Ruotsin Nato-jäsenyys on kiinni sosiaalidemokraateista – Näin puolueen ”yksi äänekkäimmistä Nato-keskustelijoista” kuvaa ajatteluaan

Ruotsin hallitus kiirehtii Nato-selvitystään, mutta pääministeripuolue sosiaalidemokraatit pitää vielä omasta aikataulustaan kiinni. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kenneth G. Forslund avaa puolueen ajattelua Natosta.

Sosiaalidemokraatti Kenneth G. Forslund on toiminut valtiopäiväedustajana vuodesta 2002. Hän on valtiopäivien ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.

23.4. 2:00 | Päivitetty 23.4. 10:05

Tukholma

Hakeeko Ruotsi Naton jäsenyyttä vai ei?

Se riippuu nyt pääministeripuolue sosiaalidemokraateista, joka ei ole vielä kertonut kantaansa jäsenyyteen.

Ennen kuin kanta syntyy tai kerrotaan julki, siitä keskustellaan puolueen sisällä.

Nyt puolueen pohdinta on toden teolla pääsemässä vauhtiin. Perjantaina puolue käsitteli turvallisuuspolitiikkaa koko päivän kestäneissä keskusteluissa. Lisäksi puolue aikoo järjestää ympäri maata keskustelutilaisuuksia, joissa jäsenet kertovat ajatuksiaan mahdollisesta jäsenyydestä.

Yksi sosiaalidemokraattien keskustelujen vetäjistä on ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kenneth G. Forslund. Hän kuvailee itseään ”yhdeksi puolueen äänekkäimmistä Nato-keskustelijoista”.

Forslund aikoo matkustaa ympäri Ruotsia keskustelutilaisuuksiin, joita johtavat myös muut näkyvät sosiaalidemokraatit, kuten entinen ulkoministeri Margot Wallström.

Wallström on jo kertonut olevansa avoin aikaisemman kielteisen Nato-kantansa muuttamiselle.

Lue lisää: Ruotsin sosiaalidemokraatit avautuvat Nato-keskustelulle – ”Jos Suomi menee, ehkä meidänkin on silloin mentävä”, sanoi entinen ulkoministeri

Myös pääministeri Magdalena Andersson on muuttanut Venäjän hyökkäyksen aikana puhetapaansa Natosta: Tiukka ”ei” on poissa. Nyt Nato-keskustelu on myös pääministerin mielestä tärkeää.

Haastatteluhetkellä Kenneth G. Forslund on juuri saapunut kokouksesta, jossa Ruotsin valtiopäivien ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnat ovat tavanneet suomalaiset kollegansa eli Suomen ulkoasiainvaliokunnan jäsenet. Suomalaisten viesti ruotsalaisille oli selkeä: Suomi on matkalla Natoon, toivottavasti Ruotsi tulee mukaan.

Lue lisää: Ulkoasiain­valiokunta vieraili Ruotsissa keskustelemassa Nato-asioista: ”Täällä olemme koettaneet kaiken maailman sirkus­tempuilla kertoa, että päätös on tehty”

Forslundin mukaan Ruotsin Nato-keskustelu on Suomea ”pari kierrosta jäljessä”. Se oli yksi syy siihen, miksi Ruotsin hallitus kertoi torstaina pyrkivänsä aikaistamaan hallituksen Nato-selvitystyötä. Mukana selvitystyössä ovat kaikki puolueet. Valmista pitäisi tulla viimeistään 13. toukokuuta eli kolmen viikon päästä.

On kuitenkin mahdollista, että sosiaalidemokraattien oma sisäinen prosessi on tuolloin vielä kesken, sanoo Forslund.

”Hallituksen raportti voi toimia tärkeänä perustana meidän keskustelullemme.”

Sosiaalidemokraatit eivät ole vielä kertoneet keskustelujensa aikatauluja julkisuuteen, mutta iltapäivälehti Aftonbladetin tietojen mukaan niiden intensiivisin vaihe olisi juuri ennen hallituksen selvitykselleen asettamaa aikarajaa. Aiemmin esillä on ollut myös, että puolue kertoisi kantansa viimeistään 24. toukokuuta.

Lue lisää: Nato-jäsenyyden kannatuksessa nähtiin Ruotsissa historiallinen käänne

Forslundin mukaan nyt on kuitenkin mahdollista, että puolueen aikataulut voivat aikaistua. Vielä aikataulujen muutoksesta ei ole kerrottu.

Forslundin oma kanta Naton jäsenyyteen on ollut pitkään kielteinen, mutta nyt hän ei kantaansa kerro. Forslundin mukaan Venäjän hyökkäys on muuttanut turvallisuustilanteen niin, että kantaa on käsiteltävä uudelleen.

”Nyt on uusi tilanne, ja meidän on tehtävä uusi päätös. Myös ’ei jäsenyydelle’ olisi nyt uusi päätös. Uuden päätöksen on perustuttava tämänhetkiseen todellisuuteen eikä siihen todellisuuteen, jossa elimme marraskuussa, kun puolueen kongressi teki päätöksen kielteisestä suhtautumisesta Nato-jäsenyyteen”, Forslund sanoo.

Kenneth G. Forslund pitää tärkeänä, että Ruotsi etenee Nato-kysymyksessä Suomen kanssa samaan tahtiin.

Kysymys Natosta ja sotilaallisesta liittoutumattomuudesta on Ruotsille ja sosiaalidemokraateille merkittävä, osa identiteettiä.

Forslundin mukaan liittoutumattomuus on Ruotsille yli 200-vuotinen perinne. Se on mahdollistanut Ruotsille erityisen kansainvälisen aseman. Ruotsi on saanut elää rauhassa, kun ympärillä on sodittu.

Lue lisää: Vain kourallinen ihmisiä tiesi – Tällaiset olivat Ruotsin Yhdysvalloilta saamat salaiset turvatakuut, joissa Suomen paikka oli karu

Kansan mielipide Natosta on kuitenkin kääntynyt nopeasti. Ensimmäistä kertaa enemmistö ruotsalaisista, 51 prosenttia, kannattaa Nato-jäsenyyttä. Tämä tuli ilmi Ruotsin television SVT:n teettämässä ja tällä viikolla julkaistussa mittauksessa. Tuki on huomattavasti suurempi, 64 prosenttia, mikäli Suomi hakee Natoon.

Aftonbladetin tuoreessa mittauksessa jäsenyyttä tuki 57 prosenttia.

Forslund kertoo seuranneensa mielipiteen nopeaa muutosta hämmentyneenä. Hän pohtii, onko joillakin mieltään muuttaneista liian toiveikas kuva Natosta.

”Luulevatko ihmiset, että Nato on jokin erillinen organisaatio, joka odottaa jossain sivussa ja tulee esiin kriisin ja konfliktin hetkellä. Niinhän se ei ole”, Forslund sanoo.

Forslundin mukaan on tärkeää ymmärtää, että Naton vahvuus perustuu sen jäsenmaiden sotilaalliseen voimaan. Natolla ei ole omia joukkoja ja resursseja, Forslund sanoo.

Suurin osa ja oikeastaan kaikki Naton eurooppalaiset jäsenmaat ovat pitkään ajaneet alas puolustuskykyään. Ruotsalaisesta perspektiivistä maiden puolustus näyttää suurin piirtein yhtä hyvältä kuin Ruotsin puolustus. Suomi ei ole ajanut alas puolustuskykyään viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana kuten muu Länsi-Eurooppa, joten Suomi on huomattavasti paremmin varustautunut”, Forslund sanoo.

Ruotsalaisessa Nato-keskustelussa on keskitytty Forslundin mukaan paljon siihen, minkälaista apua Naton viidennen artiklan turvatakuut toisivat Ruotsille, mutta keskustelusta on unohtunut Ruotsin oma panos sotilasliittoon.

”Solidaarisuus ei ole yksisuuntainen katu. Se menee molempiin suuntiin. Se tarkoittaa, että Ruotsin on myös annettava tukensa muille. Ruotsin joukot saatettaisiin lähettää jonnekin ihan muualle.”

”En usko, että niin monet ovat ajatelleet, mitä jäsenyys todella sisältäisi.”

Keskustelusta on unohtunut Ruotsin oma panos sotilasliittoon.

Forslund korostaakin keskustelun tärkeyttä. Niin ikään hän korostaa, että keskusteluyhteyden Suomen kanssa on oltava mahdollisimman tiivis.

On tärkeää kulkea Suomen kanssa samassa tahdissa ja kiristää tarvittaessa tahtia. Tärkeää on myös kertoa Ruotsin kanta heti Suomelle.

”Meidän on informoitava ja keskusteltava Suomen kanssa. Ei saa olla niin, että asioista joudutaan lukemaan lehdistä, vaan tietojen on tultava suoraan, sanomme sitten kyllä tai ei”, Forslund sanoo ja viittaa Ruotsin EU-jäsenyysprosessiin, josta maa ei riittävän hyvin informoinut Suomea.

Lue lisää: Marin tiedotus­tilaisuudessaan Tukholmassa: Saman­tahtisuuteen Ruotsin kanssa pyritään, mutta edellytys se ei ole

Venäjä on uhkaillut Suomea ja Ruotsia muun muassa ”vakavilla sotilaallispoliittisilla seurauksilla”, jos maat päättävät hakea Naton jäsenyyttä.

Forslundin mukaan on selvää, että Suomi ja Ruotsi tekevät itsenäiset päätöksensä Nato-asiassa.

”Ruotsin Nato-jäsenyyttä ei päätetä Moskovassa.”

Forslundin mukaan Naton kannatus Ruotsissa vain kasvaa Venäjän uhkailujen myötä.

”Venäläiset ajattelevat tämän aivan väärin. Heidän reagointinsa ei aja heidän asiaansa enkä tiedä, ymmärtävätkö he sitä.”

Nyt RuotsIN hallitus on korostanut Suomen kanssa käytävien keskustelujen tärkeyttä, ja Suomen kanta Natoon on ruotsalaisten tiedossa.

Viime viikolla pääministeri Sanna Marin teki huomiota herättäneen vierailun Tukholmaan. Tällä viikolla Tukholmassa vieraili ulkoasiainvaliokunta. Lisäksi molempien maiden kokoomuspuolueet tekivät yhdessä matkan Washingtoniin.

Sanna Marin tapasi Magdalena Anderssonin Tukholmassa.

17.–18. päivä toukokuuta presidentti Sauli Niinistö tekee valtiovierailun Ruotsiin kuningas Kaarle XVI Kustaan kutsusta.

Silloin Ruotsin hallituksen Nato-selvityksen pitäisi jo olla valmis. Mutta ovatko sosiaalidemokraatit silloin saaneet keskustelunsa päätökseen, sen aika näyttää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat