Kahdelle britille ja yhdelle marokkolaiselle langetettiin Donetskissa kuoleman­tuomiot Ukrainan puolella taistelemisesta

Brittimiehet ovat kertoneet palvelleensa Ukrainan merijalkaväessä. Heitä pitäisi sen vuoksi kohdella sotavankeina, mutta Venäjällä heidät on esitetty palkkasotilaina.

Ukrainan sotilaita lähellä Soledarin kaupunkia Donetskin alueella 8. kesäkuuta.

9.6. 23:53

Donetskin ”kansantasavallan” korkein oikeus langetti torstaina kolme kuolemantuomiota ulkomaalaisille miehille, jotka ovat taistelleet Ukrainan puolella Venäjää vastaan.

Kuolemantuomion saivat kaksi brittimiestä ja yksi marokkolainen. Venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan miehet aikovat valittaa tuomiosta.

The Guardianin mukaan tarkkailijat ovat pitäneet oikeudenkäyntejä näytösluontoisina ja syytteitä tekaistuina. Tarkoituksena on ollut jäljitellä venäläisiä vastaan pidettyjä sotarikosoikeudenkäyntejä, joita on pidetty Kiovassa.

Brittimiehet ovat kertoneet palvelleensa Ukrainan merijalkaväessä. Heitä pitäisi sen vuoksi kohdella sotavankien kohtelua koskevien Geneven sopimuksen määräysten mukaan. Venäläislähteissä heitä on kuvattu palkkasotureiksi.

”He ovat sotavankeja. Tämä on tekaistu tuomio, jolla ei ole mitään oikeutusta. Ajatukseni ovat [tuomittujen] perheiden luona. Teemme kaikkemme tukeaksemme heitä”, Britannian ulkoministeri Liz Truss sanoo.

Venäjän uskotaan voivan käyttää miehiä täkynä vankienvaihdossa.

Britannian pääministeri Boris Johnson ilmoitti huolensa tuomioista tiedottajan välityksellä.

”Olemme syvästi huolissamme asiasta. Olemme jatkuvasti sanoneet, että sotavankeja ei tule käyttää poliittisiin tarkoituksiin.”

Ukrainan yleinen syyttäjä Iryna Venediktova luonnehtii tuomiota kansainvälisten ihmisoikeuksien ”häpäisyksi ja pilkanteoksi”. Myös hänen mukaansa miehiä pitäisi kohdella sotavankeina.

”Venäjä on jälleen näyttänyt, miten vieraantunut se on sääntöperustaisesta järjestelmästä ja räikeää välinpitämättömyyttään laillisuusperiaatteesta”, Venediktova sanoi lausunnossaan BBC:lle.

Venediktovan mukaan Ukraina on aloittanut tutkinnan, jonka kautta pyritään saamaan rikosvastuuseen tuomiosta vastuussa olevat henkilöt.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat