Uteliaat seurasivat, kun Leipalingisin kyläjuhlassa väännettiin kättä.

Vaarallinen juhannus

Suwałkin käytävää Puolan ja Liettuan rajalla on kutsuttu Naton heikoimmaksi kohdaksi, mutta paikalliset ovat tottuneet elämään jännitteiden keskellä. Keskiviikkona ja torstaina asukkaat valmistautuivat Venäjän uhkan sijaan juhannusjuhliin.

Kybartai / Druskininkai/ Leipalingis

Ensin sen kuulee. Pian juna saapuu Kybartain asemalle, eikä sen saapumisesta tunnu tulevan loppua.

Kello on pian kolme keskiviikkoiltapäivänä.

Vaunuja on valtavasti, mutta ne ovat kaikki tyhjiä, valvontakopin ovella seisova aseman työntekijä kertoo. Viime viikolla Liettua kielsi Euroopan unionin pakotteiden piiriin kuuluvien tuotteiden rautatiekuljetukset maidensa kautta Venäjälle kuuluvaan Kaliningradiin.

Miten päätös vaikuttaa Liettuan ja Kaliningradin rajalla sijaitsevan Kybartain aseman työntekijöiden elämään?

”Vähemmän töitä”, päivettynyt mies kuittaa rennosti ja nauraa päälle. Sitten hän vakavoituu. Monet entiset työkaverit menettivät kevään aikana työnsä kokonaan.

Ennen Kybartain asemalta kulki päivän aikana 12 junaa. Nyt kuusi. Niistä kaksi on matkustajajunia Liettuasta Kaliningradiin. Yksi matkustajajuna Kaliningradista takaisin Liettuaan ja loput tavarajunia, mies luettelee.

Ja tämä on vasta alkua. Jatkossa junia menee yhä vähemmän, kun uudet pakotteet astuvat voimaan porrastetusti heinäkuun ja ensi talven välillä keskeyttäen muun muassa betoni-, alkoholi- ja öljykuljetukset.

Nyt kaupunki tuntuu kuitenkin uinuvan poppelin haituvien leijuessa lämpimässä kesäilmassa.

Ennen Kybartain asemalta kulki päivän aikana 12 junaa, nyt kuusi. Kuvassa venäläisiä rautatievaunuja Kybartain ratapihalla.

Venäjä on uhannut Liettuaa vastatoimilla, joilla on ”vakavia kielteisiä vaikutuksia” maan väestöön. Myös EU:n komissio on ajautunut Liettuan kanssa kiistaan siitä, miten maa tulkitsee pakotteiden vaikutusta tuotteiden kauttakulkuun Kaliningradiin.

Kyse on kuitenkin siitä, että EU on muuttanut tulkintaansa, toteaa Vilnan yliopiston kansainvälisten suhteiden ja politiikan instituutin johtaja Margarita Šešelgytėn puhelimitse.

Kysymme kybartalaisten mielipidettä pakotteisiin kolmelta leikkipuiston penkillä istuvalta naiselta. Seuraa hiljaisuus.

Kirjanpitoa opiskellut Zivile Sventoraityte, 34, on paikalla äitinsä sekä kuusi- ja yhdeksänvuotiaiden lastensa kanssa. Mukaansa he hakivat puiston lähellä asuvan 80-vuotiaan eläkeläisen Marija Mickevicienen, jolla on takana yli 35 vuoden ura rautatieasemalla.

”Ei ole meidän tehtävämme ottaa kantaa”, Mickeviciene sanoo. ”Sitä varten ovat poliitikot. Me olemme tavallisia ihmisiä, ja me tavalliset ihmiset emme kiinnosta ketään.”

Työpaikkojen vähenemisestä nelisentuhannen asukkaan kylässä naiset ovat kuitenkin huolissaan. Talvi pelottaa hintojen nousun vuoksi.

Sodan alussa pelotti myös turvallisuus.

”Täällä ei ole yhtään väestönsuojaa.”

Sodan syttymisen jälkeen suojia alettiin rakentaa itse. Monet ostivat pillejä, joilla voisi hälyttää apua hätätilanteessa.

Opiskelija Nojus Mogdabis, 19, on saapunut samaan leikkipuistoon aamukahdeksalta rakentamaan liukumäkeä isänsä ja muutaman muun miehen kanssa. Tunnelma Kybartaissa on hänen mukaansa rento.

Pakotteista nuorella miehellä on selvä näkemys.

”On hyvä, että kuljetukset Kaliningradiin on lopetettu”, hän sanoo.

”Meidän pitäisi hidastaa Venäjää, jotta he lopettaisivat sodan. Jos ihmiset sen vuoksi menettävät työnsä, on se kestettävä.”

Ja niin kylän asukkaat ovat Mogdabisin mukaan kestäneetkin.

Leikkipuiston liukumäkeä Kybartaissa betonoivat Zigmus Svobolnas ja Joranas Modgabis suhtautuvat rauhallisesti Liettuan kiistaan Venäjän kanssa.

Tarkoituksenamme on ajaa Kybartaista aina Suwałkin käytävän toiseen päähän, Valko-Venäjän rajalle.

Suwałkin käytävän turvallisuus on noussut jälleen keskustelun­aiheeksi lännessä. Kyse on vajaan sadan kilometrin alueesta Kaliningradin ja Valko-Venäjän väliin jäävällä Puolan ja Liettuan rajalla.

Aluetta on kutsuttu Naton heikoimmaksi kohdaksi.

Hyökkäämällä maakaistaleelle kahdesta suunnasta Venäjä voisi katkaista Keski-Euroopan Nato-maiden ainoan kulkuyhteyden Baltiaan.

”Suwałkin kanava ei voi koskaan olla sataprosenttisesti turvallinen”, Margarita Šešelgytėn Vilnan yliopistosta kiteyttää. ”Se edustaa Venäjälle aina mahdollisuutta.”

Alueella kysymyksiämme turvattomuudentunteesta ihmetellään.

Sodan sijaan enemmistöllä alueen asukkaista on mielessä jotain ihan muuta: juhannusjuhlat, jotka järjestetään jälleen koronaviruspandemian aiheuttaman tauon jälkeen.

Kybartain rautatieasemalta on irtisanottu 26 työntekijää, kertoo Nina, joka on itsekin yksi irtisanotuista. Britanniassa pitkään asunut nainen oli vasta hiljattain palannut asumaan vanhaan kotikyläänsä.

Suwałkin kanavaa ajaessa mieleen tulevat kiiltokuvat, postikortit ja se, mitä ihmiset maalaavat teoksiin, jotka esittävät paratiisia.Vihreät niittykummut kylpevät ilta-auringossa. Haikarat seuraavat näköalapaikoiltaan hyvin hoidettuja puutarhoja. Järvenrannalla näkyy myös valmistautuminen juhannusjuhlaan.

Vastaan jolkottaa hevonen, ja on helppo unohtaa kommentti, jonka huoltoaseman pitäjä Virginius antoi Kybartaissa:

”Jos he ottavat käyttöön kaikki pakotteet, eikä Nato auta meitä, he [Venäjä] tappavat meidät.”

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on luvannut puolustaa sotilasliiton alueita ”viimeistä tuumaa myöten”, mutta Yhdysvallat on täältä kaukana.

”Yhtenä päivänä uskot, että he auttavat, seuraavana, että eivät”, Virginiuskin totesi.

Huoltoasemaa pitävä Virginius auttaa naista, joka tuli hakemaan polttoainetta kanisteriin.

Liettua on kieltänyt EU:n pakotteiden piiriin kuuluvien tuotteiden rautatiekuljetukset maidensa kautta Venäjälle kuuluvaan Kaliningradiin. Lähes kuusi kilometriä pitkä 260 raskaan ajoneuvon jono odotti pääsyä Valko-Venäjälle Suwałkin käytävän kaakkoispäässä.

Liettuan ja Kaliningradin rajalla Suwałkin käytävän luoteispäässä on järeää piikkilankaa ja runsaasti Liettuan valvontakameroita.

Kaliningradin ja Liettuan raja kulkee muun muassa Vištucio-järven keskeltä. Vastaranta kuuluu Venäjälle.

Suwałkin käytävän maisema on enimmäkseen idyllistä maaseutua.

Tytöt ja naiset askartelevat näyttäviä juhannusseppeleitä Druskininkaissa.

Juhannuksen kunniaksi Druskininkaissa esiintyy kansantanssiryhmä.

Torstaina heräämme kylpyläkaupunki Druskininkaissa. Kaupunki on noin kymmenen kilometrin päässä Valko-Venäjän rajasta, ja Politico-lehti kirjoitti siitä vastikään artikkelin otsikolla ”maailman vaarallisin paikka”.

Nyt kaupunki valmistautuu keskikesään ja juhannusjuhlaan. Pääkatu on täynnä myyntikojuja. Alueelle kohoaa esiintymislava ja pieni tivoli.

Iltakahdeksalta keskusta on täyttynyt ihmisistä. Kaksi nuorta naista seisoo hilpeinä kävelykadulla oluet käsissään.

”Tällä tavalla”, naiset vastaavat ja nostavat muovituoppinsa ilmaan, kun kysymme, miten he aikovat juhlistaa keskikesää.

Naiset kertovat seuraavansa mahdollisia merkkejä Venäjän hyökkäysaikeista, mutta vielä niitä ei ole heidän mukaansa näkynyt.

Parhaat juhlat ovat kuulemma maaseudulla, joten lähdemme sinne.

Nouskaa! Tanssikaa! Peseytykää!

Iltakymmeneltä saavumme noin viidentoista kilometrin päähän Leipalingisiin, emmekä ole ainoita. Parkkipaikat ja kadunvarsipaikat ovat täynnä autoja.

Täällä vietetään aitoa kyläjuhlaa, joka ei kysy ikää, kotikylää tai omaa sosiaalista kuplaa. Lapset juoksentelevat ympäri nurmikenttää ja ottavat pomppulinnassa ilon irti niistä 15 minuutista, jotka neljällä eurolla saa. Nuoriso notkuu omissa ryhmissään.

Aiemmin päivällä vietettiin keskikoulun kahdeksannen luokan päättäjäisiä. Valmistuvat tytöt kertoivat viimeisen kouluvuoden ennen lukiota olleen heidän elämänsä paras.

Juhlapaikalle saapuvat ihmiset juoksevat nauraen lehväportin läpi, väistellen pisaroita, joita seppelpäiset naiset roiskivat juhlakansan päälle. Juhlalavalla kansallispukuinen nainen muistuttaa, että Leipalingisin asukkaat, baltialainen pääheimo jatvingit, kiinnittävät paljon huomiota puihin. Ennen niitä pidettiin jumalina.

Juhlamenoihin kuuluu paljon perinteisiä ohjelmanumeroita. On kädenvääntöä, köydenvetoa ja lasten viesti, jossa ämpäreitä on täytettävä vedellä pesusienen avulla. Kukkakimput ja tunnustusta saavat kaikki juhlan – joninėsin – mukaan nimetyt naiset ja miehet.

Yksi kukitetuista Janinoista, kokkina työskentelevä Janina Deriene, 40, sanoo pääsevänsä nimensä vuoksi juhannusjuhlien valokeilaan joka vuosi.

”Tunnen oloni erityiseksi. Muiden nimiä ei juhlita näin.”

Deriene ja hänen miehensä Stasys Derys kertovat, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tehnyt heidän elämästään huonompaa. Kaikesta on tullut kalliimpaa, eikä kukaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Pariskunnalla ei ole suunnitelmaa sen varalle, miten he toimisivat, jos Venäjän joukot joskus vyöryisivät Valko-Venäjän rajan yli Leipalingisiin.

”Olemme optimistisia, ettei niin tapahdu”, Derys sanoo.

”Ja jos tapahtuu, valmistelusta ei ole hyötyä.”

Leipalingisin kartanon nurmikentälle on järjestetty paljon perinteisiä ohjelmanumeroita.

Juhannusjuhlaan saapuva mies saa kentälle kävellessään vesitervehdyksen. Näin sielu ja ruumis halutaan puhdistaa ennen juhlaa.

Nurmella vastaan kävelee 25-vuotias Redas Pakulis ystävänsä kanssa. Nuori mies esittäytyy illan dj:ksi.

Tavallisesti Pakulis soittaa teknoa, viimeisiin underground-juhliin osallistui Vilnassa 700 ihmistä. Tänään on luvassa jotain muuta.

Tunnelma on silti korkealla. Jono juomakojulle on pitkä, eikä lyhene koko iltana. Ihmiset tanssivat, kukin tyylillään.

Pakulis on kotoisin täältä, mutta työskentelee nyt hengenpelastajana vesipuistossa Druskininkaissa. Hänen mukaansa paikalliset eivät koe, että ilmassa olisi jännitteitä juuri nyt – niitä on ollut aina.

”Jos puhut sodasta, Venäjä on iso, mutta olemme valmiita”, Pakulis sanoo. ”Me haluamme puolustaa maatamme. Niin kuin Ukrainakin.”

Liettua palautti osittaisen asevelvollisuuden 18–23-vuotiaille miehille jo vuonna 2015 vastauksena Venäjän toimintaan Ukrainassa. Nyt yli 3 800 nuorta aloittaa asepalveluksen vuosittain.

Pakulis ei ole käynyt armeijaa, mutta hänelle on selvää, mitä hän tekisi, jos Venäjä hyökkäisi.

”Pystyisin taistelemaan. Osaan ampua.”

25-vuotias Redas Pakulis on illan dj. Pakulis uskoo pystyvänsä puolustaa Liettuaa tarvittaessa. ”Venäjä on iso, mutta olemme valmiita.”

Illan musiikkiesitykset innostivat yhtä lailla nuoria kuin varttuneempiakin.

Juhannusjuhlien voimankoetuksiin kuului kädenväännön lisäksi köydenvetoa.

Leipalingisissä yö pimenee myös keskikesällä. Perinteisiä liettualaisia folklauluja modernisti tulkitseva miesduo villitsee yleisön.

Yleisö huutaa, hyppii ja tanssii. Ja jopa reivaa, vaikka musiikilla ei ole teknon kanssa mitään tekemistä.

Kolme nuorta kyykkii järven rannassa hämärässä, juhlahumun valojen ulottumattomissa.

He ovat vasta saapuneet Druskininkaista.

”Meillä ei ollut mitään tekemistä”, Martyna Miezetyte, 20, selittää.

”Tämä ei ole oikein meidän makuumme. Mutta näin kesäjuhlana menee ja on ihan kiva”, Fyeda Valentaitė, 19, toteaa.

Nuorten on vaikea löytää sanoja, jotka kuvaisivat sitä, miltä Venäjän uhka heistä todella tuntuu. He kertovat, etteivät toistaiseksi seuraa uutisia. Se on liian stressaavaa.

”Se kaikki oli meidän historiaamme. Luimme ja keskustelimme siitä vain historiantunneilla”, Valentaitė sanoo. ”Nyt emme edes tiedä, mitä ajatella.”

Nuoret jäävät omiin oloihinsa, ja suuntaamme kokolle, joka on lopulta sytytetty. Räiskyvän oranssit kipinät leijuvat ylös kohti mustaa taivasta. Kokon takana pikkutyttö nukkuu nurmikentällä.

Dj Pakulis alkaa soittaa yön viimeisille juhlijoille:

”Ra ra Rasputin

Russia's greatest love machine

It was a shame how he carried on”

Olut teki kauppansa Leipalingisin juhannusjuhlassa.

Juhlakansa jäi nauttimaan myös keskikesällä pimenevästä Leipalingisin yöstä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat