YK: Ainakin 234 ihmistä kuollut tai loukkaantunut rikollis­jengien yhteen­otoissa Haitissa —”Todellinen taistelukenttä”

Poliisin tehottomuuden vuoksi jengiväkivaltaisuudet ovat pahentuneet entisestään.

Moottoripyöräilijät ohittivat tiesuluiksi heitettyjä palavia renkaita Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä 13. heinäkuuta.

16.7. 22:34

Ainakin 234 ihmistä on joko saanut surmansa tai loukkaantunut joukkoväkivallan seurauksena Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä, kertoo YK uutistoimisto AFP:n mukaan.

Väkivaltaisuuksia on ollut köyhässä ja tiheästi asutussa Cite Soleilin kaupunginosassa. Suurin osa Cite Soleilin asunnoista on peltitaloja, joten asukkaat ovat joutuneet hajaluotien uhreiksi. Ambulanssit eivät ole tavoittaneet apua tarvitsevia.

"Enemmistö uhreista ei ollut suoraan osallisena jengeissä. Olemme vaatineet vastuullisia lopettamaan välittömästi ja kunnioittamaan haitilaisten elämää ja toimeentuloa", sanoi YK:n ihmisoikeustoimiston tiedottaja Jeremy Laurence.

YK:n ihmisoikeustoimisto arvioi 934 ihmisen saaneen surmansa levottomuuksissa tammi-kesäkuun aikana. Lisäksi arviolta 684 ihmistä on siepattu kyseisen ajanjakson aikana. Poliisin tehottomuuden vuoksi jengit ovat alkaneet käyttäytyä entistä röyhkeämmin.

"Olemme syvästi huolissamme väkivallan pahenemisesta Port-au-Princessa ja raskaasti aseistettujen jengien paikallista väestöä vastaan ​​tekemien ihmisoikeusloukkausten lisääntymisestä", Laurence sanoi.

Avustusjärjestöjen mukaan pääsy alueille on mahdotonta vaarallisten olosuhteiden vuoksi. Lääkärit ilman rajoja -järjestön paikallisen edustuston päällikkö Mumuza Muhindo kertoi AFP:lle, että hänen ryhmänsä on leikannut pahimmillaan 15 potilasta päivässä levottomuuksien aikana.

”Se on todellinen taistelukenttä. On mahdotonta arvioida, kuinka monta ihmistä on kuollut”, Muhindo kertoo.

Maailman ruokaohjelman (WFP) johtaja Jean-Martin Bauerin mukaan nälkä tulee lisääntymään merkittävästi Port-au-Princessa ja maan eteläosissa. Lisäksi pääkaupungin huoltoasemilla ei ole tällä hetkellä bensiiniä myytävänä, jonka vuoksi hinnat ovat olleet nousussa harmailla markkinoilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat