Espanjan kuningas­huone julkisti tiedot Felipe VI:n varallisuudesta: kuninkaalla on rahaa ja arvoesineitä 2,6 miljoonan euron verran

Julkisuuden tarkoituksena on lisätä läpinäkyvyyttä. Espanjan edellinen kuningas, Felipen isä Juan Carlos ryvettyi pahoin korruptioepäilyissä.

Espanjan kuningas Felipe VI piti puhetta Oviedon kaupungissa viime lokakuussa.

26.4. 12:23

Tiedot Espanjan kuninkaan Felipe VI:n varallisuudesta on julkistettu ensimmäistä kertaa, kertoo muun muassa espanjalaislehti El País.

Lehden mukaan Felipellä on omaisuutta yhteensä 2,6 miljoonan euron – tarkalleen ottaen 2 573 392,80 euron – arvosta. Kyse on Felipen henkilökohtaisesta varallisuudesta.

Suurin osa Felipen omaisuudesta, yli kaksi miljoonaa euroa, on pankkitileillä ja sijoitusrahastoissa. Kuninkaan taidekokoelma ja arvoesineet arvioidaan noin 300 000 euron arvoisiksi.

Kuningashuone julkaisi Felipen varallisuustiedot maanantaina, kertoo uutistoimisto AFP.

Espanjan vasemmistohallituksen on puolestaan määrä hyväksyä tiistaina asetus, jolla lisätään kuningashuoneen ”läpinäkyvyyttä, tilivelvollisuutta ja tehokkuutta”.

uUsien julkisuuskäytäntöjen tarkoituksena on hälventää kansalaisten mahdollisia epäilyksiä kuningashuoneen taloudenpidosta.

Felipen edeltäjä oli hänen isänsä Juan Carlos I, joka ryvettyi korruptio- ja rakkauselämän skandaaleissa.

Juan Carlosia koskevat korruptioepäilyt eivät lopulta johtaneet syytteisiin, ja syyttäjät lopettivat tutkintansa viime maaliskuussa. Juan Carlos on nyt 84-vuotias ja asuu pääosin Arabiemiraateissa.

Felipe VI, 54, on ollut valtaistuimella vuodesta 2014, jolloin Juan Carlos luopui kruunusta. Felipen puoliso on kuningatar Letizia. Pariskunnalla on kaksi teini-ikäistä lasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat