Mies hyökkäsi puukon kanssa ammattikorkeakouluun Saksassa

Hyökkäyksessä loukkaantui kolme naista ja yksi mies.

Koulun opiskelijat saivat hyökkääjän taltutettua poliisin tuloon asti.

10.6. 20:48

Neljä ihmistä sai vammoja 34-vuotiaan miehen hyökättyä perjantai-iltapäivänä puukon kanssa Saksan Hammin kaupungissa sijaitsevaan Hamm-Lippstadtin ammattikorkeakouluun. Koulu sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Dortmundista Ruhrin metropolialueen koillisosassa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan epäilty saatiin kiinni sen jälkeen, kun koulun opiskelijat olivat taltuttaneet hänet. Hyökkäyksessä loukkaantui kolme naista ja yksi mies.

Der Spiegel -lehden mukaan yksi loukkaantuneista kärsi vakavia vammoja, ja hänet vietiin sairaalaan helikopterilla.

Saksalaismedia kertoo epäillyn menneen ammattikorkeakouluun noin kello 15.30 paikallista aikaa ja hyökänneen käytävillä olevien ihmisten kimppuun. Tämän jälkeen hän suuntasi luentosaliin, jossa opiskelijat saivat hänet taltutettua siihen asti, kunnes poliisi saapui paikalle.

Hammin poliisilaitos kertoi Twitterissä, että heillä oli käynnissä suuroperaatio ammattikorkeakoulun alueella, ja että useita ihmisiä oltiin vahingoitettu puukolla.

Hyökkääjän motiivi ei ole tiedossa, mutta Der Spiegelin haastatteleman paikallispoliisin mukaan mies toimi yksin.

Vielä ei ole myöskään selvinnyt, onko epäilty ammattikorkeakoulun opiskelija.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat