Izjumin kaupungin asukkaat kertovat kokemistaan kauhuista BBC:lle: ”Yritimme olla katsomatta, jotta mielemme ei olisi järkkynyt”

Elena tietää, miltä näyttää, kun oma kotikatu on täynnä ruumiita. Katerina puolestaan ei koskaan unohda, miltä oman kodin huoneisiin putoilevien hylsyjen ääni kuulostaa.

Venäjän tulituksen tuhoja Harkovan alueella torstaina.

8.5. 4:44

Noin 50 000 asukkaan Izjumin kaupunki kuulostaa paperilla idylliseltä: se sijaitsee Donets-joen varrella 127 km Harkovasta kaakkoon.

Kaupungilla on pitkä historiakin, ensimmäinen lähdemerkintä siitä on vuodelta 1571.

Kaupunki ei tänään ole entisensä, Izjumista kotoisin oleva Elena, 52, kertoo BBC:lle antamassaan haastattelussa.

”Oli erittäin pelottavaa, kun pommitukset alkoivat. Luulimme, että elämämme oli minuuteista kiinni”, Elena kertoo.

Kun Venäjän joukot miehittivät Izjumin, Elena pakeni kaupungista tyttärensä kanssa. Aluksi he asuivat päiväkodin väestösuojassa, kahden kuukauden ajan. Sen jälkeen he jättivät kaupungin. Pakomatka turvaan kesti kaksi hermoja raastavaa vuorokautta.

He pakenivat kotikaupungistaan perjantaina vapaaehtoisten avun turvin. Matkalla oli useita venäläisten tarkastuspisteitä. Elena tyttärineen rukoili jokaisen kohdalla: matka ei voisi päättyä nyt, ei tähän, ei tällä tavalla.

Turvapaikka löytyi lopulta Pultavasta, Keski-Ukrainasta. Silti Elenasta tuntuu, kuin hän olisi menettänyt kaiken. Koko aiemman elämänsä.

Eikä hän voi unohtaa niitä kauhuja, joita sota pakotti hänet katsomaan.

”Kaduilla makasi ruumiita viikkokaupalla. Yritimme olla katsomatta niihin päin, jotta mielemme ei olisi järkkynyt. Näky oli kauhea. Emme myöskään voineet haudata kuolleita, sillä se olisi tiennyt varmaa kuolemaa meille. Pommitukset eivät tauonneet koskaan, missään vaiheessa”, Elena kertoo BBC:lle.

Väestönsuojassa asuneet kaupunkilaiset elivät vähällä. Jokainen toi yhteiseen pöytään sen, mitä pystyi, käytännössä kasviksia ja vihanneksia. Ihmiset näkivät nälkää.

”Niin karulta kuin se kuulostaakin, se, että jaoimme ruoan ja kaiken muunkin, yhdisti meitä.”

Elenan mukaan venäläiset joukot ryöstivät kaiken, minkä irti saivat.

”Heille kelpasivat jopa ihmisten alusvaatteet”, hän kertoo.

Venäläiset ajelivat tankeilla ympäri Izjumia. Tankkeihin oli maalattu Z-kirjain.

”Venäläissotilaat olivat koko ajan aseistettuja ja hyvin, hyvin humalassa. He ajelivat kotikadullamme panssaroiduilla miehistönkuljetusvaunuillaan konekiväärit esillä. Ei auttanut muu kuin yrittää piiloutua heiltä”, Elena kertoo.

Osa Izjumin asukkaista on jäänyt loukkuun kaupunkiin. Osa omasta tahdostaan, valtaosa siksi, että pakomahdollisuutta ei ole.

Yksi heistä on BBC:n haastatteleman Katerinan äiti. Katerina itse pääsi pakoon kaupungista maaliskuun alussa miehensä ja kahden lapsensa kanssa.

Katerina ei halua kertoa BBC:lle edes ikäänsä.

Katerinan äiti soittaa tyttärelleen viikoittain.

”Vaikka olenkin itse turvassa, en tunne voivani hyvin, sillä äitini on loukussa kaupungissa, jota ei käytännössä enää ole.”

Katerinan äiti ei ehtinyt lähteä kaupungista, sillä hän asuu sellaisessa kaupunginosassa, jota venäläiset pitävät hallussaan, eivätkä sotilaat antaneet hänelle lupaa poistua kodistaan.

Katerina kertoo BBC:n haastattelussa asuneensa perheensä kanssa kotitalonsa kellarissa seitsemän vuorokautta, ennen kuin he pääsivät pois kaupungista.

Seitsemäntenä päivänä venäläisten pommi osui noin 500 metrin päähän heidän kodistaan.

”Katto alkoi sortua yllämme. Meillä oli 15 minuuttia aikaa paeta. Jouduimme jättämään jopa lemmikkimme”, Katerina kertoo.

Kun heidän varsinainen pakomatkansa alkoi, viimeinen asia, jonka Katerina kodistaan muistaa, oli putoilevien hylsyjen ääni.

”En unohda sitä koskaan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat