Saksan valtiovarainministeri viritti uuden ydin­voima­keskustelun, viimeinen reaktori suljetaan tänä vuonna

Uusiin ydinvoimaloihin investointi olisi Saksan mielestä liian hidasta ja kallista.

Saksan valtiovarainministeri Christian Lindner on alkanut perätä keskustelua ydinvoiman käytön pidentämisestä Saksassa.

10.6. 15:07

Berliini

Saksan liberaalipuoluetta edustava valtiovarainministeri Christian Lindner perää ”avointa keskustelua” ydinvoiman käytön jatkamisesta Saksassa. Myös kristillisdemokraattien piirissä ydinvoiman käytön jatkamista on vaadittu.

Saksan suunnitelmaan kuuluu sulkea viimeinen ydinreaktori tänä vuonna.

Keskustelu ydinvoiman jatkoajasta on ollut Saksassa tähän asti melko vaisua, vaikka Venäjän hyökkäys Ukrainaan on mullistanut energiapolitiikan täysin.

Saksa pyrkii irtautumaan Venäjän kaasusta samaan aikaan kuin se ajaa ydinvoimaa alas, mikä tekee maan energiahuollosta ensi talvena vaikeaa. Venäjän kaasusta irtautumiseen Saksa on ilmoittanut tarvitsevansa pari vuotta aikaa.

Lindnerin mielestä Saksa ei saisi ”sulkea silmiään keskustelulta, jota käydään kaikkialla maailmassa". Ydinvoiman lisärakentamisen hyödyistä hänkään ei ole tosin varma, koska rakentaminen on kallista ja hidasta.

Liittokansleri Olaf Scholz sanoi keskiviikkona, että Saksa on päätöksensä tehnyt ja irtautuu suunnitellusti ydinvoimasta. Scholzin mukaan lisärakentamisessa ei olisi järkeä hinnan ja hitauden vuoksi.

Myös talous- ja energiaministeri Robert Habeck (vihr) on ilmoittanut, että ydinvoiman käyttöiän pidentämistä ei enää harkita. Muun muassa ydinpolttoaineen saatavuus on Habeckin mukaan este muuttaa suunnitelmaa äkillisesti.

Bild-lehden teettämän kyselyn mukaan puolet saksalaisista olisivat valmiita ydinvoiman käyttöiän pidentämiseen.

Saksa päätti nopeuttaa ydinvoimasta luopumista Fukushiman onnettomuuden jälkimainingeissa vuonna 2011, kristillisdemokraattisen liittokanslerin Angela Merkelin johdolla. Alkuperäinen päätös luopua kokonaan ydinvoimasta tehtiin kuitenkin jo vuonna 2000 demariliittokansleri Gerhard Schröderin johdolla.

Lue lisää: Saksa saattaa jatkaa ruskohiilen käyttöä sodan takia – Enemmistö saksalaisista pitää hallituksen toimia kaasukysymyksessä riittämättöminä

Lue lisää: Britannia saattaa rakentaa seitsemän uutta ydin­voimalaa vuoteen 2050 mennessä

Lue lisää: Saksa maksaa nyt epäpätevästä energia­politiikastaan, sanoo ranskalais­professori – Ranska on hajauttanut kaasun oston ja uskoo pärjäävänsä säästämällä

Lue lisää: Saksa sulki kolme sen viimeisimmistä kuudesta ydinvoimalasta, loputkin ajetaan alas tänä vuonna

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat