Laaja tutkimus: koronarokotteet estivät lähes 20 miljoonaa kuolemaa vuoden aikana

Tutkijoiden mukaan noin 600 000 kuolemaa lisää olisi voitu estää, jos Maailman terveysjärjestön WHO:n tavoite rokottaa 40 prosenttia kaikkien maiden väestöstä viime vuoden loppuun mennessä olisi toteutunut.

Riksakuski sai koronarokotteen Intian Bangaloressa viime elokuun lopulla. Tuolloin maan väestöstä joka kolmas oli saanut vähintään ensimmäisen koronarokotteen. Suomessa oli tuolloin rokotettu useampi kuin kaksi kolmasosaa väestöstä.

24.6. 11:00

Koronarokotteet pelastivat lähes 20 miljoonaa ihmishenkeä ensimmäisen vuoden aikana niiden käyttöönoton jälkeen, kerrotaan lääketieteellisen Lancet Infectious Diseases -lehden julkaisemassa tutkimusartikkelissa.

Tutkimus perustuu tietoon 185 maasta ja alueelta. Siinä selvitettiin kuolemantapauksia 12 kuukauden ajalta, vuoden 2020 joulukuusta viime vuoden joulukuuhun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat