Ukrainan miehitetyssä Hersonissa valmistellaan kansan­äänestystä Venäjään liittymisestä

Hersonin alueen uusi siviili- ja sotilashallinnon varajohtaja kertoo, että alueesta tulee kansanäänestyksen myötä Venäjän federaation täysivaltainen perustuslaillinen kokonaisuus. Venäläiset ovat myös pidättäneet alueen ukrainalaisen pormestarin.

Kaupunkilaiset osoittivat mieltään Venäjän hyökkäystä vastaan maaliskuussa Hersonissa Ukrainassa.

29.6. 15:17

Etelä-Ukrainassa sijaitsevalla Hersonin alueella on aloitettu Venäjään liittymistä koskevan kansanäänestyksen valmistelut. Asiasta uutisoivat venäjänkielinen verkkolehti Meduza sekä Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass.

Kansanäänestyksen valmistelusta ilmoitti Kirill Stremousov omalla Telegram-kanavallaan. Venäjän valtiollisten tiedotusvälineiden mukaan Stremousov on miehitetyn Hersonin alueen ”uusi siviili- ja sotilashallinnon varajohtaja”.

"Me todellakin valmistelemme kansanäänestystä, ja me tulemme järjestämään sen. Hersonin alue tekee päätöksen ja liittyy Venäjään federaatioon, ja siitä tulee täysivaltainen perustuslaillinen kokonaisuus", hän sanoi Telegramissa julkaistulla videolla.

Alueen ”uuden hallinnon” edustajat eivät ole kuitenkaan kertoneet tarkkaa päivämäärää kansanäänestykselle.

Stremousovin mukaan miehitetyn Hersonin alueen viranomaiset ovat aloittaneet alueella väestönlaskennan osana kansanäänestyksen valmisteluja.

Hän kertoo Tassille, että väestönlaskenta tehdään siksi, koska alueen muuttoliike on kiihtynyt alueen epävakaan tilanteen vuoksi.

”Tutkimme nyt sosiaalisia prosesseja: jatkuva muuttoliike on suurta. Ihmiset tulevat ja lähtevät jatkuvasti, sillä tilanne ei ole vakaa eikä rauhallinen. Yksi tehtävistämme on johtaa tätä prosessia. Tähän mennessä olemme tehneet väestönlaskentaa, jotta ymmärtäisimme, kuinka paljon alueella on ihmisiä”, hän sanoi.

Meduza uutisoi myös, että Hersonin ukrainalainen pormestari Ihor Kolihajev pidätettiin venäläisten sotilaiden toimesta Hersonissa 28. kesäkuuta.

Kolihajev pidätettiin lähellä rakennusta, jossa muut kaupunginhallituksen ukrainalaiset työntekijät työskentelivät.

Pormestarin neuvonantajan mukaan Kolihajevin pidätykseen osallistui Venäjän kansalliskaartin sotilaita sekä mahdollisesti myös Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.

Neuvonantaja kertoo, että pidätyksen jälkeen Kolihajev pantiin linja-autoon, jossa oli Venäjän armeijan tunnukseksi muodostunut kirjain Z, ja sitten hänet vietiin pois paikalta.

Hän uskoo, että Kolihajev pidätettiin siksi, koska hän ei halunnut tehdä yhteistyötä miehittäjien kanssa.

Hersonin alueen ”uusi siviili- ja sotilashallinnon varajohtaja” Kirill Stremousov on varmistanut Kolihajevin pidätyksen venäläismedioille. Hänen mukaansa Kolihajev ”häiritsi denatsifikaatioprosessia”.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat