Poliisi ampui kaksi ihmistä kuoliaaksi väli­kohtauksessa Pariisissa

Tapaus sattui Pont Neufin sillalla Pariisin keskustassa hieman keskiyön jälkeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Poliisit tutkivat tapahtumapaikkaa Pariisin keskustassa sunnuntai-iltana.

25.4. 6:38

Pariisissa kaksi autossa ollutta ihmistä kuoli poliisin ammuttua heitä välikohtauksessa sunnuntai-iltana, kertoo poliisilähde uutistoimisto AFP:lle.

AFP:n lähteen mukaan tapaus sattui Pont Neufin sillalla hieman keskiyön jälkeen paikallista aikaa. Auto ei pysähtynyt poliisin tarkastuspisteellä, vaan kiihdytti poliisia kohti, jonka seurauksena poliisit avasivat tulen sitä kohti, kertoo lähde.

Ampumisen seurauksena kaksi autossa ollutta kuoli ja kolmas loukkaantui.

AFP:n toimittajan mukaan tapahtumapaikalla oli sunnuntai-iltana runsaasti poliiseja, ja Pariisin yleinen syyttäjä Laure Beccuau saapui paikalle noin kello 2.30 Suomen aikaa.

Tapauksesta on aloitettu tutkinta, kertoo AFP.

Tapaus sattui vain muutama tunti sen jälkeen, kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron sai jatkokauden sunnuntain vaaleissa. Tulosennusteen julkistamisen jälkeen Pariisin keskustassa oli sunnuntai-iltana protesteja, joihin mellakkapoliisi vastasi sosiaalisen median sisällön mukaan kyynelkaasulla.

Macron piti vaalivalvojaisensa Eiffel-tornin lähellä, muutaman kilometrin päässä Pont Neufin sillasta. Toistaiseksi ei tiedetä, liittyikö ampumavälikohtaus presidentinvaaleihin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat