Turisteja Nizzan rantapromenadilla.

"Turistit ajattelevat tulleensa paratiisiin, mutta sitä ei enää ole"

Nizzassa äänestys­päätöstä ohjaavat omat kokemukset. Kaikki eivät tiedä edes sitä, ketkä ovat toisella kierroksella ehdolla.

Nizza

Kello 12 Nizzan kukkatorilla jysähtää. Jokunen turisti hätkähtää, pälyää ympärilleen. Sitten kuuluu helpottunut huudahdus: ”Il est midi!” On keskipäivä.

Päivittäisen kanuunan kumahduksen herättämät vierailijat palaavat karttasovelluksiensa ääreen. Vanhan kaupungin kujilla kuljeskelevista voi silmämääräisesti arvella vain harvan olevan paikallisia. Turistit kulkevat jo huhtikuussa shortseissa, kun taas paikalliset ovat yhä verhoutuneet kevyttoppatakkeihin.

Nizzan kaupunki on Macronin kannatusaluetta, vaikka ympäristössä Etelä-Ranskassa on paljon Le Penin vahvoja alueita.

Kukkakauppias Eric Barelli aikoo äänestää istuvaa presidenttiä, sillä hän arvostaa tämän toimia koronan aikana.

Vaalit näkyvät katukuvassa.

Perinteinen media on täynnä vaaliasiaa mutta se ei tavoita kaikkia.

Kukkakauppias Eric Barellin erottaa paikalliseksi jo kaukaa. Hän on pukeutunut nizzalaisten univormuun, oman kaupungin jalkapallojoukkueen mustaan takkiin. Barellin leikkokukkia on voinut ostaa täältä jo kolmenkymmenen vuoden ajan.

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Nizzassa eniten ääniä annettiin presidentti Emmanuel Macronille: hän sai äänistä neljänneksen. Kansallisen liittouman Marine Le Pen tuli kakkoseksi 22,39 prosentilla kannoillaan laitavasemmiston Jean-Luc Mélenchon.

Tulevasta toisesta kierroksesta ei torilla juuri jutella, Barelli kertoo, mutta selvittää, että alueella asuu paljon eläkeläisiä, jotka tuppaavat äänestämään oikeaa laitaa. Kauppiaalle itselleen äänestyspäätös oli helppo.

”Äänestän Macronia. Minä en unohda, mitä hän teki meidän vuoksemme koronan aikana. Kun jouduin pitämään kauppaa kiinni kahden ja puolen kuukauden ajan, selvisin, koska yrittäjiä tuettiin taloudellisesti. Toisin oli esimerkiksi Italiassa.”

Nour ei ole ehtinyt seurata vaaleja.

Nour-niminen nainen istuu Nizzan keskuspuiston leikkikentän kupeessa ja katselee, kun lapset keinuvat.

”Ensimmäisellä kierroksella äänestin Mélenchonia ja niin meinaan tehdä toisellakin”, nuori nainen sanoo.

Mutta Mélenchonhan ei ole toisella kierroksella mukana.

”Ai ei ole? No sitten äänestän Macronia”, hän sanoo pahoitellen. Lasten kanssa on kiire, eikä uutisia ehdi kuulemma seurata.

”Minä tykkään Macronista, koska hän on komea”, pieni siskonpoika huutaa sitten väliin ja nauraa.

Ranskassa ei voi äänestää ennakkoon, mutta jollekin läheiselle voi antaa äänestysvaltakirjan. Näin on tehnyt Pariisista Nizzaan opiskelemaan tullut Florian, 22, joka istuskelee puiston piknik-pöydän ääressä katselemassa kännykkävideoita.

”Olen enemmän kallellaan Macronin puoleen. Luotan kyllä henkilöön, jolle olen valtakirjan antanut”, hän kertoo.

Vaalikuvioista Florian kertoo saaneensa tietoa lähinnä uutisia perkaavilta somevaikuttajilta.

”Meillä nuorilla ei ole aikaa katsoa televisiota, joten katson mieluummin Tiktokista päivän uutiset minuutissa. Mutta totuus on, ettei monikaan ajattele näiden vaalien vaikuttavan nuoriin.”

Kampanjoiden viime uutiset liittyen esimerkiksi Le Penin Venäjä-suhteisiin tai Macronin käyttämiin yksityisiin konsulttifirmoihin eivät nopean kierroksen perusteella tunnu kadunkulkijoiden äänestyspäätöksiin vaikuttaneen.

Lue lisää: Macron selviytyi voittajaksi ratkaisevassa vaali­väittelyssä, sanoo asian­tuntija – ”Tiedämme, että Le Pen oli traumatisoitunut viime väittelystä”

Mariyse Garnier on niin kyllästynyt kaupungin turvattomuuteen, että kokeilee nyt Marine Le Penin äänestämistä.

Keskuspuistossa kävelevä Mariyse Garnier kertoo esimerkiksi olevansa lopen kyllästynyt kaupungin turvallisuustilanteeseen. Illalla ei enää uskalla ulos, ei edes teatteriin!

”Kun turistit näkevät Enkelten lahden, he ajattelevat tulleensa paratiisiin. Sitä elämää ei täällä enää ole.”

Siksi hän aikoo äänestää nyt Marine Le Peniä, kuten kuulemma monet muutkin oman eläkeläisyhdistyksen 500 jäsenestä. Nizzan pormestari Christian Estrosi kun on kampanjoinut vahvasti Macronin puolesta.

”Le Pen on aikuistunut, eikä ole samanlainen kuin isänsä. Minä aion nyt kokeilla hänen äänestämistään, minulla ei ole menettävää!”

Ohikulkeva Vincent puolestaan on tyystin toista mieltä. Hän aikoo äänestää Macronia, koska todellisia vaihtoehtoja ei ole.

”Kun pitää valita ruton ja koleran välillä, valitsen koleran”, hän hymähtää ja jatkaa nopeasti matkaa.

Guillaumeksi esittäytyvä nuori mies taas on innoissaan: hän pääsee yhdeksäntoistavuotiaana nyt ensi kertaa äänestämään. Kaikkien ehdokkaiden ohjelmat on luettu, tulivathan ne kaikki ennen vaaleja postiluukusta.

19-vuotias Guillaume äänestää ensimmäisen kerran. Toisella kierroksella ääni menee Le Penille.

”En ole tyytyväinen Macronin viisivuotiskauteen. Ensimmäisellä kierroksella äänestin [laitaoikeiston] Eric Zemmouria. Toisella aion äänestää Le Peniä, vaikka en kyllä tiedä olisiko hänestä hyväksi presidentiksi.”

Guillaume päätyi oikeiston ehdokkaisiin, koska ajatukset identiteetistä ja ranskalaisuudesta tuntuvat hänestä läheisiltä. Zemmour valikoitui ykkösehdokkaaksi, tulihan mies politiikan ulkopuolelta, eikä poliitikon painolastia ollut.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat