Ukrainan presidentti kyseenalaistaa YK:n kyvyn tarjota suojaa: ”Turvallisuus­neuvosto on olemassa, ja turvallisuutta ei maailmassa ole”

Zelenskyi puhui YK:n turvallisuusneuvostolle tiistaina. Hän kertoi ehdottaneensa muun muassa kansainvälisen konferenssin järjestämistä Kiovassa.

6.4. 7:04 | Päivitetty 6.4. 8:21

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kyseenalaisti keskiviikkona julkaistussa, ukrainalaisille suunnatussa puheessaan YK:n turvallisuusneuvoston kyvyn tarjota turvaa maailmalle.

Zelenskyin mukaan YK ei tällä hetkellä kykene täyttämään tehtävää, jonka vuoksi se alun perin luotiin, ja hänestä syy on yksin Venäjän.

”YK:n turvallisuusneuvosto on olemassa, ja turvallisuutta ei maailmassa ole. Kenelläkään”, Zelenskyi sanoi keskiyöllä julkaistussa puheessaan.

YK ei siis Zelenskyin mukaan kykene nykyisellään toteuttamaan tehtäviä, joita varten se on luotu, hän sanoo. Syypää tähän on hänen mielestään Venäjä, jonka hän sanoo horjuttavan uskoa YK:hon ja kaikkiin muihin kansainvälisiin instituutioihin, joiden jäsenenä maa on.

Zelenskyi kertoo Venäjän yrittävän estää näissä elimissä kaiken rakentavan ja käyttää kansainvälistä yhteisöä "valheidensa levittämiseen ja pahuutensa oikeuttamiseen".

”Olen varma, että maailma näkee sen. Toivon, että maailma tekee johtopäätökset. Muuten jäljelle jää vain yksi instituutio, joka takaa valtioiden turvallisuuden”, Zelenskyi arvioi.

”Aseet”, hän tarkensi.

Zelenskyi puhui aiemmin tiistaina turvallisuusneuvostolle. Hän sanoi toivovansa, että ”maailma vetää johtopäätöksensä” Venäjän toiminnasta YK:ssa. Hän sanoo myös tarjonneensa turvallisuusneuvostolle konkreettisia ratkaisuja, kuten kansainvälistä konferenssia Kiovassa.

Lisäksi hän vaati turvallisuusneuvostoa erottamaan pysyvän jäsenensä Venäjän, ”jotta se ei voisi torjua päätöksiä omasta aggressiostaan, omasta sodastaan”.

Turvallisuusneuvostossa tiistaina pitämässä puheessaan Zelenskyi sanoi venäläis­joukkojen tekojen Ukrainassa muistuttavan paljon terrorijärjestö Isisin tekoja.

Presidentti kertoi myös ehdottaneensa ”YK:n turvallisuusneuvoston jäsenille ja kaikille muille kansainvälistä oikeutta kunnioittaville maille” kansainvälisen konferenssin järjestämistä Kiovassa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat