HS vieraili miehitys­terrorin alla eläneessä hoito­laitoksessa Borodjankassa – Työn­tekijä järkyttyi, kun pääsi palaamaan laitokseen: ”Kuvitelkaa sitä hajua”

Borodjankan laidalla sijaitseva psykoneurologinen keskus säästyi pommeilta ja kranaateilta, mutta kaupunkiin vyöryneiltä venäläismiehittäjiltä ei. Ensimmäisinä saapuivat tšetšeenit, jotka määräsivät aseella uhaten johtajan kiittämään ”vapauttajia”.

Borodjankan psykoneurologisen keskuksen kirjanpitäjä Taisa Tyškevytš kurkkaa tyhjään potilashuoneeseen.

18.4. 19:38 | Päivitetty 18.4. 20:02

Borodjanka

Borodjankan psykoneurologisen keskuksen varastopäällikkö Ljudmila Zbrodska osasi odottaa jotain ikävää, kun hän saapui laitokselle huhtikuun ensimmäisenä päivänä.

Aluetta viikkoja miehittäneet venäläiset olivat juuri vetäytyneet takaisin Valko-Venäjälle. Zbrodska oli asunut koko miehitysajan kotonaan parin kilometrin päässä keskuksesta, joten hän ehti ensimmäisenä tarkistamaan, millaisessa kunnossa se oli venäläisten lähdettyä.

Yllätys oli niin kova, ettei Zbrodska oikein osaa kuvailla sen herättämää tunnetta vieläkään.

Keskuksessa asuneet venäläissotilaat olivat ulostaneet lähes kaikkiin huoneisiin ja ruokasalin vasemman puolikkaan lattian täyteen sekä piirtäneet ulosteella seiniin joukkojen tunnuksiksi nousseita V- ja Z-kirjaimia ja kirjoittaneet hävyttömyyksiä, toisena paikalle ehtinyt keskuksen kirjanpitäjä Taisa Tyškevytš kertoo.

”Täysin käsittämätöntä. Kuvitelkaa sitä hajua”, Tyškevytš sanoo.

Borodjanka sijaitsee noin 50 kilometriä Ukrainan pääkaupungista Kiovasta luoteeseen. Sota saapui tänne pian sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut laajan hyökkäyksen Ukrainaan 24. helmikuuta.

Borodjankan keskuskadun useat rakennukset ovat tuhoutuneet.

Kaupunki on vielä Kiovan työssäkäyntialuetta, mutta selvästi vaatimattomampi kuin Kiovaa lähempänä sijaitsevat kovakouraisen miehityksen alla olleet Butša, Irpin ja Hostomel.

Noin 13 000 asukkaan taajama on tärkeässä risteyksessä, jonka venäläiset halusivat yrittäessään saartaa Kiovaa ja alkoivat pommittaa kaupunkia. Kellareissaan olleet kaupunkilaiset kuvailevat pommitusta, että tuntui kuin talo olisi ensin noussut ilmaan ja sitten jysähtänyt takaisin maahan.

Venäläiset jatkoivat kranaattien ampumista asuintaloihin vielä vallattuaan kaupungin, koska epäilivät niissä olleen ukrainalaisia tarkka-ampujia. Tämä summittainen siviilikohteisiin kohdistunut pommitus tuhosi useimmat Keskuskadun kerrostalot. Jäljellä on mustuneita talonluurankoja ja taloja, joista rappukäytävä tai etuseinä on romahtanut.

Raunioista etsitään edelleen ruumiita, joita on löytynyt jo 41. Paikallishallinnon mukaan kuolleita on kadunvarren taloissa kuitenkin todennäköisesti vähintään 200, ehkä jopa satoja. Eivätkä näissä luvussa ole mukana venäläisten miehitysaikana ampumat ihmiset.

Kaupungin laidalla sijaitseva psykoneurologinen keskus säästyi pommeilta ja kranaateilta, sillä se oli alkuun venäläisten ja kaupungin välissä. Henkilökunta ja 420 psyykkisistä tai neurologisista vaivoista kärsivää potilasta olivat kuitenkin kellarissa, josta henkilökunta kävi ylhäällä vain valmistamassa ruokaa. Se piti tehdä avotulella, koska sähköt olivat poikki.

Borodjankan psykoneurologinen keskus sijaitsee aivan kaupungin laidalla.

Keskuksen ruokalan siivoamisessa meni kauan. Venäläissotilaat olivat pitäneet salin vasenta puolta vessana.

Päiviä jatkuneen pommituksen jälkeen kaupunkiin edenneiltä venäläisjoukoilta se ei kuitenkaan säästynyt. Keskuksesta katsottiin, kun sen ohi ajoi pitkiä venäläisten saattueita kaupunkiin. Kuorma-autoja oli satoja, joku laski niitä olleen 500.

Sitten ensimmäiset pysähtyivät. Laitoksen pihaan saapui 5. maaliskuuta jeepeillään noin 30 miehen joukko tšetšeenitaistelijoita, Tšetšenian itsevaltaisen johtajan, Ramzan Kadyrovin, mukaan nimettyjä pitkäpartaisia kadyrovilaisia. Laitoksen väen oli helppo tunnistaa heidät paitsi ulkonäöstä myös kielestä.

Ukrainalaiset pilkkaavat kadyrovilaisia tiktok-taistelijoiksi, koska he mielellään poseeraavat sosiaalisessa mediassa ja näyttävät videoilla lähinnä ampuvan tyhjyyteen vaarattomissa paikoissa. Laitoksen väkeä he kuitenkin pelottivat oikeasti, koska olivat niin aggressiivisia. Osa ajatteli, että kadyrovilaiset ampuvat heidät heti.

Ryhmä tuli portin läpi rikkomalla sen, mikä antoi heti esimakua. Tyškevytšin mukaan tšetšeenitaistelijat alkoivat sisään tultuaan rikkoa ovia, kunnes hän antoi heille avaimet. Sen jälkeen ryhmä määräsi keräämään kaikki kävelemään pystyvät potilaat aulaan.

”He sanoivat tulleensa vapauttamaan meidät. Kertoivat 9. toukokuuta olevan iso paraati, jossa voimme kiittää.”

Miehet alkoivat kuvata aulaan kerättyä joukkoa ja käskivät potilaita hymyilemään, mutta nämä olivat kauhuissaan ja moni itki. He vetivät johtaja Maryna Hanitskan joukon eteen ja määräsivät tämän kiittämään vapautuksesta Venäjän johtajaa Vladimir Putinia, ellei halua, että hänet ”ammutaan, leikataan paloiksi ja toimitetaan presidentillenne”.

Vahvistukseksi Hanitskan ohimolla oli ase.

”Kiitos, ettette tappaneet meitä”, Hanitska sai sanottua ennen kuin pyörtyi.

Keskuksen kirjanpitäjä Taisa Tyškevytš kurkkaa johtajan huoneeseen. Miehityksen aikana joku löi nyrkillä seinään reiän.

Psykoneurologinen laitos on iso 1970-luvulla rakennettu kolmikerroksinen ja sinikattoinen rakennus laajalla puistomaisella tontilla. Kokonaisuuteen kuuluu myös 30 lehmän navetta ja hevosia, sillä eläimet auttavat terapiassa.

Kadyrovilaiset kävivät läpi alueen, rikkoivat ovia ja ikkunoita.

”Ja koko ajan kysyivät, missä sotilaat ovat. Mutta eihän täällä mitään sotilaita ollut”, Tyškevytš sanoo.

Muita ihmisiä sen sijaan oli. Keskuksen omien 420 potilaan ja henkilökunnan lisäksi sinne oli evakuoitu 60 potilasta läheisistä sairaaloista. Lapsiakin oli jo 11.

Kadyrovilaisten lähdettyä saapuivat venäläisjoukot, jotka keräsivät kaikilta puhelimet pois. Johtaja onnistui piilottamaan omansa, jolla hän lähetti ukrainalaisille viestejä venäläisten liikkeistä.

Tilanne alkoi olla vakava, kun sähköä, kaasua eikä juoksevaa vettä ollut. Ruokaa oli, mutta se piti valmistaa avotulella. Vesi sen sijaan alkoi loppua, ja lammesta haettu vesi sai vatsat sekaisin.

Pahinta oli kuitenkin kylmyys. Vanhimpia potilaita alkoi kuolla. Heidät piti haudata aidan viereen, lopulta yhteensä 13. Useimmat asukkaat olivat kauhuissaan ja makasivat kippurassa vuoteissaan tai piiloutuivat kaappeihin, mutta joistakin tuli paineen alla aggressiivisia. Kolme potilasta karkasi.

Samaan aikaan Ukrainan viranomaiset yrittivät järjestää evakuointia. Yritys epäonnistui pari kertaa ennen kuin keltaiset bussit vihdoin pääsivät paikalle hakemaan laitoksen väkeä Ukrainan hallussa olevalle Žytomyrin alueelle.

”Venäläiset sanoivat, että antavat 40 minuuttia aikaa. Sen jälkeen ampuvat”, Tyškevytš kertoo evakuoinnista.

”Se onnistui. Lopulta saattueessa oli 15 linja-autoa ja lisäksi lääkärien autot.”

Asukas Ihor Nikolajenko kanta ruokasäkkiä sisään keskukseen.

Kirjanpitäjä Taisa Tyškevytš kulkee keittiön käytävää. Sen päässä olevan huoneen kaapit on rikottu.

Keskuksen asukas Anatoli Lehostajev ensimmäisen kerroksen käytävällä. Useimmat asukkaat ovat edelleen evakossa.

Varastopäällikkö Zbrodska ei lähtenyt, vaan jäi kotiinsa venäläisten miehitysvallan alle. Ennen evakuointisaattueen lähtöä hän oli käynyt töissä, mutta sen jälkeen siinä ei ollut mitään mieltä.

Se olisi ollut myös vaarallista, sillä venäläissotilaat olivat arvaamattomia. Tai oikeastaan pitäisi puhua Venäjän riveissä olleista, sillä Brodskan mukaan joukossa oli monenlaisia miehiä. Hänestä tuntui, että jotkut puhuivat keskenään arabiaakin.

”Puhelimet kerättiin, pyörät myös.”

”Jos niitä sen jälkeen oli, ampuivat.”

Ryöstösaaliiksi miehittäjille kävivät kaikki. Puhelimet, televisiot, tietokoneet, kodinkoneet.

Tämän perusteella hän osasi odottaa, että laitos olisi ryöstetty tyhjiin, kun hän venäläisten lähdön jälkeen palasi sinne. Niin se olikin. Melkein kaikki elektroniikka oli viety, kaiken muun lisäksi jopa desinfiointiaineet.

Nyt rakennus on saatu puhdistettua. Tuhratut seinät ja ulostetut lattiat on pesty, huoneiden patjat poltettu. Mutta sähkö, vesi ja kaasu puuttuvat vielä. Virtaa tulee ennen sotaa hankituista aggregaateista, jotka säilyivät, kun olivat ilmeisesti venäläisille liian painavia.

”Potilaat soittelevat evakosta, että koska pääsee kotiin. Mutta ei tänne vielä voi tulla”, Tyškevytš sanoo.

Sähköä, kaasua ja vettä odotellessa on vielä yksi tärkeä tehtävä.

”Lehmät pitäisi löytää. Ne ovat kaikki kadonneet.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat