Helleaalto uhkaa Japanin sähkö­­verkon kanto­kykyä – tilanne paheni, kun 600 megawatin voima­laitos suljettiin yllättäen

Maan teollisuusministeriö on antanut jo neljänä peräkkäisenä päivänä varoituksen sähköpulasta sekä kehottaa kansalaisia ja yrityksiä säästämään sähköä.

Ihmisiä kävelemässä Tokiossa 27. kesäkuuta.

30.6. 9:17

Japanissa lähes viikon kestänyt helleaalto uhkaa maan sähköverkoston kantokykyä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Tokion metropolialueelle on ennustettu jopa 40 asteen helteitä. Ennusteiden mukaan elohopea laskee kolmen­kymmenen tietämille vasta ensi viikon alussa.

Japanissa sähköntuottajat ovat kiirehtineet ottamaan uudelleen käyttöön kymmeniä vuosia vanhaa sähköntuotanto­laitteistoa, kun Pohjois-Japanissa sijaitsevan 600 megawatin voimalaitos suljettiin yllättäen.

Voimalaitosta operoiva yritys Joban Kyodo Thermal Power Company kertoi sulkemisen syyksi ”selittämättömät tekniset ongelmat”. Yritys kertoo, ettei voimalaitoksen uudelleenkäynnistyksen aikataulusta ole vielä päätetty.

Japanin teollisuusministeriön virkamiehet kertoivat odottavansa voimalaitoksen olevan jälleen toiminnassa torstai-iltana.

Tokiolainen toimisto on valaistu himmeästi sähkön säästämiseksi päiväsaikaan, kun Japanin hallitus varoittaa mahdollisesta sähkön romahtamisesta.

Voimalaitos suljettiin varavoima­kapasiteetin oltua noin kolme prosenttia. Sähkökatkosten riski kasvaa merkittävästi, mikäli varavoima­kapasiteetti alittaa kolmen prosentin tason.

Maan teollisuusministeriö on antanut jo neljänä perättäisenä päivänä varoituksen sähköpulasta. Ministeriö kehotti kotitalouksia ja yrityksiä säästämään sähköä parhaansa mukaan.

Japanin tämänhetkiseen sähköpulaan on vaikuttanut muun muassa useiden voimalaitosten toiminnan keskeyttäminen maaliskuussa Fukushiman alueella tapahtuneiden maanjäristysten jälkeen.

Lisäksi asiaan ovat vaikuttaneet lämpövoimalaitosten määrän väheneminen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävän työn vuoksi sekä ydinreaktoreiden uudelleen­käynnistämisen viivästyminen Fukushiman vuoden 2011 katastrofin jälkeen tapahtuneen sääntelyn tiukentamisen vuoksi.

Tämän vuoksi hallitus ja sähköntuottajat ovat suunnitelleet ikääntyvien kaasuvoimaloiden uudelleen­käynnistämistä ja ydinreaktoreiden huolto­aikataulujen muuttamista.

Japanin suurin sähköntuottaja Jera käynnistää torstaina uudelleen 45 vuotta vanhan kaasuvoimalan Anegasakissa Tokion lähellä ja perjantaina 44 vuotta vanhan yksikön Chitassa Keski-Japanissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat