Naapurisuhteet venäläisiin ovat tuhoutuneet iäksi, sanoo Irina Tregubova – Harkovalaiset ovat järkyttyneitä, kun venäläisten julmuuksia on alkanut paljastua

Tregubovin perhe palasi junalla läntisestä Ukrainasta Harkovaan, kun venäläisjoukot oli työnnetty kauemmaksi miljoonakaupungin pohjoisrajoilta. Nyt lähikylistä alkaa paljastua jälkiä venäläisten sotilaiden raiskausrikoksista.

Irina Tregubova ja 7-vuotias Rinat Tregubov palasivat vastikään Harkovaan Lutskista, jossa he olivat paossa taisteluita. Perheen isä Sergei on ollut koko ajan Harkovassa pitämässä huolta huonokuntoisesta anopistaan.

23.5. 2:00 | Päivitetty 23.5. 14:00

Harkovalaisen talon teräsportti avautuu hitaasti.

Portilla seisoo pieni poika, jolla on suuri tarkka-ampujan kivääri. Poika huitoo kuin vahtisi porttia tosissaan, mutta koska olemme tavanneet 7-vuotiaan Rinat Tregubovin jo aiemmin samana päivänä Harkovan päärautatieasemalla, tiedämme, että vitsailuahan tämä on.

Ja tarkkuuskiväärikin on jonkinlaista kovamuovia.

Rinat on palannut kolme tuntia aiemmin junalla äitinsä Irina Tregubovan ja 16-vuotiaan sisarensa Jelizavetan kanssa Harkovan miljoonakaupunkiin koilliseen Ukrainaan. Isä Sergei Tregubov on ollut koko sodan ajan Harkovassa pitämässä huonokuntoisesta anopistaan huolta.

Irina, Rinat ja Jelizaveta ovat olleet maaliskuun alusta lähtien sotaa paossa Lutskissa läntisessä Ukrainassa.

Edellisviikolla Ukrainan armeija on onnistunut työntämään Venäjän hyökkäysjoukkoja kauemmaksi Harkovasta, käytännössä Ukrainan ja Venäjän rajalle asti.

Tregubovit ovat päättäneet palata kotiin, vaikka rajujen taisteluiden jylinä kuuluu edelleen päivin ja öin Harkovan pohjoispuolelta.

”Tämä puutarha on sieluni ja elämäni”, Irina Tregubova sanoo. Samalla hän harmittelee, ettei ole voinut liki kolmeen kuukauteen pitää siitä huolta.

Rinat laskee muovikiväärin piipun alas ja johdattaa meidät polleana Tregubovien puutarhaan.

Se on upea puutarha, sillä Irina Tregubova on fanaattinen harrastajapuutarhuri. Tai ei se Irinan mielestä tällä hetkellä ole oikeasti hieno, sillä hän ei ole kyennyt kahteen ja puoleen kuukauteen kitkemään, kuopimaan ja istuttamaan.

”Tämä puutarha on sieluni ja elämäni”, hän sanoo. ”Kuinka paljon olenkaan tätä kaivannut. Sitä ei voi ymmärtää kuin toinen puutarhuri.”

Toki tässä on isompiakin ongelmia. Kuten sota. Harkova oli vielä helmikuun loppupuolella, ennen Venäjän suurhyökkäystä 1,4 miljoonan asukkaan romuluinen raskaan teollisuuden metropoli aivan Venäjän rajan läheisyydessä. Täällä on perinteisesti oltu varsin Venäjä-henkisiä.

Tregubovit asuvat Harkovan länsilaidalla, jossa on rauhallisempaa, mutta sielläkin on sodan aikana pommitettu.

Venäjän raa'at pommitukset ovat muuttaneet mielialat. Harkovan pohjoiskulman jättilähiössä Saltivkassa näky on täysin lohduton. Suuret Neuvostoliiton aikaiset kerrostalokompleksit on pommitettu mustuneiksi luurangoiksi. Asukkaat ovat paenneet. Pihoilla istuvat ja itkevät enää viimeiset isoäidit ja isoisät, jotka eivät kerta kaikkiaan enää jaksa evakkoon.

79-vuotias Alla Prihodtšenko johdattaa kerrostalon täysin tuhoutuneisiin ja mustuneisiin asuntoihin, joissa edelleen asuu joitakin ihmisiä, vaikka on takuuvarmaa, että rakennukset ovat suuressa romahtamisriskissä. Mutta eipä tänne Saltivkaan taida tällä hetkellä ehtiä viranomaisia, jotka auttaisivat loputkin ihmiset evakkoon.

Koillisessa Harkovassa tuhot ovat olleet mittavia. 79-vuotias, ikkunassa näkyvä Alla Prihodtšenko tarkasti poikansa asuntoa Saltivkassa, koillisessa Harkovassa.

Alla Prihodtšenko on asunut Saltivkassa koko sodan ajan. Voi olla, ettei tuhotusta Saltivkasta ole enää koskaan asuinalueeksi.

Saltivkan pohjoissuunnalta kuuluu rintaman jylyä, mutta siihen isoäidit eivät enää kiinnitä kummempaa huomiota.

”Olemme menettäneet kuulon ja melkein näkökyvynkin”, Prihodtšenko sanoo.

Ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainan suurimmassa lähiössä asui lähes 400 000 ihmistä. Nyt heitä on ehkä joitakin tuhansia. Tuhotun Saltivkan toipumiseen menee kauan, jos siitä on enää koskaan asuinalueeksi.

Ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainan suurimmassa lähiössä Saltivkassa asui lähes 400 000 ihmistä, nyt enää joitain tuhansia.

Tregubovit taas asuvat Harkovan hieman keskiluokkaisemmalla länsilaidalla, jossa on rauhallisempaa, mutta täälläkin on sodan aikana pommitettu.

”En usko, että Harkova on vieläkään täysin turvassa, sillä Saltivkan suunnassa pommitetaan edelleen”, Sergei sanoo.

Harkovan erävoittoa Venäjän hyökkäysjoukoista on juhlittu näyttävästi uutisotsikoissa, mutta todellisuus kaupungissa on apeampi. Juhlintaa ei näy. Ihmiset tuntuvat väsyneiltä ja innottomilta. Moni on ollut jopa kaksi kuukautta putkeen ilmaiskuja paossa pommisuojissa, kellareissa ja Harkovan metroasemilla.

Teollisuuskaupunki on edelleen pitkälti suljettu. Lähes kaikki liikkeet ovat kiinni. Vanerit on laitettu ikkunoihin pommitusten paineaaltojen suojaksi. Keskustan pääaukioilla näkyy paljon päihdeongelmaisia nuoria miehiä, joille sota-ajan poikkeustila on tietynlainen mahdollisuus ottaa kaupunkitilaa haltuun.

Kenttätykkien jyly kuuluu päivittäin Harkovan keskustaan asti. Taistelu pohjoisrintamalla jatkuu, eikä Harkova ole vielä suojassa ilmaiskuilta.

Saltivkassa kaduilla törröttää edelleen venäläisten ampumia kranaatteja.

Toukokuun puolivälin jälkeen alkoi kuulua karmeita uutisia Venäjän sotarikoksista sen joukkojen valtaamissa kylissä Harkovan pohjoispuolella.

Nyt kun Ukrainan armeija on onnistunut vapauttamaan kylät, on paljastumassa poikkeuksellisia epäinhimillisyyksiä. Ukrainan parlamentin ihmisoikeusvaltuutettu Ljudmyla Denisova kertoi 15. toukokuuta, että kylissä on raiskattu paitsi naisia ja miehiä, myös useita lapsia, jopa yhdeksänkuinen tyttövauva sekä yksivuotias poikavauva, joka kuoli vammoihinsa.

Harkovalaiset Irina Tregubova ja Sergei Tregubov tuijottavat toisiaan hämmentyneinä talonsa puutarhassa.

”Ihminen on pahempi kuin eläimet”, Sergei sanoo.

Hän toteaa mielipiteenään, että on kolmenlaisia ihmisiä, jotka kykenevät moisiin tekoihin: alkoholistit, huumeriippuvaiset ja rikolliset.

Irina spekuloi, että raiskaajat voisivat olla sotilaita joistain ”Venäjän masentavista peräkylistä tai sitten [tšetšeenijohtaja] Ramzan Kadyrovin miehiä”.

Sergei jatkaa vielä pohdiskelua. Ehkä raiskaajat olivat vankeja, joita Venäjä on vapauttanut rintamalle sotilaiksi.

Kuka niistä tietää. Venäjän hyökkäysarmeijassa on sumeaa porukkaa, väkeä Venäjän joka laidoilta.

Miten tällaisten asioiden jälkeen voi päästä eteenpäin?

Sodat loppuvat aikanaan. Niin tämäkin. Valtiot ja ihmiset väsyvät niihin, voitettava loppuu, katkeruus jää. Harkova on aina ollut Venäjää lähellä sekä maantieteellisesti että henkisesti.

Mitä luulette Tregubovat, vieläkö jokin päivä pystytte palauttamaan naapuruuden Venäjän kanssa?

”En enää koskaan. Tai ehkä sadan vuoden kuluttua”, Sergei sanoo.

Irina on samaa mieltä: Venäläiset vihaavat nyt harkovalaisia. Harkovalaiset vihaavat nyt venäläisiä. Sellainen on todellisuus, eikä se venäläisten sotarikosten jälkeen pitkään aikaan voi muuttua.

Kautta maailmanhistorian on nähty, että sota tuhoaa ihmisten ja valtioiden välisiä suhteita useamman sukupolven ajaksi.

Sergei kuitenkin yllättää. Hän sanoo, ettei Venäjä ole tähän sotaan yksin syyllinen. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja maan hallituskin ovat tehneet osansa. He ovat Sergein mielestä ennen sotaa härnänneet ja lietsoneet enemmän kuin Kremlin kanssa olisi kannattanut.

”Ei kannata herättää paholaista”, Sergei sanoo.

Voi olla, että Sergei Tregubov päätyy itsekin vielä rintamalle.

Mikään ei viittaa siihen, että tämä ruma sota olisi loppumassa pitkään aikaan. Ei täällä itärintamalla eikä etelärintamalla.

Sergei työskenteli ennen sotaa maalarina harkovalaisella tehtaalla, joka valmisti koneita oluttehtaille. Nyt tehdas on säpissä ja Sergei työttömänä. Hänellä on taustallaan jonkinlainen armeijaura jo 1990-luvulta, ja hän on hiljattain ilmoittautunut sopimussotilaaksi Ukrainan rintamajoukkoihin.

Hän uskoo, että lähtö rintamalle on vielä edessä.

”Ei minulle ole ongelma mennä rintamalle, sopimussotilaalle siitä maksetaan palkkaa, ja koska en juopottele, voin antaa sen palkan kokonaisuudessaan Irinalle”, Sergei sanoo.

Irina Tregubova jää pohtimaan miehensä sanoja. Sergei on aina rehvastellut sillä, että hänellä on aiempaa rintamakokemusta. Sergei kertoo toimineensa Venäjän ”rauhanturvajoukoissa” Bosniassa 1990-luvun loppupuolella, sillä niissä joukoissa oli myös ukrainalaisia.

”Mutta en tiedä”, Irina sanoo. ”Ei sillä ole sodassa merkitystä, onko kokemusta vai ei. Voit joka tapauksessa kuolla ja nukahtaa ikuiseen uneen.”

Saltivkan pohjoissuunnalta kuuluu yhä rintaman jylyä, mutta Alla Prihodtšenko ei siihen enää kiinnitä kummempaa huomiota.

Eri matkaa Lvivin alueelta evakosta palanneet Anastasia Boršuk, 19, ja Vadim Kordjuk, 20, suutelevat Harkovan rautatieasemalla. Etualalla on Vadymin veljenpoika Maxim Kordjuk, 10. Perhe lähti pakoon taisteluita mutta on nyt palannut takaisin kotiin Harkovaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat