Venäjän puolustusministeriö selitti Krementšukin ostoskeskusiskua ”läntisen asevaraston räjähdyksellä”

Ukrainan tietojen mukaan isku tehtiin strategisten pommittajien ampumilla vanhoilla neuvosto-ohjuksilla.

28.6. 15:10

Venäjän puolustusministeriö myönsi tiistaina tehneensä maanantaisen ohjusiskun Krementšukin kaupunkiin keskisessä Ukrainassa. Iskussa tuhoutui yli 10 000 neliön ostoskeskus, jossa ukrainalaistietojen mukaan oli tapahtumahetkellä yli tuhat ihmistä.

Uutistoimisto Ukrinform kertoi tiistaina iltapäivällä uhriluvuksi 18 kuollutta ja 36 ihmisen olevan edelleen kateissa. Ostoskeskuksen raivaustyöt jatkuivat edelleen. Muun muassa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja G7-maiden johtajat tuomitsivat Venäjän iskun terroritekona.

Venäjänä puolustusministeriö esitti oman versionsa tapahtumista Telegram-kanavallaan tiistaina. Selityksen mukaan Venäjä ampui ohjusiskun varastohalliin, joka sijaitsee Krementšukin kuorma-autotehtaan alueella. Ministeriön mukaan hangaariin oli koottu Yhdysvalloista ja Länsi-Euroopasta Ukrainaan tuotua ase- ja ammusapua.

”Räjähdys länsiaseita sisältäneessä sotatarvikkeiden varastossa aiheutti tulipalon tehdasalueen lähellä sijaitsevassa, käytöstä poistetussa ostoskeskuksessa”, puolustusministeriön tiedotuspäällikkö, kenraalimajuri Igor Konašenkov sanoi tiedotustilaisuudessa Moskovassa.

Vielä maanantaina Venäjän edustajien keskeinen väite oli, että isku ostoskeskukseen oli Ukrainan lavastus. Tämän väitteen esitti ensimmäisten joukossa Venäjän YK-lähettilään sijainen Dmitri Poljanski, jonka mukaan Ukrainan tarkoituksena olisi huomion saaminen Madridin Nato-kokouksen aikana.

Sotataidon laitoksen strategian opettaja, kapteeni Antti Pihlajamaa Maanpuolustuskorkeakoulusta arvioi, että etäältä ammutut ohjusiskut eri puolille Ukrainaa ovat viime päivinä hieman lisääntyneet.

”Ne voivat liittyä meneillään oleviin G7-maiden ja Naton huippukokouksiin, mutta en ole varma, onko iskuilla niihin mitään yhteyttä”, Pihlajamaa sanoo.

”Jos kohteeseen on tarkoituksella ammuttu, niin ehkä on haluttu nujertaa ukrainalaisten maanpuolustustahtoa osoittamalla, että ’kukaan eikä mikään ei ole turvassa’.”

”Sodan logiikastakin selitys voi löytyä”, Pihlajamaa pohtii.

”Mutta mitään erityistä sotilaallista syytä iskulle yksittäiseen ostoskeskukseen en pysty keksimään.”

Venäjän ja Ukrainan julkaisemat tiedot viittaavat joka tapauksessa siihen, että ostoskeskuksen tuhossa saattoi olla kysymys Venäjän ilmavoimien harhalaukauksista. Syy voi olla, että ohjusvarastojen huvetessa käyttöön on kaivettu vanhoja ja epätarkkoja aseita.

Ukrainan asevoimien maanantaina julkaiseman tiedon mukaan Venäjä olisi tehnyt iskun H-22-ohjuksilla, joiden kantama on noin 600 kilometriä. Ukrainan mukaan ohjukset olisi ammuttu kohteeseen ilmasta Kurskin alueelta Venäjän puolelta. Ukrainan käyttämä monikkomuoto viittaa siihen, että ohjuksia olisi ammuttu ainakin kaksi.

Venäläisittäin ohjus on nimeltään X-22, englantilaisittain Kh-22. Ohjuksen venäläinen lisänimi on Burja eli Myrsky. Ohjus kehitettiin Neuvostoliitossa 1960-luvulla ja se otettiin käyttöön 1970-luvun alussa.

H-22 on yli 11-metrinen järkäle, joka on suunniteltu ammuttavaksi strategisesta Tu-22-pommittajasta. Sosiaalisessa mediassa toukokuussa liikkuneiden videoiden mukaan Venäjä olisi käyttänyt kyseistä, alun perin merimaaleja vastaan suunniteltua ohjusta Ukrainaa vastaan kerran aikaisemmin. Tuolloisesta iskun kohteesta ei ollut tietoa.

Yhdysvaltalainen ilmasodan asiantuntija Thomas Newdick julkaisi The Warzone -verkkojulkaisussa toukokuussa artikkelin, jonka mukaan toukokuun iskussa olisi ollut kyse ensimmäisestä kerrasta, kun kun strategisia pommittajia käytettiin Ukrainan sodassa.

Newdickin mukaan ohjuksen valmistus on lopetettu jo vuonna 1988. Mikään täsmäase ainakaan nykyisessä mielessä H-22 ei ole. Osumatarkkuus on Newdickin mukaan noin viisi kilometriä eli puolet ammutuista ohjuksista osuisi alle viiden kilometrin säteelle maalista.

Tiedotusupseeri Konašenkovin mainitsema Kredmaš-autotehdas on palvellut myös Ukrainan asevoimien tarpeita ja siellä on venäläistietojen mukaan korjattu Itä-Ukrainan sodassa aiemmin vaurioituneita ajoneuvoja.

Autotehtaan lisäksi Krementšukissa on suuri öljynjalostamo, jonne Venäjä teki venäläisen Life-uutissivuston mukaan ohjusiskun kuluvan kuun 18. päivänä. Sijaintinsa vuoksi Krementšukin öljyvarastot voivat olla tärkeitä Ukrainan polttoainehuollolle sekä Itä- että Etelä-Ukrainan rintamilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat