Poikkeuksellisen helle­­aallon yllyttämiä metsä­paloja vastaan on taisteltu eri puolilla Eurooppaa, ihmisiä evakuoitu muun muassa Saksassa ja Kreikassa

Paloja on tänä viikonloppuna sammutettu ainakin Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Kreikassa, ja ihmisiä on jouduttu evakuoimaan kodeistaan. Asiantuntijan mukaan tämä on vasta esimakua tulevaisuudesta, jos päästöjä ei saada kuriin.

Palomiehiä Pohjois-Espanjan sijaitsevalla Navarran alueella sunnuntaina. Vaikka lämpöaalto oli edeltäneen vuorokauden aikana alkanut vihdoin helpottaa useissa Espanjan osissa, Navarrassa se vielä jatkui. Useita kyliä on evakuoitu metsäpalojen tieltä ja teitä suljettu.

19.6.2022 20:22

Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kuumuuden yllyttämiä metsäpaloja on tänä viikonloppuna saatu Euroopassa sammutella ainakin Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Kreikassa. Asiasta kirjoittaa muun muassa uutistoimisto AFP.

Pohjois-Espanjassa sammutettiin sunnuntaina useita lämpöaallon aiheuttamia metsäpaloja, vaikka jo viikon kestänyt kuumuus on vihdoin alkanut hellittää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat