Sri Lankan puolustus­ministeriö antoi ampumis­käskyn mellakoiden tukahduttamiseksi

Sri Lankassa on ollut viime aikoina levottomuuksia, jotka ovat äityneet väkivaltaisiksi. Protestien taustalla on muun muassa se, että maa on ajautunut koko itsenäisyytensä ajan pahimpaan talouskriisiin.

Hallitusta tukevia mielenosoittajia kerääntyi pääministerin asunnon eteen maanantaina Colombossa.

10.5. 17:45 | Päivitetty 10.5. 19:48

Etelä-Aasian Sri Lankassa on ollut viime aikoina levottomuuksia, jotka ovat äityneet väkivaltaisiksi.

Tiistaina maan puolustusministeriö määräsi tiistaina turvallisuusjoukkoja ampumaan kohdatessaan ihmiset, jotka syyllistyvät esimerkiksi ryöstelyyn tai omaisuuden vahingoittamiseen.

Mielenosoittajat myös hyökkäsivät tiistaina maan korkea-arvoisen poliisiviranomaisen kimppuun.

Viranomaisten mukaan poliisin ylimpään johtoon kuuluvan Deshabandu Tennakoonin auto sytettiin palamaan lähellä pääministerin virka-asuntoa Colombossa. Tennakoon oli myös sairaalassa hoidettavana, mutta on jo päässyt kotiin.

Pääministeri Mahinda Rajapaksa jätti maanantaina virkansa levottomuuksien vuoksi. Maanantain yhteenotoissa viisi ihmistä sai surmansa ja ainakin 189 loukkaantui. Valtaosa loukkaantumisista sattui, kun hallituksen kannattajat ja vastustajat ottivat väkivaltaisesti yhteen Colombossa.

Lue lisää: Ainakin viisi kuollut ja lähes 200 loukkaantunut Sri Lankan levottomuuksissa – pääministeri erosi ja kansanedustaja ampui mielenosoittajia

Protestien taustalla on muun muassa se, että Sri Lanka on ajautunut koko itsenäisyytensä ajan pahimpaan talouskriisiin. Ennätysinflaatiosta kärsivä maa on muun muassa ilmoittanut, ettei pysty maksamaan velkojaan. Valuuttakriisin vuoksi maassa on pulaa kaikesta, koska tuontia ei juuri ole.

Mielenosoituksissa poltettu bussi sinnitteli vielä jalkakäytävällä tiistaina Colombossa.

Maan hallinto otti perjantaina käyttöön koko joukon hätätilalakeja, jotka muun muassa antavat armeijalle laajat valtuudet ottaa kiinni ihmisiä. Ammattiliitot olivat sitä ennen julistaneet maahan yleislakon painostaakseen hallintoa eroamaan.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet tuomitsi Sri Lankan kasvavat väkivaltaisuudet. Hän kehotti osapuolia dialogiin, jotta kansalaisten kokemat epäkohdat saataisiin korjattua.

”Olen hyvin huolissani väkivallan kärjistymisestä Sri Lankassa sen jälkeen, kun pääministerin kannattajat hyökkäsivät rauhanomaisten mielenosoittajien kimppuun, kuten myös sitä seuranneesta joukkoväkivallasta, joka kohdistui valtapuolueen jäseniin”, hän sanoi kannanotossaan.

Euroopan unioni tuomitsi tiistaina siviileihin kohdistuneet hyökkäykset ja kehotti kaikkia osapuolia välttämään enempiä väkivaltaisuuksia.

Lisäksi EU peräänkuuluttaa Etelä-Aasian valtion viranomaisia aloittamaan tutkinnan tapahtumista ja saattamaan vastuuseen ne, jotka ovat syyllistyneet väkivaltaisuuksiin tai olleet niitä yllyttämässä.

Unioni kertoi tiedotteessa tarkkailevansa läheisesti Sri Lankan tilannetta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat