Edesmenneen diktaattori Marcosin poika voitti Filippiinien presidentin­vaalit

Maan varapresidentiksi valittiin huumesodasta tunnetun väistyvän presidentin tytär.

Ennakkosuosikki Ferdinand Marcos Jr. median keskellä sen jälkeen, kun hän äänesti Batacin kaupungissa maanantaina.

9.5. 7:59 | Päivitetty 10.5. 19:45

Entisen diktaattorin Ferdinand Marcosin poika ja vaalien ennakkosuosikki Ferdinand Marcos Jr. on voittanut Filippiinien presidentinvaalit. Tiistaina Marcos oli kerännyt jo yli puolet äänistä, kun äänet oli laskettu lähes kokonaan. Virallisten tulosten vahvistamisen odotetaan kuitenkin vievän viikkoja.

Vanhemman Marcosin korruptoituneen hirmuhallinnon valkopesu, kilpailevien eliittiperheiden tuki ja yleinen pettymys Marcosin diktatuurin jälkeisiin hallintoihin ruokkivat nuoremman Marcosin suosiota.

Voiton kuitenkin pelätään syventävän Filippiinien korruptiota ja heikentävän maan demokratiaa. Marcos puolestaan on sanonut kurovansa umpeen maansa poliittisia kuiluja. Hän on kehottanut ihmisiä arvioimaan hänet suorituksiensa, ei menneisyytensä perusteella.

Väistyvän presidentin Rodrigo Duterten paikkaa havitteli kaikkiaan kymmenen ehdokasta. Useat vastaehdokkaat ovat jo myöntäneet tappionsa Marcosille.

Tiistaina valittiin myös Filippiinien uusi varapresidentti. Erikseen järjestetyn varapresidentin vaalin voitti väistyvän presidentin tytär Sara Duterte.

Duterten isä on saanut kansainvälistä huomiota muun muassa brutaalilla huumesodallaan, jossa kansalaisjärjestöt arvioivat kuolleen kymmeniä tuhansia ihmisiä. Myös Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on tutkinut huumeiden vastaista sotaa, mutta tutkinta on keskeytetty.

Sara Duterte vaalikampanjatilaisuudessa helmikuussa.

Marcosin ja Duterten voitot ovatkin herättäneet kansalaisissa pelkoa, sillä monet ovat pitäneet heidän ehdokkuuksiaan keinona sementoida poliittinen valta kahden perheen välillä.

Äänioikeutettuja Filippiineillä on yli 65 miljoonaa. Voittoon riittää, että ehdokas saa enemmän ääniä kuin muut. Presidentti valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan.

Äänestys alkoi Filippiineillä maanantaina. Vaalipäivää varjostivat väkivaltaisuudet, sillä maan eteläosassa Mindanaon saarella kuoli kolme vartijaa ampumisessa aseistettujen ihmisten avattua tulen äänestyspaikalla.

Ampuminen tapahtui Buluanissa pian äänestyksen alkamisen jälkeen. Provinssin poliisin edustajan mukaan iskussa haavoittui lisäksi yksi vartija.

Mindanaon saarella tehtiin jo aiemmin kranaatti-iskuja. Myöhään sunnuntaina viisi kranaattia räjähti äänestyspaikan ulkopuolella ja yhdeksän ihmistä haavoittui.

Vaalien aika on perinteisesti epävakaata maassa, jossa aselait ovat löyhiä ja poliittinen kulttuuri väkivaltaista. Poliisin mukaan kuluva vaalikausi on kuitenkin ollut verrattain rauhanomainen.

Sunnuntainen kranaatti-isku tapahtui Datu Unsayssa Mindanaon saarella. Alueella on useita aseistautuneita ryhmittymiä, muun muassa islamisteja ja kommunisti­kapinallisia.

Vaalikomissio yrittää edustajansa mukaan varmistaa, liittyvätkö sunnuntai-illan kranaatti-iskut vaaleihin.

Tuleva varapresidentti Duterte kertoi toimittajille toivovansa, etteivät väkivaltaisuudet riistä äänestäjiltä heidän äänioikeuttaan. Nuorempi Duterte on toiminut Mindanaon saarella sijaitsevan Davaon kaupungin pormestarina.

Vaaleissa on haussa yli 18 000 tehtävää. Presidentin lisäksi vaaleissa valitaan muun muassa kaupunginvaltuutettuja.

Tuhannet poliisit, sotilaat ja rannikkovartioston jäsenet olivat aiemmin levittäytyneet ympäri saariryhmää varmistaakseen äänestyspaikkojen ja äänestyksen turvallisuuden.

Kansallisen poliisin edustajan mukaan tammikuun 9. päivästä lähtien oli sunnuntaihin mennessä tapahtunut 16 ”vaaleihin liittyvää varmistettua tapausta”, mukaan lukien neljä ampumista ja ”pieni laiton vangitseminen”.

Esimerkiksi vuoden 2016 presidentinvaalien aikaan vastaavanlaisia tapauksia oli 133.

Lapsi heilutti Filippiinien lippuja Marcosin kampanjatilaisuudessa 7. toukokuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat