Israelissa lento jouduttiin keskeyttämään matkustajien saatua puhelimiinsa kuvia lento-onnettomuuksista

160 matkustajaa jouduttiin poistamaan lennolta, joka oli matkalla Israelista Turkkiin.

10.5. 21:35

Turkkilaisen Anadolujet-lennon kapteeni joutui keskeyttämään koneen nousun, koska matkustajat saivat puhelimiinsa kuvia lento-onnettomuuksista, brittiläinen BBC kertoo.

Israelin ilmailuviranomaisen mukaan Boeing 737 -lentokone oli siirtymässä lentoon lähtemistä varten Ben Gurionin lentoasemalla Tel Avivissa, kun matkustajat saivat kuvia puhelimiinsa Hollannissa ja Yhdysvalloissa tapahtuneista lento-onnettomuuksista.

Kapteenin päätöksestä kone palasi takaisin terminaaliin. Välikohtauksen takia lentokone jouduttiin tyhjentämään matkustajista ja miehistöstä. Lisäksi matkatavarat täytyi tarkastaa uudelleen. Matkustajat saivat halutessaan palata tarkastettuun koneeseen tai jäädä Israeliin.

Useita nuoria israelilaisia on otettu kuulusteluun epäiltynä teosta. BBC:n mukaan Ynet-uutissivusto kertoo, että kuvat jaettiin älypuhelinvalmistaja Applen kuvanjako-ominaisuuden, Airdropin, kautta. Ominaisuudella käyttäjät pystyvät lähettämään tiedostoja Apple-laitteesta toiseen lyhyillä etäisyyksillä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat