Espanja sai Natosta apua päästäkseen ”demokraattiseen perheeseen”, mutta myönteinen kehitys voi sotilasliitossa katketa nopeasti

Espanjan ulkoministerin José Manuel Albaresin mielestä Nato on ”demokraattisten maiden liitto”, mutta näkemyksessä on tietty ongelma.

Naton pääsihteeri Peter Carington (vas.), Yhdysvaltain armeijan kenraali Bernard W. Rogers ja Britannian puolustusministeri Naton huippukokouksessa vuonna 1986.

18.6. 2:00

Tapasin huhtikuussa Espanjan ulkoministerin José Manuel Albaresin.

Vierailun aikaan oli jo käytännössä selvää, että Suomi on hakemassa sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Albares oli sitä mieltä, että Suomi kuuluu Natoon, jos se sinne haluaa liittyä. Sotilaallisen kyvykkyyden sijaan ministeri perusteli asiaa ensisijaisesti toisella teemalla: demokratialla.

Albaresin mielestä Nato on ”demokraattisten maiden liitto, jonka jäsenet jakavat samat arvot”. Historiasta puhuttaessa ministeri näki Natolla suuren vaikutuksen siihen, millaiseksi maaksi Espanja on kehittynyt.

”Nato on auttanut meitä liittymään demokraattiseen perheeseen”, Albares sanoi.

On ymmärrettävää, että Espanja korostaa mielellään demokratiaa Natosta puhuttaessa.

40 vuotta sitten, toukokuussa 1982, Espanjasta tuli Naton 16. jäsenmaa. Maata diktaattorina hallinnut Francisco Franco oli kuollut vain seitsemän vuotta aiemmin, ja maa otti haparoivia askelia avoimena kansanvaltana, jossa poliittiset puolueet oli sallittu ja ensimmäiset vapaat vaalit järjestetty. Vielä vuonna 1981 Francon tukijat yrittivät maassa sotilasvallankaappausta.

Natoon pääseminen 1982 oli Espanjalle merkittävä askel samalla kehityspolulla, jolla suurin osa Länsi-Euroopan maista oli ollut jo pitkään. EU:hun maa pääsi neljä vuotta myöhemmin.

Viimeisen kuukauden aikana nähdyt Nato-käänteet osoittavat, että Espanjan kuva Natosta ”demokraattisten maiden liittona” on turhan ruusuinen.

30 vuotta ennen Espanjan hyväksymistä Natoon sotilasliitto laajeni ensimmäisen kerran. Se hyväksyi jäsenmaikseen kaksi Välimeren rannalla sijaitsevaa valtiota Turkin ja Kreikan.

Erityisesti Turkin liittyminen Natoon oli hyvin merkittävä käänne. Sotilasliitto oli perustettu vain pari vuotta aiemmin, ja kylmässä sodassa käytiin alkuvaiheita. Turkki oli poikkeuksellisessa maantieteellisessä asemassa. Sillä oli maarajaa Neuvostoliiton kanssa mutta ei kuulunut itäblokkiin.

Nato halusi Turkista liittolaisen. Asiaa auttoi se, että maailmansotien jälkeen Turkissa elettiin aikaa, jolloin maassa oli halu kehittyä modernimpaan suuntaan. Lännessä oli uskoa, että islaminuskoisesta valtiosta voisi tulla osa läntistä perhettä.

Sittemmin usko on ollut koetuksella moneen otteeseen, erityisesti 2000-luvulla Recep Tayyip Erdoğanin valtakauden aikana. Nykyinen Turkki on hyvin kaukana Albaresin hehkuttamista demokraattisista arvoista.

Ristiriita on ilmeinen, ja sen ymmärtämiseksi on soitettava Ulkopoliittisen instituutin vanhemmalle tutkijalle, aiemmin Natolle työskennelleelle analyytikolle Edward Hunter Christielle.

Christien mukaan Albares on oikeassa. Natoon pääsemisellä oli iso merkitys juuri Espanjan ja sittemmin vuonna 1999 Natoon liittyneiden Keski-Euroopan maiden demokratisoitumisprosessissa.

Ne liittyivät ensin Natoon ja vasta sen jälkeen EU:hun. Niinpä niiden on pitänyt jo Natoon päästäkseen täyttää Pohjois-Atlantin sopimuksessa määritellyt perusarvot: yksilönvapaudet, demokratia ja laillisuusperiaate. Lähtökohtaisesti Natoon liittyvillä EU-mailla nämä arvot ovat jo kunnossa.

Tämän jälkeen seuraa ”mutta”.

”Kansainvälisillä järjestöillä on paljon enemmän vaikutusvaltaa ehdokasvaltioihin kuin maihin, jotka ovat jo jäseniä. On erittäin harvinaista, että maat erotetaan kansainvälisestä järjestöstä”, Christie muotoilee.

Siksi ei ole mitään takuuta, että myönteinen kehitys jatkuu sen jälkeen, kun maa on liittynyt Natoon. Tai EU:hun. On maiden itsensä käsissä, että ne jatkavat samaan suuntaan. Espanjan kohdalla niin on käynyt, mutta Turkista ei voi sanoa samaa.

Kauniista puheista huolimatta Nato ei ole ensisijaisesti olemassa perusarvojen, vaan sotilaallisen puolustuksen vuoksi. Suomi ei tarvitse Natolta apua matkalla demokraattiseen perheeseen vaan itsensä turvaamiseen.

Kesäkuun lopun Naton huippukokouksessa yritetään selvittää, miten pitkä tie Suomella on kuljettavanaan perille päästäkseen.

Keskiössä ovat tutut maat: 40-vuotisjuhlaansa Natossa viettävä ja kokousta isännöivä Espanja sekä 70 vuotta sitten Natoon liittynyt ja Suomelle kovia ukaaseja kuluneen kuukauden aikana asettanut Turkki.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat