Ranskan vaali­tulos tarjoaa opetuksen koko Euroopalle

Jos Ranskan presidentinvaalien tuloksia ja taustatekijöitä tutkii tarkemmin, Macronin ja maltillisten voimien voitto ei ole lainkaan niin ilmeinen, kirjoittaa HS:n toimittaja Heikki Aittokoski kommentissaan.

Emmanuel Macronin vaalivoittoa juhlittin Eifel-tornilla Pariisissa sunnuntaina.

25.4. 14:01

Päällisin puolin Ranskan vaalitulos on yksiselitteinen: presidentti Emmanuel Macron varmisti jatkokauden musertavalla enemmistöllä. Macron sai 58,5 prosenttia äänistä, kun haastaja Marine Le Penin oli tyytyminen 41,5 prosenttiin.

Useimmissa Euroopan pääkaupungeissa huokaistiin helpotuksesta. Keskustaliberaali Macron jatkaa rakentavaa Eurooppa-politiikkaa, mikä etenkin Ukrainan sodan oloissa on elintärkeää. Oikeistopopulisti Le Pen olisi melko todennäköisesti iskenyt kiilaa yhteiseen rintamaan Venäjää vastaan.

Jos Ranskan vaalitulosta ja sen taustatekijöitä kuitenkin katsoo tarkemmin, macronilaisen linjan eli maltillisten voimien voitto ei ole lainkaan niin ilmeinen.

Ranskassa kytee kauna.

Joskus 2010-luvulla luonnehdin Le Penin puolueen kannatuslukemia ”Euroopan kuumemittariksi”. Tällä tarkoitin sitä, että Ranska on kuulunut Euroopan oikeistopopulistien esiinmarssissa edelläkävijöihin.

Marine Le Penin isä Jean-Marie Le Pen perusti Front Nationalin eli Kansallisen rintaman 1970-luvulla. Puolue löi läpi 1980-luvulla ja on siitä pitäen ollut varteenotettava voima Ranskan puoluekentässä. Nykyiseltä nimeltään puolue on Rassemblement National eli Kansallinen liittouma.

Keväällä 2002 Ranskan valtasi lähes kouriintuntuva järkytys, kun isä Le Pen sai presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella toiseksi eniten ääniä. Hän siis pääsi jatkoon.

Järkytyksestä toettuaan maltillinen Ranska asettui oikeiston ehdokkaan, istuvan presidentin Jacques Chiracin taakse. Chirac ottikin Le Penistä tyrmäysvoiton prosentein 82–18.

Noista vaaleista on 20 vuotta ja todella kauan. Marine Le Pen on rikkonut välit isäänsä ja siistinyt puolueen imagoa, tehnyt siitä niin sanotusti salonkikelpoisen.

Asenteiden muutosta kuvastaa kyselytutkimus, jota tutkimuslaitos Kantar on toteuttanut vakiomuotoisena vuosikymmenien ajan.

Vuonna 1997 tasan 75 prosenttia ranskalaisista piti Kansallista rintamaa ”uhkana Ranskan demokratialle”. Vuonna 2002 osuus oli 70 prosenttia. Tänä talvena enää 48 prosenttia oli sitä mieltä, että Kansallinen liittouma on uhka demokratialle.

Muutos on olennainen. Oikeistopopulismi, laitaoikeisto, äärioikeisto – millä nimellä sitä haluaakin kutsua – on valtavirtaistunut. Sama kehitys on toistunut muuallakin kuin Ranskassa.

Kauna kuitenkin ilmenee Ranskassa paljon laveammin kuin vain yhden ranskalaispuolueen tai -ehdokkaan kannatuksena.

Presidentti Macron tietää tämän entuudestaan, koska ensimmäisen virkakauden alussa hänen suurin päänsärkynsä olivat keltaliivit. Talven 2018–2019 protestiliike sai alkusysäyksensä muun muassa dieselveron korotuksista, ja tuolloin polttoaineet olivat nykyiseen nähden halpoja.

Marine Le Pen pyrki ja onnistui tekemään presidentinvaaleista taistelun pienen ihmisen puolesta. Kampanjassaan hän maalaili Macronista kuvaa eliitin presidenttinä, ”vallanpitäjänä vailla empatiaa”.

Vaalien suurimpia voimia oli ostovoima, tai pelko sen katoamisesta inflaation syövereihin. Siksi Macron muisti sunnuntai-illan voitonpuheessa tähdentää, että ”ketään ei jätetä tienposkeen”.

Macron aloittanee toisen virkakautensa eleettömästi, vain pakollisin seremonioin Élysée-palatsissa. Kesäkuussa edessä on jo parlamenttivaalit, ja sitä ennen hallitus esitellee Macronin lupaaman ”ostovoimapaketin”.

Vaalit olivat Macronin torjuntavoitto kaunaa vastaan. Mutta voitossa oli karvas sivumaku.

Ensimmäisellä kierroksella ääriehdokkaat kahmivat liki 60 prosenttia äänistä. Laidoilta kalastelivat ääniä Le Penin lisäksi ennen kaikkea äärivasemmiston Jean-Luc Mélenchon (22 prosenttia) ja äärioikeiston Eric Zemmour (7 prosenttia).

Toisella kierroksella Le Peniä äänesti 13 miljoonaa ranskalaista. Sitten olivat ne 17 miljoonaa ranskalaista, jotka eivät käyneet uurnilla laisin. Äänestysvilkkaus oli 72 prosenttia, mikä ranskalaisittain merkitsee romahdusta verrattuna 2000-luvun alkuun.

Nämä tekijät huomioiden ei enää tunnukaan niin paljolta, että Macron sai taakseen 19 miljoonaa äänestäjää. Siksi kyse oli torjuntavoitosta vaan ei triumfista.

Kauna imee voimaansa eriarvoisuuden kokemuksista, niin tulonjakoon liittyvistä kuin alueellisista. Tämä kannattaa pitää mielessä muuallakin kuin Ranskassa.

Vauraissa suurkaupungeissa Macron ylsi häikäiseviin, yli 80 prosentin ääniosuuksiin. Pariisin kolmannessa kaupunginosassa, Pompidou-keskuksen takana, Macron imuroi peräti 89,99 prosenttia äänistä.

Jos ranskalaisille pääsee jäämään mielikuva, että Macronin maailma on vain Pariisin kimallusta, niin vaalien jälkinäytökset käydään Ranskan kaduilla rousseaulaisessa hengessä.

Jean-Jacques Rousseau oli 1700-luvun radikaali valistusfilosofi, joka tosin pilkkasi valistusta. Hän oli pienen ihmisen asialla ja hallitsi kaunan kielen:

”Kaikki ylevät puheet yhteiskunnasta, oikeudenmukaisuudesta, laista, toisten puolustamisesta, heikkojen auttamisesta, filosofiasta ja järjen edistysaskelista ovat vain ovelien poliitikkojen tai alhaisten imartelijoiden keksimiä houkuttimia, joiden avulla alistetaan yksinkertaisia.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat