Tulvat pakottaneet jo 50 000 ihmistä pakenemaan kodeistaan Sydneyssä ja sen lähialueilla – Rankka­sateet mittaus­historian pahimmat

Pahin myrskysää on etenemässä pois Sydneyn kaupungista, mutta osavaltion johtajan mukaan kriisi ei ole ohi.

Paikallinen asukas meloi kajakillaan tulvista kärsineellä asuinalueella Sydneyn kaupungin eteläosissa 5. heinäkuuta.

5.7. 13:54

Sydney ja sen lähialueet ovat joutuneet viime päivinä poikkeuksellisten rankkojen tulvien riepottelemiksi.

Asiasta kertovat muun muassa brittilehti The Guardian ja paikallinen media The Sydney Morning Herald.

Jo yli 50 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan. Evakuointimääräyksiä on toimessa yli 100, minkä lisäksi evakuointivaroituksia on annettu 60. Tiettävästi yksi ihminen on kuollut tulvissa.

Joillain Sydneyn lähialueilla vettä on satanut jopa ennätykselliset 700 millimetriä.

Paikallisen meteorologin Ben Domensinon twiitin mukaan Sydneyssä ei ole maan yli 130-vuotisen mittaushistorian aikana satanut heinäkuuhun mennessä yhtä paljon. Vuosi 2022 on jo nyt mittaushistorian 11. sateisin, vaikka on vasta heinäkuu.

Useat alueen vesistöt tulvivat, tuuli puhaltaa todella kovana ja kaupungin suurin pato vuotaa. Teitä ja rautateitä on suljettu ja noin 19 000 kotitaloutta oli tiistaina ilman sähköä.

Kaikkiaan hätätilaviranomaiset ovat suorittaneet maanantaina ja tiistaina lähes 300 pelastusoperaatiota.

Tällä hetkellä pahin sää etenee kauemmas Sydneyn kaupungista kohti lähialueen pohjoisosia, ja sade näyttää laantuvan seuraavina päivinä hieman.

Uuden Etelä-Walesin osavaltion johtajan Dominic Perrottetin mukaan kriisi ei kuitenkaan ole ”lähimainkaan ohi”, kertoo The Guardian.

Tulvat ovat Sydneylle ja sen lähialueille tyypillisiä. Viimeksi maaliskuussa samoilla alueilla tapahtuneissa tulvissa kuoli 20 ihmisiä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat