Kreikka kertoo estäneensä 40 000 siirtolaisen maahan­pääsyn Turkista tämän vuoden aikana

Kreikan mukaan Turkin ei tulisi sallia ”epätoivoisten ihmisten salakuljetusta”.

Siirtolaisia Turkin puolella Turkin ja Kreikan rajaa kuvattuna maaliskuun alussa lähellä kreikkalaista Kastaniesin kaupunkia. Kaupunki sijaitsee Evrosin alueen pohjoisosassa.

28.5. 15:24

Kreikka kertoi lauantaina estäneensä tämän vuoden aikana noin 40 000 pakolaisen pääsyn Pohjois-Kreikkaan Evroksen alueelle, joka rajautuu Turkkiin. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

Monet Afrikan mantereelta ja Lähi-idästä saapuvat siirtolaiset yrittävät pääsyä Eurooppaan Kreikan kautta.

Vuonna 2020 Kreikka tehosti rajavalvontaansa, kun suuria määriä siirtolaisia yritti päästä Kreikkaan ylittämällä Turkin ja Kreikan välisen rajajoen.

Kreikka on syyttänyt Turkkia siitä, ettei maa tee tarpeeksi siirtolaisten salakuljettamisen estämiseksi. Salakuljetus tapahtuu usein veneillä, jotka ovat huteria ja matkanteon kannalta vaarallisia.

”Vuoden 2022 ensimmäisten neljän kuukauden aikana noin 40 000 siirtolaista yritti päästä maahan [Kreikkaan] laittomasti”, sanoi Kreikan pelastus­palvelu­ministeri Takis Theodorikakos lauantaina kreikkalaiselle televisiokanavalle Skai TV:lle. Hän sanoi, että yritykset oli estetty.

Theodorikakos sanoi, että Turkin ”ei tulisi sallia epätoivoisten ihmisten salakuljettamista eikä edistää tällaisia ​​tilanteita".

Viime viikkoina Evros-joen ylittäjiä on nähty aiempaa enemmän, sillä vedenpinta on matalalla.

AFP kertoo, että siirtolaismäärät Kreikkaan olivat kuluvan vuoden ensimmäisten neljän kuukauden aikana lähes 30 prosenttia korkeammat kuin samaan aikaan vuonna 2021. Uutistoimisto perustaa tiedon lähteeseen Kreikan maahan­muutto­ministeriössä.

Maaliskuussa 2020 Kreikka vahvisti rajavartiointiaan ja asensi kameroita, tutkan ja 40 kilometrin pituisen teräsaidan. Aita on paikoittain jopa viisi metriä korkea.

Tämän vuoden aikana Kreikkaan on saapunut maan viranomaisten mukaan tähän mennessä yli 3 000 turvapaikanhakijaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat