Äidinmaidon­korvike­tehdas avataan Yhdysvalloissa uudelleen keskellä pulaa

Uudelleenavaamisen toivotaan helpottavan korvikepuutetta. Bakteeri-infektioiden takia suljettu tehdas on valmis avattavaksi kesäkuun aikana.

Michiganin Sturgionissa sijaitsevassa tehtaassa havaittiin vuoden alussa puutteita tilojen hygieniassa. Kuva on otettu 14. toukokuuta.

4.6. 21:42

Yhdysvaltalainen Abbott Nutrition ilmoitti lauantaina avaavansa uudelleen äidinmaidonkorviketta valmistavan tehtaansa Michiganissa sijaitsevassa Sturgisissa. Tehtaan toiminnan jatkaminen helpottaa Yhdysvaltojen kärsimää korvikepulaa. Asiasta uutisoivat Reuters ja The Washington Post.

Korvikepula on synnyttänyt paniikkia useille vanhemmille, jotka tarvitsevat lapsilleen korvikkeita. Reutersin mukaan Yhdysvalloissa alle puolet vauvoista syötetään ensimmäisen kolmen kuukauden aikana ainoastaan imettämällä.

Tehtaan toimintaa suunnitellaan jatkettavan 20. kesäkuuta. Yhdysvaltojen Elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) kertoi 19. toukokuuta, että tuotantolaitos olisi näillä näkymin valmis avautumaan kahden viikon sisään.

Laitos avataan sen saavutettua FDA:n kanssa sovitut vaatimukset, Abbott sanoi.

”Ymmärrämme kiireisen tarpeen korvikkeelle, ja suurin prioriteettimme on saada korkealaatuista ja turvallista korviketta perheille ympäri Amerikkaa”, Abbott kertoi julkilausumassaan.

Yhdysvaltalaisen Datasemblyn mukaan noin 73 prosenttia korviketuotteista oli loppuunmyyty 22. toukokuuta.

Tehdas suljettiin vuoden alussa FDN:n havaittua tarkastuskäynnillään epähygieenisiä olosuhteita, mikä pahensi koronaviruspandemiasta alkaneiden toimitusketjuongelmien aiheuttamaa korvikepulaa.

Helmikuun tuotantolaitostarkastus toteutettiin sen jälkeen, kun neljälle vauvalle, jotka olivat saaneet tehtaassa valmistettua korviketta, todettiin bakteeri-infektio. Vauvoista kaksi kuoli infektion seurauksena.

Abbott on kertonut, ettei infektioiden voi todistaa tulleen korvikkeista. Tarkastajat löysivät bakteereita ympäristöstä mutteivät itse tuotteesta. FDA ja Abbott tekivät sopimuksen tehtaan parantamisesta.

Jopa tehtaan uudelleenavaamisen jälkeen voi kestää jopa viikkoja ennen kuin korviketuotanto on entisellään, FDA:n viranhaltija Robert Califf on sanonut.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat