Lontoon Heathrow’lla matka­laukku­kaaos: Jopa 5 000 ihmisen lennot peruttu

Lentokenttien matkustajamäärät ovat kasvaneet nopeammin kuin yhtiöt olivat odottaneet.

21.6. 1:55 | Päivitetty 21.6. 7:51

Jopa 5 000 ihmisen lennot on peruttu Lontoossa Heathrow’n lentokentällä matkatavaroiden käsittelyyn liittyvien ”teknisten ongelmien” takia.

Viime viikolla lentokentän matkatavarahihnoilla on nähty valtavia pinoja lentomatkustajien matkalaukkuja. Tilanne on äitynyt kaoottiseksi.

Asiasta uutisoivat muun muassa Britannian yleisradio BBC ja Sky News.

BBC:n mukaan osa ihmisistä oli ainakin viime viikolla joutunut lentämään ilman matkatavaroitaan tai odottamaan matkalaukkujen takaisin saamista useita tunteja.

Pahimmat ruuhkat näyttävät keskittyneen terminaali 2:een. BBC:n mukaan tekniset viat saatiin jo kertaalleen korjattua, mutta kaikki ongelmat eivät näytä vieläkään hälvenneen.

Ruuhkien takia Heathrow’n lentokenttä on pyytänyt maanantaina lentoyhtiöitä karsimaan 10 prosenttia lennoista, jotka liikennöivät terminaalien 2 ja 3 kautta. Noin 30 lentoa eli noin 5 000 matkustajan matkat on peruttu.

Heathrow’n mukaan lentojen karsimisella minimoidaan teknisten ongelmien aiheuttama kuormitus matkalaukkujen käsittelyssä. Lentokenttäyhtiö pahoittelee asiakkaille aiheutunutta häiriötä.

Matkatavaroiden käsittelyssä on ilmennyt ”teknisiä ongelmia” Heathrow’lla.

Halpalentoyhtiö Easy Jet on kertonut vähentävänsä 7 prosenttia 160 000 lennosta heinä–syyskuussa. Easy Jetin pääasemalla Gatwickin lentokentällä perumisten syyksi on kerrottu työvoimapula kesäsesongin ruuhkahuipun aikaan.

Lentoyhtiö British Airways on kertonut tehneensä ”pienen määrän peruutuksia” Heathrow’n pyynnöstä. Lentoyhtiö pystynee sijoittamaan valtaosan matkustajistaan uusille lennoille.

Lentokenttien ruuhkat johtuvat monista tekijöistä, mutta ennen kaikkea matkustajamäärät ovat kasvaneet nopeammin kuin yhtiöt olivat varautuneet.

Sama on tapahtunut muuallakin Euroopassa, myös Suomessa. Helsinki-Vantaalla on nähty tänä kesänä historian pahimmat ruuhkat.

Easy Jetin mukaan viime viikkojen aikana lentomatkustamisen kysynnässä on tapahtunut ”odottamatonta kasvua”. Huhti–toukokuun matkustajamäärät olivat seitsenkertaiset verrattuna viime vuoden samaan ajankohtaan.

Lentoyhtiön edustaja Johan Lundgren sanoo BBC:lle, että ongelmana ei niinkään ole työvoiman rekrytoiminen vaan hitaus työntekijöiden henkilötietojen tarkastuksissa.

Toisaalta Easy Jet on Lundgrenin mukaan joutunut hylkäämään noin 8 000 EU:sta tulevan työnhakijan hakemukset brexit-säännösten takia. Se vastaa noin 40:ä prosenttia kaikista työnhakijoista.

Lontoon Heathrow’n lentokentällä matkatavaroiden luovutusalue on ollut tukossa erityisesti terminaali 2:ssa. Kuva on otettu sunnuntaina 19. kesäkuuta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat