Yhdysvalloissa ainakin 11 joukko­ampumista pitkän viikon­lopun aikana

Texasin Uvaldessa viime tiistaina tehdyn joukkoampumisen jälkeen lukema nousee 14 joukkoampumiseen.

Zechariah Garza kirjoittaa viestiä joukkoampumisen uhrien muistomerkillä Uvaldessa, Texasissa, Yhdysvalloissa 29. toukokuuta 2022.

30.5. 21:25

Yhdysvalloissa on ollut ainakin 11 joukkoampumista lauantaista lähtien, jolloin maassa alkoi maanantaihin ulottuva muistopäivän viikonloppu (Memorial Day weekend), kertoo The Washington Post.

Muistopäivää vietetään Yhdysvaltain asevoimien palveluksessa kaatuneiden kunniaksi. Se on myös virallinen vapaapäivä.

Jos aikajänne ulotetaan viime tiistaihin, jolloin ainakin 21 ihmistä kuoli Texasin Uvaldessa sijaitsevassa alakoulussa, joukkoampumisten lukumäärä nousee 14:ään.

The Washington Post pohjaa tietonsa Gun Violence Archiven (GVA) ja eri paikallismedioiden keräämään aineistoon. GVA määrittelee joukkoampumiseksi tapaukset, joissa ”ammutaan tai tapetaan neljä tai enemmän ihmistä, pois lukien ampuja itse”.

Muistopäivän viikonlopun aikana tehdyissä joukkoampumisissa on kuollut vähintään seitsemän ihmistä ja 49 on haavoittunut. Viime tiistaista lähtien ainakin kymmenen ihmistä on kuollut ja 61 haavoittunut.

”Buffalon ja Uvalden kaltaisista joukkosurmista tulee kansallisia uutisia, mutta monista joukkoampumisista ei. Ne jäävät vain paikallisuutisiksi”, kiteytti televisiokanava CNN:n toimittaja Brian Stelter Twitterissä julkaistussa videossa.

Tennesseen osavaltion Chattanoogassa lauantaina tapahtuneessa joukkoampumisessa haavoittui kuusi teini-ikäistä lasta. He olivat iältään 13 ja 15 ikävuoden väliltä. Kaupungin pormestari Tim Kelly kertoi Twitterissä olleensa lohduton ampumisen takia, mikä todennäköisesti sai alkunsa teinien riitelystä.

Kelly sanoi kuitenkin myös olevansa ”vihainen” ja vaati aseiden pois pitämistä lasten käsistä.

On kuitenkin epätodennäköistä, että Yhdysvalloissa säädettäisiin tiukennuksia aselakeihin.

Lue lisää: On monta syytä olettaa, että lasten veri­löyly Texasissa ei muuta mitään – Amerikka on turta, ja se näkyy

Toisaalta kansalaiset vaikuttavat haluavan lakien tiukennuksia. Esimerkiksi CBS:n julkaisemassa mielipidekyselyssä 54 prosenttia vastaajista haluaisi tiukempia aselakeja maahan.

Samaa osviittaa antaa myös The Hillin julkaisema kysely, jonka mukaan 59 prosenttia vastaajista sanoo tiukempien aselakien säätämisen olevan lainsäätäjien ”todella” tai ”melko” tärkeä tehtävä. Molemmat kyselyt tehtiin Buffalon joukkoampumisen jälkeen, mutta ennen Uvalden tragediaa.

Viime vuonna yhdysvaltalaiset ostivat lähes 20 miljoonaa asetta, mikä on Forbesin mukaan mittaushistorian toiseksi korkein määrä. Mittaushistoriassa vuoden 2021 edelle meni vain vuosi 2020, jolloin aseita ostettiin lähes 23 miljoonaa kappaletta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat