Intiassa varastettiin 18-metrinen metalli­silta

Rosvot esiintyivät maatalousviraston keinokasteluviranomaisina.

9.4. 17:13

Ara-Sonen kanavan yli kulkeva silta varastettiin alkuviikosta Intian Biharissa. Silta ei ollut käytössä, sillä viitisen vuotta sitten sen viereen rakennettiin korvaava betonisilta. Sen jälkeen metallivarkaat ovat olleet useammankin kerran vanhan sillan kimpussa ja vieneet siitä paloja, kertoo esimerkiksi Times of India.

Oli kuitenkin epätodennäköistä, että koko silta vohkittaisiin keskellä kirkasta päivää, kuten nyt tapahtui. Silta nimittäin painoi yli 500 tonnia ja oli noin 18 metriä pitkä sekä lähes neljä metriä korkea.

India Today -lehden mukaan sillan varastaminen onnistui siten, että rosvot esiintyivät maatalousviraston keinokasteluviranomaisina. He olivat varustautuneet hankkeeseen muutenkin huolellisesti: heillä oli puskutraktorit, ammattimainen välineistö ja useampi auto, johon sillan osat lastattiin.

Pohjois-Intiassa sijaitsevassa Biharin provinssissa on sattunut erikoisia varkauksia aiemminkin. India Times kertoo, että viime joulukuussa Samastipurin kaupungin raideliikenneinsinööri onnistui vilungilla myymään toisaalla Biharissa sijainneen käytöstä poistetun höyryveturin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat