CNN: Ukrainalaisia viety ”suodatus­leirien” kautta jopa Venäjän syrjä­seuduille

Osa ukrainalaisista on lähtenyt leireille vapaaehtoisesti paetakseen sotaa, osa on viety vasten tahtoaan tarkastuspisteiltä ja pommisuojista, kertoo CNN.

Monia itäukrainalaisia on sodan kuluessa viety tai lähtenyt Venäjän hallussa oleville alueille tai Venäjälle. Azovstalin terästehtaalta evakuoituja naisia oli tuotu väliaikaiseen majoitukseen lähellä Mariupolia sijaitsevaa ja Venäjän hallinnassa olevaa Bezimenneä. Kuva on otettu 6. toukokuuta.

27.5. 9:15

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN kertoo lähteidensä perusteella, että satojatuhansia ukrainalaisia olisi viety median "suodatusleireiksi" kutsumien leirien kautta Venäjälle. Kyse on paljon suuremmasta määrästä kuin Yhdysvaltain viranomaiset ovat ilmoittaneet.

CNN kertoo tietojensa perustuvan neljään lähteeseen, jotka ovat perillä viimeisimmästä läntisestä tiedustelutiedosta.

CNN:n lähteiden mukaan kyse olisi järjestelmällisestä pakkosiirto-ohjelmasta, jossa osa ihmisistä on siirretty Venäjän syrjäseuduille jopa tuhansien kilometrien päähän kodeistaan.

Osa ukrainalaisista on lähtenyt leireille vapaaehtoisesti paetakseen sotaa, osa on viety vasten tahtoaan tarkastuspisteiltä ja pommisuojista. Silminnäkijöiden mukaan leirien epäinhimillisissä oloissa ihmisiä kuulustellaan ja jopa kidutetaan.

Noin kolmen viikon leirin jälkeen osa ihmisistä lähetetään rajan yli venäläisten asiakirjojen kanssa. CNN:n mukaan ukrainalaisia olisi viety jopa Japanin pohjoispuolella sijaitsevalle Sahalinin saarelle – mahdollisimman kauas kotoaan.

Osa pakkosiirretyistä saattaa saada asunnon, venäläisen sim-kortin tai vähän rahaa. Toiset taas yksinkertaisesti jätetään oman onnensa nojaan.

HS julkaisi noin viikko sitten yhteistyössä riippumattoman venäjänkielisen Meduza-uutispalvelun ja kuvajournalisti Vladimir Sevrinovskin kanssa reportaasin Keski-Venäjällä Leonidovkassa sijaitsevasta leiristä, johon on tuotu ukrainalaisia. Sevrinovski oli huhtikuussa mukana venäläisten aktivistien viimeisessä operaatiossa, joka auttoi ukrainalaisia Pietariin ja rajan yli Viroon.

Lue lisää: ”Se oli ainoa käytävä pois siitä helvetistä” – Venäläistoimittaja selvitti, miten joukko ukrainalaisia tuotiin leiriin Keski-Venäjälle

Aiemmin tällä viikolla HS kertoi Pietaria ympäröivälle Leningradin alueelle saapuvia ukrainalais­pakolaisia auttavasta Mariasta. Hän kertoi, että vastaanottopaikkoja on Leningradin alueella useita eivätkä ne hänen mukaansa ole ”mitään toisen maailmansodan aikaisia keskitysleirejä”.

Lue lisää: Moni Ukrainasta lähtenyt jää Venäjälle – Pietarissa pakolaisia auttava nainen kertoo, miksi

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi syyttää Venäjää "ilmeisen kansan­murha­politiikan" toteuttamisesta Itä-Ukrainassa Donbasin alueella.

Venäjän hyökkäys voi johtaa alueen "asumattomuuteen", Zelenskyi sanoi AFP:n mukaan torstain ja perjantain välisenä yönä julkaistussa videoviestissään.

"Kaikki tämä, mukaan lukien kansalaistemme pakkosiirrot ja siviilien joukkomurhat, on ilmiselvää kansan­murha­politiikkaa Venäjältä", hän sanoi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat