määrää tiedotusvälineet käyttämään määrättyjä ilmaisuja ja vain viranomaisten antamia tietoja. ”Valeuutisiksi” julistettujen tietojen kertomisesta uhkaa jopa 15 vuoden vankeus­rangaistus.

Venäjän viranomaiset olivat estäneet Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen tiistaihin mennessä pääsyn 741 verkkosivulle. Asiasta kertoo hyökkäyksen alussa lakkautetun radiokanava Eho Moskvyn päätoimittaja Aleksei Venediktov Telegram-kanavallaan kansalaisjärjestö Roskomsvobodan tietoihin viitaten.

Meduza julkaisee Venäjällä työskentelevien toimittajiensa jutut ilman kirjoittajan nimeä.

”Olemme joutuneet luopumaan periaatteestamme, jonka mukaan nimettömiä lähteitä vältetään viimeiseen asti”, Timtšenko sanoo.

Moskovalainen Timtšenko kertoi HS:n haastattelussa vuoden 2015 alussa, että Moskova oli muuttunut eikä hän enää kaivannut sinne. Entä nyt?

”Kahdeksan vuotta sitten menetin kotikaupunkini ja nyt olen menettänyt kotimaani”, Timtšenko vastaa.

”Valeuutislaki” tarkoittaa, että Meduzan Latviassa työskentelevät venäläiset toimittajat ottaisivat suuren riskin, jos menisivät vanhaan kotimaahansa. Voivatko toimittajat enää palata Venäjälle lainkaan?

”Ei koskaan”, Timtšenko sanoo.

Ei vaikka Putin syrjäytettäisiin ja Venäjä muuttuisi joksikin uudeksi?

”Minun suunnittelujaksoni pituus on tällä hetkellä yksi kuukausi.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat