Kosovon ja Serbian rajalla kuumeni taas – Tilanne rauhoittui, kun Kosovo lupasi lykätä rajalakiaan

Poliisit sulkivat kaksi rajanylityspaikkaa sunnuntaina Kosovon lakihankkeen synnyttämien levottomuuksien takia. Tilanne rauhoittui, kun Kosovon hallitus taipui lykkäämään kuukaudella lain toimeenpanoa.

Poliiseja ajoneuvoineen sillalla Kosovon Mitrovicassa, jossa aseistautuneet serbit olivat rakentaneet barrikadeja sunnuntaina.

1.8. 4:48

Kosovon poliisi sulki sunnuntaina kaksi rajanylityspaikkaa Serbian rajalla levottomuuksien takia, joihin Pristinan uusi, rajanylitystä koskeva lakihanke oli johtanut.

AFP:n mukaan levottomuuksissa tuntemattomat asemiehet ampuivat poliiseja ja satoja paikallisia serbejä kokoontui barrikadeille. Etniset serbit pysäköivät ajoneuvoja teille ja pysäyttivät liikenteen.

Poliisin tiedotteen mukaan kukaan ei loukkaantunut.

Lakihankkeen mukaan Kosovoon Serbian henkilöllisyys­todistuksella saapuvien on korvattava ne väliaikaisella asiakirjalla maassa oleskelunsa aikana.

Lisäksi hallitus vaati Serbian myöntämien rekisterikilpien vaihtamista Kosovon rekisterikilpiin kahden kuukauden kuluessa.

Myöhään sunnuntaina Kosovon hallitus sanoi kuitenkin lausunnossaan, että se lykkää lain voimaantuloa syyskuun 1. päivään, jotta ”kaikki barrikadit poistetaan ja täysi liikkumisvapaus saavutetaan”.

Kosovo julistautui itsenäiseksi Serbiasta vuonna 2008, mutta etniset serbit, jotka muodostavat enemmistön pohjoisella alueella, eivät tunnusta hallintoa. Monet ovat edelleen poliittisesti uskollisia Serbialle.

AFP:n mukaan Serbian presidentti Aleksandar Vučić sanoi sunnuntaina, että Kosovon tilanne ei ole koskaan ollut ”monimutkaisempi” Serbian ja etnisten serbien kannalta.

Kosovon pääministeri Albin Kurti puolestaan syytti Vučićia ”levottomuuksien” sytyttämisestä.

Kosovon on jo tunnustanut noin 100 valtiota, mukaan lukien Yhdysvallat, Suomi ja useimmat EU-maat, mutta Serbia kieltäytyy tunnustamasta sitä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat