Lääkärit ilman rajoja kertoo todistaneensa sairaalan tulitusta Mykolajivissa – ”Kahden viime päivän aikana kolmeen paikalliseen sairaalaan on osunut”

Kukaan järjestön työntekijöistä ei loukkaantunut.

Räjähtämätön ohjus Mykolajivissa.

6.4. 11:52

Kansainvälinen Lääkärit ilman rajoja -järjestö kertoo todistaneensa sairaalan tulituksia Ukrainan Mykolajivissa maanantaina. Järjestö kertoi asiasta keskiviikkona tiedotteessaan.

Järjestön mukaan neljä sen työntekijää oli vierailemassa Mykolajivissa kaupungin haavoittuneita hoitavassa syöpäsairaalassa, kun sairaalan ympäristöä alettiin tulittaa. Tiedotteen mukaan järjestön Ukrainan-toiminnan johtajan Michel-Olivier Lacharité kertoi tulituksen jatkuneen noin kymmenen minuutin ajan.

”Kun työntekijämme olivat poistumassa alueelta, he näkivät loukkaantuneita ja ainakin yhden ruumiin. Emme kuitenkaan pysty antamaan tarkkaa kuolleiden ja loukkaantuneiden lukumäärää”, Lacharité sanoi järjestön mukaan.

Kukaan järjestön työntekijöistä ei loukkaantunut.

”Henkilökuntamme auton ikkunat tosin olivat tuhoutuneet räjähdyksessä, auton ollessa pysäköitynä sairaalan sisäänkäynnin ulkopuolelle”, Lacharité kertoi järjestön mukaan.

Mykolajivin kaupunki sijaitsee strategisesti tärkeässä paikassa Etelä-Ukrainassa.

Järjestön työntekijät kertoivat myös, että noin 300 metrin päässä sijaitseva alueellinen lastensairaala sai osuman.

”Mitään suurta kraatteria ei näkynyt. Räjähdysten jälkeen he näkivät maassa lukuisia pieniä reikiä, jotka olivat hajallaan suurella alueella. Nämä tekijät voisivat olla yhdenmukaisia rypälepommien käytön kanssa”, järjestö kertoo.

Molemmat sairaalat sijaitsevat tiedotteen mukaan satamakaupungin itäosissa olevalla asuinalueella.

”Näin laajan, asuinalueen sisällä sijaitsevan, alueen pommittaminen keskellä iltapäivää ei voi muuta kuin aiheuttaa siviiliuhreja ja osua julkisiin rakennuksiin”, Lacharité sanoi tiedotteen mukaan.

”Kahden viime päivän aikana kolmeen Mykolajivin sairaalaan on osunut. Eilisen tulituksen lisäksi kaupungin eteläosassa sijaitseva sairaala numero viisi joutui tulituksen kohteeksi 3. huhtikuuta. Sairaaloita, potilaita ja hoitohenkilökuntaa on ehdottomasti suojeltava hyökkäyksiltä.”

Järjestö arvioi parhaillaan, kuinka laajentaa toimintaansa Mykolajivissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat