Kymmeniä ihmisiä loukussa ja kateissa rakennuksen romahdettua Kiinassa

Hunanin maakunnan pääkaupungissa Changshassa sijaitsevassa kuusikerroksisessa rakennuksessa oli ravintola, elokuvateatteri ja asuntoja.

30.4. 15:26 | Päivitetty 1.5. 13:53

Kuusikerroksinen rakennus romahti Kiinan Hunanin maakunnan pääkaupungissa Changshassa perjantaina, uutistoimisto AFP kertoi lauantaina.

Kiinan valtiollisen television CCTV:n mukaan ainakin 18 ihmistä on jäänyt loukkoon sortuneeseen rakennukseen, minkä lisäksi 39 ihmisen olinpaikka on epäselvä.

CCTV:n mukaan viisi ihmistä on onnistuttu pelastamaan raunioista. Pelastustyöt jatkuvat.

Rakennuksessa on eri lähteiden mukaan ravintola, elokuvateatteri ja asuinhuoneistoja.

Tietoja mahdollisista kuolonuhreista tai loukkaantuneista ei ollut saatavilla. On myös epäselvää, mikä sai rakennuksen sortumaan.

Onnettomuuspaikka ilmasta kuvattuna.

Oikaisu 30.4. kello 20: Viisi raunioista pelastettua oli aiemmin virheellisesti laskettu mukaan loukussa olevien ihmisten määrään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat