Tällaista on olla valtion vihollinen – Kiinassa ulkomaisia toimittajia seurataan, tönitään ja pidätetään

Vahdinta ja ilmapiiri kiristyvät koko ajan. Nyt tavalliset ihmiset pelkäävät antaa haastatteluja.

HS:n kirjeenvaihtaja Mari Manninen haastatteli Pekingissä puistossa opiskelijaa, joka oli ollut kurssilla virkakoetta varten. Koulu ei auttanut haastateltavan löytymisessä, joten Manninen päätteli, milloin kurssi pidettäisiin, ja kyseli rakennuksesta lounastunnille tulevilta ihmisiltä, olivatko he kyseisellä kurssilla ja saisiko heitä haastatella.

15.5. 2:00 | Päivitetty 15.5. 16:46

Peking

Välillä kun Pekingin-kodissani vierailevat kaverini intoutuvat puhumaan herkistä asioista, pudistan päätäni ja nostan sormen pystyyn huulieni eteen.

Meidän ulkomaisten toimittajien keskuudessa on yleinen epäilys, että kodeissamme ja toimistoissamme saattaa olla mikrofoneja.

Useat kirjeenvaihtajat uskovat, että viranomaiset ovat tienneet asioita, joita on voinut saada tietoon vain kirjeenvaihtajien sähköposteja tai muita yksityisviestejä seuraamalla.

Sitä jättää kuin automaattisesti viestittelemättä tai sanomatta neljän seinän sisällä asioita, jotka vaarantavat muita ihmisiä. Kuten sen, että joku kiinalainen on puhunut pahaa valtionsa johdosta. Tai että on itse pian tapaamassa jonkun haastateltavan, josta valtio ei ehkä pidä.

En koskaan puhu avustajalleni tai siivoojalleni asioita, joita he eivät voisi huoletta kertoa, jos joku viranomainen sattuu heitä minusta tenttaamaan. Kiinassa toimittajien lähipiirissä tapahtuu sellaistakin.

Kirjeenvaihtajat tietävät, että heitä seurataan ajoittain juttukeikoilla. Välillä matkan varrelle ilmestyy lauma viranomaisia tai muita ihmisiä, jotka estävät matkan jatkon. Tai haastateltavat soittavat yhtäkkiä peloissaan ja peruvat jo sovitun haastattelun.

Tämä kaikki on luettavissa muun muassa Kiinassa toimivien ulkomaisten kirjeenvaihtajien yhdistyksen vuosiraportista.

Tällaista on tapahtunut kirjeenvaihtajille Kiinassa aina, mutta viime vuosina seuraajat ovat olleet perässä ja haastattelut on peruttu yhä useammin.

Ulkomaisten toimittajien asema on kiristynyt samaa tahtia kuin Kiinaa johtavan kommunistisen puolueen ote on tiukentunut ihan kaikesta.

Tuntuu, että kaikenlainen kansalaisten jututtaminen yritetään nyt tehdä mahdottomaksi. Jos toimittaja pysäyttää kadulla ihmisen haastateltavaksi, on erittäin todennäköistä, että vartija on pian kimpussa.

Kun tulin marraskuussa Pekingiin muutaman vuoden tauon jälkeen, vartijat ajoivat minut puistosta pois. He vaativat, että minun täytyisi kysyä kaupungin puisto-osastolta lupa, jotta saisin haastatella puiston kävijöitä. Jos lupa olisi irronnut, poliisi olisi ”auttanut” minua arkisen aiheen teossa.

Toimittajia uhkaillaan oikeudenkäynneillä yhä useammin, mikä on saanutkin jotkut kollegat poistumaan maasta vauhdikkaasti.

Minulle ei ole sattunut pientä estämistä pahempaa, osin ehkä siksi, että koronarajoitusten vuoksi en ole päässyt Pekingistä oikein mihinkään. Eniten kirjeenvaihtajia häiritään maakuntamatkoilla.

Edeltäjiäni on vuosien varrella pidätetty hetkeksi, tönitty juttukeikoilla, puhuteltu ja pakotettu kirjoittamaan itsekritiikkiä. Heidän perheitään on piilotellusti uhkailtu, ja heidän tyhjässä kodissaan ovat yhtäkkiä kirjat pudonneet kuin itsekseen hyllystä lattialle.

Kun HS:n edellinen Kiinan-kirjeenvaihtaja Katriina Pajari vieraili Xinjiangissa vuonna 2017, hänen taksiaan seurattiin.

Suomalaiset toimittajat ovat silti päässeet Kiinassa hyvin vähällä. Suomeksi tehdyt jutut eivät leviä laajalle maailmassa, joten meillä suomalaisilla kirjeenvaihtajilla ei ole niin väliä.

Kiinalla ja Suomella ei ole isompia ongelmia keskenään. Yhdysvalloilla ja Australialla on, eikä liene sattumaa, että niiden toimittajia on Kiinassa viime vuosina eniten painostettu lähtemään maasta tai suorastaan potkittu pois.

Kiina on kehittänyt kirjeenvaihtajien nujertamiseksi myös uusia tapoja. Korona-aikaan vedoten se on hidastanut uusien toimittajien päästämistä maahan. Minäkin saavuin Kiinaan yli vuosi myöhemmin kuin minun piti.

Toimittajia uhkaillaan oikeudenkäynneillä yhä useammin, mikä on saanutkin jotkut kollegat poistumaan maasta vauhdikkaasti. Oikeuslaitos tekee kuten puolue määrää, joten reilua kohtelua ei voi odottaa. Syytteetkin saattavat olla tekaistuja.

Tällä haavaa Kiinan televisiolle työskennellyttä australialaista taloustoimittajaa syytetään vakoilusta ja ulkomaiselle uutistoimistolle työskennellyttä kiinalaista avustajaa epäillään kansallisen turvallisuuden rikkomisesta. Molemmat ovat olleet pidätettyinä pitkälti toista vuotta.

Australialainen Cheng Lei työskenteli Kiinan television ulkomaille suunnatulla CGTN-kanavalla. Puolitoista vuotta kestäneen pidätyksen jälkeen hänet asetettiin maaliskuun lopussa syytteeseen vakoilusta.

Ei ehkä ole sattumaa, että molemmat ovat kiinalaistaustaisia ja naisia.

Ulkomaiselle medialle työskenteleviä aasialaistaustaisia naisia on viime aikoina jahdattu törkeästi kiinalaisessa sosiaalisessa mediassa ja osin myös perinteisessä mediassa.

Heitä syytetään Kiinan pettämisestä – vaikka he olisivat muiden maiden kansalaisia ja muualla syntyneitä – ja vakoilusta. Naisvihamielisissä kommenteissa on mukana seksuaalissävytteisiä valheita ja loukkauksia.

Kiinalaisten tutkijoiden – ainakin todellisen mielipiteensä kertovien – saaminen haastateltavaksi on ollut työlästä jo vuosia.

Viime kesästä alkaen myös rivikansalaiset ovat alkaneet suhtautua haastattelupyyntöihin pelokkaasti. Olen etsinyt moneen arkisista asioista kertovaan juttuun haastateltavia jopa kuukausia.

Olenkin tehnyt Kiinasta liian vähän juttuja tavallisten ihmisten silmin. Se on harmillista, sillä haluaisin kertoa enemmän Kiinan inhimillisestä puolesta.

Vartija hääti helmikuussa Mari Mannisen pois paikasta, jossa hän olisi halunnut jututtaa kollegaa. Vartijat puuttuvat usein toimittajan työhön Pekingin kaduilla.

Syy kansalaisten säikähdykseen taitaa juontaa juurensa kesän tulviin. Silloin Kiinan viralliset kanavat masinoivat ison propagandakampanjan, jonka mukaan ulkomaiset toimittajat kertoivat tulvista, koska he halusivat mustamaalata Kiinaa.

Se oli tietysti älytön väite. Esimerkiksi Euroopan tulvista on kerrottu maailmalla luultavasti enemmän.

Kommunistinen nuorisojärjestö jopa kannusti laajasti seuratulla sosiaalisen median tilillään tulva-alueen ihmisiä etsimään tiettyjä toimittajia. Monet kirjeenvaihtajat joutuivat paikallisten ihmisten jahtaamiksi ja riuhtomiksi. Se oli uutta.

Kiinan kansalaiset uskovat laajasti propagandaan länsivaltioiden taluttamasta mediasta.

Jo sitä ennen ulkomaisia toimittajia oli pitkään paneteltu julkisesti, ja sama jatkuu. Kiina väittää kansalaisilleen, että me esitämme Kiinan mahdollisimman huonossa valossa. Että olisimme pahantahtoisten läntisten valtioiden asialla.

Tiistaina satunnainen ohikulkija alkoi huutaa minulle ilkeyksiä, kun yritin aloittaa haastattelua. Jo haastatteluun suostunut pekingiläinen lähti kohtausta pakoon.

Kiinan kansalaiset uskovat laajasti propagandaan länsivaltioiden taluttamasta mediasta, koska Kiinan oma media todellakin on valtion kontrollissa ja valtion asialla.

Kiinan valtion tiedotustilaisuuksissa vaaditaan usein toimittajia toimittamaan kysymyksensä etukäteen, mikä on vastoin kansainvälisiä käytäntöjä. Jos kysymystä ei toimita etukäteen tai kysymys ei miellytä järjestäjiä, kysymysvuoron saa harvoin.

Tai kommunistisen puolueen: Toimittajat ovat – kuten puolue sanoo – puolueen silmät, korvat ja suu. He välittävät puolueelle kansan mielialoja ja kertovat puolueen haluamaa tarinaa kansalle.

Monet kiinalaiset mieltävät kaikkien maailman toimittajien toimivan samalla tavalla.

Iso osa kiinalaisista toimittajista haluaisi kyllä tehdä oikeaa, riippumatonta journalismia, mutta valtio ei anna. Kiinan vankiloissa on 50 kiinalaista toimittajaa, enemmän kuin missään muussa maassa, kertoo yhdysvaltalainen järjestö

Committee to Protect Journalists
.

Ei ehkä ihme, että Kiinassa asuvat suomalaisetkin kysyvät minulta usein, kuinka paljon sensuroin itseäni vahdinnan ja pelottelun vuoksi.

Vastaus on, että en yhtään. Jos länsimainen toimittaja alkaa piilottelemaan tosiasioita pelon vuoksi, hän menettää yleisönsä luottamuksen.

Länsimaiset toimittajat voivat nojata vain yhteen: totuuden tavoitteluun.

Siksipä Kiina meitä pelkääkin.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat