Pappi Maksim Starkov rukoili Jaskin kylässä. Pelko on herännyt, sillä kaikki tietävät, mitä kylissä tapahtuu, jos venäläiset tulevat.

Pelko kasvaa polttopisteessä

Ukrainalaiskylät Transnistrian rajalla pelkäävät pahinta. Mitä pitäisi tehdä, asukkaat miettivät. Lähteä vai jäädä?


6.5. 2:00 | Päivitetty 6.5. 6:23

Jaski

Lähes kolmemetrinen betonimöykky killuu ketjujen varassa kaivinkoneen kauhassa ja tömähtää sitten tienposkeen. Jos tulee tiukka tilanne, maantie saadaan tukittua sillä nopeasti.

Pelloilla kaivetaan juoksuhautoja. Mitä lähemmäs Transnistrian rajaa tullaan, sitä enemmän näkyy tuoreita vaaleanruskeita hiekkakasoja, pengerryksiä ja nurmikattoisia korsuja, joiden rakenteet on tehty puunrungoista.

On panssariesteitä, hiekkasäkkimuureja ja tiesulkuja, joita ukrainalaissotilaat tarkistavat kulkijoiden papereita. Rypsipelto hehkuu kirkkaankeltaisena loivassa rinteessä ja yhdistyy ylhäällä siniseen taivaaseen. Armeijan helikopteri lentää matalalla yli peltojen.

Hälytyksiä tarjoava puhelinsovellus ilmoittaa, että Odessan seudulla rannoilla ja pelloilla ei kannata kävellä, koska ne on miinoitettu.

Jokainen sotaraportointiin osallistuva toimittaja on Ukrainaan akkreditoituessaan vakuuttanut, ettei paljasta yksityiskohtia Ukrainan sotilaallisesta valmistautumisesta tai esimerkiksi näkemiensä sotilastukikohtien sijainteja.

Siksi tässäkin jutussa todetaan vain ympäripyöreästi, että kerrotut havainnot ovat automatkalta Transnistrian rajaseudulta. Rajaa on nelisensataa kilometriä.

Täällä sijaitsee yksi Ukrainan sodan mahdollisista seuraavista polttopisteistä.

Paikan päällä näkee, että Ukraina ottaa äärimmäisen vakavasti tiedustelutiedot, joiden mukaan Venäjä suunnittelee virallista sodanjulistusta ja liikekannallepanoa voitonpäiväksi, jota juhlitaan maanantaina.

Virallinen sodanjulistus mahdollistaisi Venäjän sotajoukkojen merkittävän vahvistamisen Ukrainassa. Ukraina aikoo panna vastaan.

Ukrainan silmissä yksi merkittävistä uhkista on Transnistria. Se on Moldovan ja Ukrainan välissä sijaitseva Venäjän tukema itsehallintoalue, jonne Venäjä on sijoittanut sotilaitaan ja valtavan määrän aseita.

”Osa ihmisistä on niin ahdistuneita, että heidän voi olla hetkittäin hankala turvata edes Jumalaan”, Maksim Starkov sanoo.

Jaskin kylässä kirkko hohtaa keltaisena toukokuisessa paahteessa, Etelä-Ukrainassa on päivisin jo kesä. Sisällä pappi Maksim Starkov sytyttää tuohuksen palamaan.

Narisevan puulattian keskelle on asetettu purppuran värisiä ja valkoisia orvokkeja. On viileää ja rauhallista, mutta vain ulkoisesti.

Täällä pelätään, kai sen voi sanoa? Eri puolilla Ukrainaa venäläisten miehittämissä kylissä ihmiset ovat kokeneet hirveitä. Väkivalta on ollut mielivaltaista.

”Viimeisten viikkojen aikana tunnelma kylässä on muuttunut”, Starkov sanoo. ”Emme tiedä, mitä tehdä. Pitäisikö meidän auttaa vai paeta? Mennä pommisuojaan?”

Kylässä asuu vajaat neljätuhatta ihmistä. Osa pakeni sotaa alkuvaiheessa, helmi–maaliskuun taitteessa. Viime viikolla alkoi lähtemisen toinen aalto, kun Transnistriassa alkoi tapahtua erikoisia asioita.

Jaskista Transnistrian rajalle on kuusi–seitsemän kilometriä.

Jaskin kylä sijaitsee alle kymmenen kilometrin päässä Transnistrian rajalta, jonka takana on venäläisiä sotilaita.

Noin puolen miljoonan asukaan Transnistriassa sisäisen turvallisuuden ministeriöön ammuttiin singolla, radiolähetysantenneja rysähti maahan ja viranomaiset väittivät, että Venäjän valtavan asevaraston liepeillä pörräsi ukrainalaisia lennokkeja.

Internetissä kiertää kuva, jossa Transnistrian ja Ukrainan välinen raja Pervomaiskissa on muurattu umpeen valtavilla betoniharkoilla. On mahdotonta sanoa, onko kuva aito.

”Olen erittäin huolissani”, Starkov huokaa. Kylässä ei ole ilmahälytyssireeniä, vaan ihmiset seuraavat iskuja puhelinsovelluksistaan. Pommisuojia on yksi.

Kyläläisten huoliin parasta lääkettä ovat kurkut ja tomaatit. Ihmiset kasvattavat niitä pihoillaan ja lahjoittavat sotilaille syötäviksi.

Talvella vihanneksia suolattiin ja tuotiin kirkkoon, nyt sotilaat saavat jo tuoreita.

”Ihmiset tuovat vihanneksia pienissä pussukoissa tänne kirkolle ja kun auto on täynnä, toimitamme ne puolustusvoimille. Se on meidän keinomme auttaa.”

Kun kirkosta poistuu, silmät jäävät hetkeksi hämärään. Kun ne tottuvat valoon, eteen pysähtyy ukrainalaissotilas lava-autollaan. Hän toteaa, että on tapahtunut virhe, ja se virhe on, että meidät päästettiin tiesulusta läpi Transnistrian rajakyliin.

”Poistukaa”, hän kehottaa. Lähdemme.

Jaskilainen Elena sytytti kynttilän ja rukoili kirkossa torstaina.

Välikohtaus kuvaa hyvin tunnelmaa rajan lähellä. Vain noin tuntia aiemmin Ukrainan sotilaat tarjosivat lihasoppaa, kun tarkistivat papereitamme tiesululla.

Sitten tilanne yhtäkkiä vain muuttui.

Myöhemmin saamme tietää mahdollisen syyn: laukaukset. Väitteiden mukaan Ukrainan ja Transnistrian venäläisjoukkojen välillä käytiin tulitaistelua torstaina iltapäivällä, kun olimme kirkossa papin juttusilla.

Mutta laukauksista ei ole varmuutta. Tiedot ovat epämääräisiä, ja niistä uutisoi transnistrialaisen tv-kanavan tietoihin nojannut venäläinen uutistoimisto Tass, joka sekään ei ole luotettava uutislähde.

25-vuotias Oleksandr Holjavko kuoli taisteluissa maaliskuussa. Ystävä suri haudalla torstaina.

Kuusitoista miestä kaivaa kahta hautaa pienen kylän hautausmaan nurkassa. Haudat eivät liity sotaan, vaan ne ovat kavereille, jotka kuolivat auto-onnettomuudessa. Rattijuoppo ajoi päin vastaan tullutta autoa melkein 200 kilometrin tuntinopeudella.

Suru ystävien menetyksestä on suurempi kuin huoli sodan eskaloitumisesta kotiseudulla. Vaikka totta kai sota surettaa – hautausmaan toisella reunalla tuoreita hautoja, joissa lepää neljä rintamalla kaatunutta kyläläistä.

”Transnistria on vain Venäjän uhoa”, yksi nuorista miehistä toteaa ja muut nyökyttelevät. Ei huoleta.

Miehet eivät ole armeijan palveluksessa, mutta kuuluvat oman kotikylänsä puolustusjoukkoihin. Toiminta on puolisotilaallista. He kantavat aseita – tai kantaisivat, jos niitä olisi.

Viime aikoina on ollut iltoja, kun paprikasumute on ainoa aseistus. Partiossa on neljä miestä kerrallaan, mutta luotiliivejä on vain yhdet.

Näin lähellä Transnistrian rajaa se on riski. Siksi heistä ei saa ottaa kuviakaan.

”Joku voi tunnistaa meidät ja kylän ja tulla yöllä.”

Kuka joku?

”No sieltä rajan takaa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat